13.3.1940 hiljenivät aseet ja talvisota oli päättynyt, mutta uhri ei ollut turha. Me muistamme ja me kunnioitamme.

Helsingin kaupungin, Helsingin varuskunnan sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen yhteinen talvisodan päättymisen muistotilaisuus järjestettiin Kasarmitorilla 13.3.2026 kello 9.00. Veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lippulinnassa yhdistyksemme lippua kannatteli Timo Peittola ja Kaartin Jääkärirykmentin killan lippua Heikki Pietilä, molemmat yhdistyksemme hallituksesta [kuvat Jari Sartimo].

Moni yhdistyksemme jäsen osallistui kello 13.03 alkaen ”Sunnuntaiaktivistien” seurassa Sininen hetki –konserttiin, joka järjestettiin ääriään myöten täynnä olleessa Temppeliaukion kirkossa. Suomalaisen musiikin helmet ja upeat esiintyjät takasivat hienon isänmaallisen hetken kuulijoille – lämmin kiitos kaikille järjestäjille: Suomen Isovanhemmat ry, Veteraanijärjestöt ja Lotta Svärd Säätiö!

Eräs konsertin koskettavimpia teoksia oli Väinö Havaksen kirjoittama ”Testamentti pojalleni” Esa Ruuttusen esittämänä:

Tänä aamuna, poikani lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.
Perinnökseni, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.

Helsingin väestönsuojelu

Helsingin pelastuslaitoksen väestönsuojeluyksikön päällikkö Petri Parviainen käsitteli 10.3.2026 Väestönsuojelumuseossa pitämässään mielenkiintoisessa esitelmässä Helsingin väestönsuojelun nykytilaa, strategioita ja varautumista. Turvallisuus ja väestönsuojelu on nostettu vahvasti Helsingin kaupunkistrategiaan. Kaupunki on panostanut merkittävästi määrärahoja esimerkiksi kalliosuojien peruskorjauksiin ja väestöhälytinjärjestelmän laajentamiseen sekä materiaalihankintoihin. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa on pidetty kiinni väestönsuojien rakentamisvelvoitteesta ja ylläpidosta maailmanpoliittisesti rauhallisempinakin aikoina. Viime vuosina myös Ukrainan sodasta saatuja oppeja on hyödynnetty aktiivisesti esimerkiksi viestinnän ja hälytysjärjestelmien kehittämisessä.

Helsingin strategiana on, että väkeä ei evakuoida kaupungista pois toisin kuin monilla muilla alueilla, kuten Itä-Suomessa, missä väestöä saatetaan siirtää sotilaallisen uhan tieltä. Evakuoinnin sijasta painopiste Helsingissä on paikalleen suojautumisessa eli väestönsuojien käyttämisessä. Helsinki varautuu myös tarvittaessa ottamaan vastaan ihmisiä muualta, kuten itärajan läheisyydestä tai Virosta, koska Helsingissä on yksi maailman parhaista väestönsuojelujärjestelmistä. Tavoitteena on, että helsinkiläiset pysyvät kaupungissa ja arki jatkuu mahdollisimman normaalina eli lapset harrastavat ja aikuiset käyvät töissä, jotta taloudellinen toimeliaisuus ja sitä myötä sotatalous pysyy varmistettuna sekä, että yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä mahdollisimman hyvin myös sotatilanteessa. Luottamus pääkaupunkiseudun vahvaan ilmapuolustukseen ja sotilaalliseen suojeluun tukee päätöstä pitää väestö paikallaan.

Helsingissä on asukasmäärään nähden huomattava määrä suojapaikkoja. Niitä on noin 134 % suhteessa asukasmäärään. Kaupungissa on yhteensä 5 500 väestönsuojaa, joissa on 955 000 suojapaikkaa. Paikkoja on rakennettu yllin kyllin myös siksi, että suojaa riittäisi kaupungissa vieraileville, työssäkäyville ja muulle liikkuvalle väestölle.

Helsingin väestönsuojelulle ovat ominaisia suuret kallioväestösuojat, joita ei muissa kunnissa vastaavassa määrin ole. Suojat on suunniteltu kaksoiskäyttöön eli ne toimivat rauhan aikana esimerkiksi liikuntatiloina, uimahallina tai varastoina, mikä varmistaa niiden jatkuvan huollon ja valvonnan.

Helsinki kouluttaa vuosittain noin 500 kaupungin työntekijää ja 500 vapaaehtoista erityisiin väestönsuojelutehtäviin. Kaupungilla on tiivis yhteistyö Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ja muiden järjestöjen (esim. Martat, SPR, Pelastakaa Lapset) kanssa, jotka vastaavat koulutuksen sisällöistä ja käytännön toteutuksesta. Osa koulutetuista vapaaehtoisista sijoitetaan suoraan Helsingin sodanajan organisaatioon, kuten tiettyihin kallioväestösuojiin.

Erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa voidaan joutua suorittamaan laajamittainen evakuointi Helsingistä. Tällöinkin evakuoidaan ensisijaisesti vain haavoittuvassa asemassa olevia väestönosia. Näissäkin ääritilanteissa viranomaisvetoinen evakuointi kohdistuisi ensisijaisesti haavoittuvimmassa asemassa oleviin, kuten lapsiin, äiteihin, sairaala- ja kotihoidossa oleviin sekä vanhuksiin ja eritysryhmiin, jotka eivät pääse väestönsuojiin omin voimin. Parviainen muistutti esitelmässä kansalaisten omasta 72 tunnin kotivarasta ja omatoimisesta varautumisesta osana kokonaisturvallisuutta jo varautumisessa normaaliolojen häiriötilanteisiin kuten vesi- ja sähkökatkoihin.

Sääntömääräinen kevätkokous

Esitelmän jälkeen pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Matti Mäkisen johdolla Kai-Henrik Tiiaisen toimiessa sihteerinä. Toiminnanjohtaja Nina Schleifer esitti edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon. Toimintakertomus ja em. esitelmän kalvot ovat luettavissa yhdistyksemme nettisivuilla Vain jäsenille -osiossa. Kokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapauden.

Tutustuminen Väestönsuojelumuseoon

Kokouksen jälkeen meillä oli vielä mahdollisuus tutustua Väestönsuojelumuseoon. Sodan aikana nykyisen museon tilat palvelivat väestönsuojana, ensiapuasemana ja Kruunuhaan lohkon johtokeskuksena, joka koordinoi pelastus- ja suojelutoimia pommitusten aikana. Suojan kapasiteetiksi arvioitiin tuolloin hieman yli 400 henkilöä, jolloin laskennallisesti tilaa oli vain noin 0,7 neliömetriä henkeä kohden. Sodanjälkeisen asuntopulan aikana tiloissa asui usean vuoden ajan hämmästyttävät 33 perhettä. Perheiden asuintilat oli erotettu toisistaan pahviseinillä. ”Museossa vierailee edelleen ihmisiä, joilla on omakohtaisia muistoja tästä poikkeuksellisesta asumisvaiheesta”, kertoi Tuula Toivonen Helsingin väestönsuojeluyhdistyksestä.

Perehdyimme myös museon mielenkiintoiseen esineistöön ja infotauluihin. Pääsimme esimerkiksi testaamaan museon käsikäyttöistä sireeniä ja ilmanvaihtolaitteita sekä istumaan Helsingin suurpommitusten aikaisessa pommisuojassa, jossa pommien ja sortuvien rakennusten äänet loivat autenttista tunnelmaa.

Nina Schleifer

Meillä oli tänään ilo ja kunnia käydä onnittelemassa merkkipäiväänsä viettävää Hannu Lakeeta. Samalla pääsimme kurkistamaan hänen upeaan ”arkistoonsa”, jota hän on kerryttänyt vuosien ajan. Kokoelma on poikkeuksellisen kiinnostava, sillä Lakee ei kerää vain irrallisia esineitä vaan hän pyrkii yhdistämään kunkin henkilön sotilaspuvut, varusteet, kunniamerkit ja dokumentit yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kertoo kyseisen henkilön sotatiestä ja elämänvaiheista. Lakee järjestää kokoelmaansa perustuen yhteistyökumppaniensa avustuksella vuosittaisia sotilasperinnenäyttelyitä Nurmijärvellä. Jäämmekin innolla odottamaan tämän vuoden näyttelyä.

Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.2026 VTM, sotakamreeri Markus Anaja esitelmöi Suomalaisella Klubilla suomalaisten yhteyksistä Viron maanpuolustukseen. Hänen asiantuntemuksensa aiheesta on rakentunut liki 60 vuoden pituisen reserviläisuran aikana, johon on liittynyt aktiiviset Viro-suhteet vuodesta 1992 lähtien sekä toimiminen Reserviläisliiton Viro-valtuutettuna.

Anaja on tutkinut pitkään Suomen ja Viron välisiä maanpuolustuksellisia yhteyksiä. Esityksensä aluksi hän näytti virolaisen heraldikko Priit Herodeksen suunnitteleman merkin, jossa on silta, Viron vapauden ristiä muistuttava risti ja teksti SSS, joka on lyhennys sanoista ”Suomen sillan soturit”. ”Suomen silta” on kielikuva, jota käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä Viron kansalliseepos Kalevipoegissa. Se kuvaa suomalaisten ja virolaisten läheistä yhteyttä, joka perustuu heimoaatteeseen, kielisukulaisuuteen ja maantieteelliseen läheisyyteen. Käsitettä teki tunnetuksi myös Viron kansallisrunoilija Lydia Koidula, ja sitä käytetään eniten kulttuuriyhteyksissä, mutta historioitsija Jari Leskinen on käyttänyt myös termiä ”Suomen sotilaallinen silta”.

Varhaiset yhteydet ja Viron vapaussota

Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa palveli virolaisia Venäjän keisarikunnan armeijassa. Vuonna 1917 nämä virolaiset perustivat lähes jokaiseen varuskuntaan omia yhdistyksiään sosiaalista kanssakäymistä varten. Heillä oli myös kanssakäymistä oman paikkakuntansa suomalaisten kanssa.  

Viron vapaussotaan lähti Suomesta noin 3 500 vapaaehtoista. Tunnetuimpia joukkoja olivat ruotsalaisen upseeri Martin Ekströmin johtama Ensimmäinen suomalainen vapaajoukko sekä virolaisen Hans Kalmin johtama legendaarinen Pohjan Poikain rykmentti. Näiden joukkojen muistoksi perustettiin myöhemmin perinneyhdistyksiä, kuten Pohjan Poikain yhdistys (1931) ja Heimosoturiliiton Vironkävijäin jaosto (1939). Helsingin Vanhassa kirkkopuistossa sijaitseva Vironkävijäin muistomerkki on omistettu näiden joukkojen kaatuneille.

Maailmansotien välinen aika ja salainen yhteistyö

Itsenäisyyden aikana 1920- ja 1930-luvuilla Suomen ja Viron välillä oli aktiivisia yhteyksiä muun muassa suojeluskuntien ja Kaitseliitin välillä. Erityisen aktiivista oliHelsingin ja Tallinnan suojeluskuntien ampumaurheiluyhteistyö, joka on herätetty uudelleen henkiin 1990-luvulla nimellä Baltic Sea Shooting Cup.

Maiden välillä oli myös virallista, joskin salaista sotilaallista yhteistyötä, joka koski mm. rannikkotykistöä, miinoitusta, sukellusveneitä ja radiotiedustelua. Myösyleisesikuntakursseja suoritettiin puolin ja toisin. Suomenlahti olisi kyetty sulkemaan täysin Porkkalan ja Naissaaren välisellä tykistöllä ja miinoitteilla.

Toinen maailmansota ja ”Suomen-pojat”

Toisen maailmansodan aikana Suomessa palveli yli 3 000 virolaista vapaaehtoista, joita kutsutaan nimellä Suomen-pojat (soomepoisid). Valtaosa heistä kuului JR 200:aan. Lisäksi virolaisia toimi merivoimissa sekä tiedusteluryhmissä, kuten Erna ja Haukka. Heidän tunnuslauseensa oli ”Eesti auks, tuleviku pandiks” (Viron kunniaksi, tulevaisuuden pantiksi). Monet heistä palasivat Viroon kesällä 1944 jatkamaan taistelua Neuvostoliittoa vastaan.

Uusi kansallinen herääminen ja veteraaniyhteyksien elvytys

Viron uusi kansallinen herääminen alkoi 1980-luvun loppupuolella Gorbatšovin perestroikan myötä. Kansalaistoiminta vilkastui, ja mm. muinaismuistoyhdistys nousi merkittäväksi liikkeeksi. Vapaussoturien huoltosäätiö (VHS) toimi keskeisenä linkkinä Viron vapaussodan veteraanien yhteyksien elvyttämisessä 1980-luvun lopulla. Suhteita hoidettiin aktiivisesti vierailemalla puolin ja toisin, ja säätiön edustajille myönnettiin joitakin epävirallisia Viron vapaudenristin muistoristejä. Suomen VHS:n toiminnan esimerkistä Viroon perustettiin vastaavanlainen säätiö tukemaan paikallisia veteraaneja niin kauan kuin heitä oli elossa.

Viron itsenäisyyden palauttaminen ja Suomen tuki

Viron itsenäisyys palautettiin virallisesti elokuussa 1991 Moskovan vallankaappausyrityksen aikana. Suojeluskunta Katseliit oli herätetty henkiin jo helmikuussa 1990 ja rajavartiointi aloitettiin syksyllä 1990. Viron puolustusvoimat perustettiin syyskuussa 1991 ilman rahaa tai kalustoa, mutta hyvällä hengellä. Suomi antoi merkittävää tukea erityisesti koulutuksen saralla. Virolaisia kadetteja alettiin kouluttaa Suomessa Maanpuolustuskorkeakoulussa vuodesta 1992 alkaen.

Kadettikoulun johtajana toiminut eversti Matti Lukkari siirtyi eläkkeelle jäätyään neuvonantajaksi Viroon virolaisten kutsusta. Hän johti epävirallista ”Lukkarin ryhmää”, johon kuului 12 eläkkeellä olevaa upseeria ja kolme opistoupseeria. Vaikka ryhmä ei edustanut Suomen puolustusvoimia, puolustusvoimien johto oli tietoinen toiminnasta, hyväksyi sen ja antoi sille pientä taloudellista tukea.

Vuonna 1996 perustettiin ulkoministeriön lähialuetuen rahoittamana massiivinen Viro-projekti, jonka puitteissa noin 40 suomalaista upseeria toimi neuvonantajina Viron esikunnissa ja joukko-osastoissa. Suomi antoi myös merkittävää materiaaliapua ja oli ensimmäinen maa, joka lahjoitti Virolle aseita – muun muassa 40 kenttätykkiä tykistöaselajin perustamista varten.

Päivälleen neljä vuotta sitten tapahtunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Euroopan turvallisuustilanteen. Viron jokavuotiseen suureen SIILI-sotaharjoitukseen osallistui keväällä 2022 myös suomalaisia Porin Prikaatin sotilaita. Samaan aikaan Suomi tiedotti hakevansa Naton jäsenyyttä. Virolainen sanomalehti Postimees otsikoi: ”Hõimuvelled tulid appi nagu muiste” eli ”Heimoveljet tulivat apuun kuten muinoin”. Lehti rinnasti ilmeisesti tilanteen 1340-luvun  Yrjön-yön kapinaan sekä 1930-luvun sotilaalliseen yhteistyöhön. Markus Anaja päätti kiinnostavan esityksensä pohtimalla, sulkeutuuko ”Suomen sillan sotureiden” ympyrä nyt, kun maat ovat jälleen samassa liittokunnassa.

Nina Schleifer

Vietimme tänäkin vuonna Helsingissä Tammisunnuntaita ihan oikeana päivänä 28. tammikuuta, joka nyt osui keskiviikolle. Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen 35-vuotisen historian aikana lienee vain yhden kerran jouduttu päivästä poikkeamaan.

Kunniaa vapaussotureille

Puoliltapäivin kokoonnuimme kunnianosoituksiin. Aloitimme Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalla, jossa sytytimme kynttilän hänen kuolemansa 75-vuotismuistopäivän kunniaksi. Hänhän kuoli Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30, mikä oli 28. tammikuuta klo 00.30 Suomen aikaa. Historiamme suurmies aloitti siis palveluksensa Suomelle Tammisunnuntaina 1918, ja hänen maallinen taipaleensa päättyi kuin kohtalon tahdosta niin ikään Tammisunnuntaina. Sen jälkeen kunnioitimme vapaussotureita laskemalla ensin seppeleen Hietaniemessä vapaussoturien sankarihaudoilla ja sitten Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuistomerkillä, jossa oman seppeleensä laskivat myös Vapaussodan Invalidien muistosäätiön edustajat.

Juhlailta perinteitä vaalien

Illemmalla kokoonnuimme 36 henkilön voimin Ostrobotnian Topelius-kabinettiin Tammisunnuntain juhlaan. Lippujen savuttua ja Kaaderilaulajien kvartetin esitettyä Jääkärien marssin kuulimme puheenjohtaja Jari Sartimon tervehdyssanat. Hän muistutti, että vapaussota oli Suomen historian ratkaiseva käännekohta: lyhyt mutta merkitykseltään suuri sota johti maamme vapautumiseen Venäjän vallasta ja loi perustan itsenäiselle Suomelle. Keskeisessä roolissa olivat vapaaehtoiset maanpuolustajat ja vahva maanpuolustustahto. Vapaaehtoinen maanpuolustus on edelleen oleellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Erilaisia mahdollisuuksia osallistua on tänä päivänä tarjolla paljon: perinneyhdistysten aatteellisesta toiminnasta reserviläisten aseelliseen harjoitteluun. Ei ole merkityksellistä, miten osallistuu – ratkaisevaa on tahto siihen. Kaikkia meitä tarvitaan. Sartimo päätti puheensa Mannerheimin syyskuussa 1919 lausumiin sanoihin, jotka tuntuvat nykyisessä maailmantilanteessa poikkeuksellisen ajankohtaisilta: ”Aavistan, että me vielä joudumme tekemisiin sellaisen Venäjän kanssa, joka on entistä imperialistisempi ja kansalliskiihkoisempi.” Puheen päätteeksi kohotimme seisten yhteisen maljan itsenäiselle isänmaalle ja kuuntelimme Kaaderilaulajien kvartetin esittämänä H. Kasken Suomenmaan.

Edesmenneiden muistaminen

Ajatuksia herättänyt juhlapuhe

Juhlapuheen piti Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö kenraaliluutnantti Jari Mikkonen. Mielenkiintoisessa puheessaan hän käsitteli maailman sotilasstrategista tilannetta ja Suomen puolustusratkaisuja historiallisessa jatkumossa, jossa vapaussodan perinteitä kunnioitetaan edelleen. Maailmanjärjestys on suuressa murroksessa, ja sääntöperustainen järjestelmä järkkyy. Suomi on ankkuroitunut vahvasti länteen Nato-jäsenyyden myötä, mutta Yhdysvaltojen sisäinen tilanne ja Donald Trumpin arvaamattomuus heikentävät liittolaisten luottamusta ja transatlanttista suhdetta. Globaalisti on muodostunut Venäjän, Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean muodostama ”pahan akseli”, minkä lisäksi Brics-maiden ja globaalin etelän merkitys kasvaa. Geopoliittinen tilanne on vaikuttanut voimakkaasti materiaaliseen suorituskykyyn ja sotatalouteen, sillä maailmalla on huutava pula komponenteista ja räjähdysaineista kuten TNT:stä. Suomi onkin tehnyt strategisia ratkaisuja huoltovarmuuden takaamiseksi mm. ylläpitämällä ammusvarastoja ja omaa tuotantokykyä yhteistyössä strategisten kumppaneiden kuten Nammon kanssa.

Nato-jäsenyydestä huolimatta Suomen puolustusvoimien keskeisin tehtävä on edelleen kansallinen puolustus. Suomen malli perustuu kokonaisturvallisuuteen ja laajaan reserviin. Sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta, joista 95 % on reserviläisiä. Reservin kokonaisvahvuus on yli miljoona henkilöä. Puolustus perustuu jatkuvaan valmiuteen, uskottavaan torjuntakykyyn ja liittokunnan tukeen – mukaan lukien ydinasepelote. Tutkimusten mukaan suomalaisten maanpuolustustahto ja luottamus puolustusvoimiin ovat erittäin korkealla tasolla. Jopa 70 % suomalaisista luottaa kansalliseen puolustuskykyyn, mikä on Naton kolmanneksi korkein lukema Yhdysvaltojen ja Turkin jälkeen. Monissa muissa Nato-maissa, kuten Tanskassa ja Sloveniassa, luottamus omaan kansalliseen puolustukseen on huomattavasti heikompaa. Suomalaisten luottamus Natoon on kohtuullinen, vaikka luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut viime kuukausina.

Suomi haluaa olla aktiivinen puolustusliiton jäsen ja turvallisuuden tuottaja. Vaikka NATO-jäsenyys ei poista oman vahvan puolustuksen tarvetta, voimme kuitenkin todeta: Ei enää koskaan yksin! – tai kuten liittokunnassa sanotaan: Yhdessä olemme vahvempia!

Palkitsemisia ja juhlatunnelmaa

Maittavan päivällisen jälkeen oli vuorossa palkitsemiset. ”Vuoden aktivistiksi” nimitettiin Olli Korkalainen, joka pitkäaikaisena yhdistyksen varapuheenjohtajana itseään korostamatta on kantanut merkittävän vastuun sen tilaisuuksien käytännön järjestelyissä sekä tarvittaessa menestyksellisesti sijaistanut puheenjohtajaa. Korkalainen sai nimityksen johdosta vuodeksi haltuunsa ”kiertopalkinnon” eli Matti Myllyniemen 14.1.2020 lahjoittaman Juhani Palmun teoksen.

Julkistimme myös jäsenkyselyymme vastanneiden kesken suoritetun arvonnan voittajan. Onnetar suosi Jorma Häkkää, jolle luovutimme Jukka I. Mattilan ja Jarkko Kempin teoksen Suomen vapaussota 1918

Nina Schleifer

Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista joulua sekä toivontäyteistä uutta vuotta 2026! 

Evl Matti Orlamo kertoi Luumäellä sijaitsevan Suomen oikeustaistelun muistomerkin historiasta otsikolla ”Laissa maan turva – Suomen oikeustaistelun muistomerkki”. Mielenkiintoinen esitys perustui Orlamon aiheesta tekemään kirjaseen, jonka keskeisenä lähteenä on hänen isoisänsä asemapäällikkö Teodor Lanamäen perhearkisto.

Luumäen asemalla paljastettiin suurin juhlallisuuksin itsenäisen Suomen 20-vuotisjuhlapäivän aattona vuonna 1937 vaikuttava ja symbolisesti tärkeä muistomerkki – kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelema Suomen oikeustaistelun muistomerkki. Sen sijainti ei ollut sattuma: Luumäen aseman läheisyydestä alkoi marraskuussa 1914 oikeustaistelun tunnetuimman edustajan P. E. Svinhufvudin karkotustie venäläisten santarmien saattamana Siperiaan, josta hän palasi kaksi ja puoli vuotta myöhemmin junalla samaiselle asemalle .

Luumäen asemapäällikkö Teodor Lanamäki muisteli koko kansan arvostamaa Ukko-Pekkaa: ”Olen saanut seurailla ”aseettoman” oikeustaistelun kehitystä maassamme useita vuosia toimiessani sähköttäjänä Luumäen asemalla vuosina 1907–1914. Elävästi palautuvat mieleeni ne ajat, jolloin tuomari Svinhufvud toimi täällä kihlakunnan tuomarina. Silloisen Viipurin hovioikeuden joku tuomari soitti eräänä päivänä Luumäelle ja kyseli hätäisesti tuomari Svinhufvudia, joka sattuikin sillä hetkellä olemaan paikalla. En muista puhelinkeskusteluista kuin sen, että tuomari Svinhufvud antoi puhelimessa neuvoja useille eri henkilöille – luultavasti kaikki hovioikeuden virkamiehiä – siitä, miten oli meneteltävä. Lause ”ei saa taipua eikä antaa periksi” toistui pariin otteeseen tiukassa äänensävyssä.” Todennäköisesti kyseessä oli joku venäläisen prokuraattorin laittomista määräyksistä.

Ajatus muistomerkistä syntyi opettaja F. P. Taipaleen aloitteesta 1930-luvulla. Luumäelle perustettu Kotiseutu- ja museoyhdistys ryhtyi ajamaan hanketta, jota tukivat monet yksityiset lahjoittajat. Muistomerkin toteuttajaksi valittiin kutsukilpailun kautta Wäinö Aaltonen, ja rahoitus kertyi laajalla talkoohengellä.

Sunnuntaina 5. joulukuuta 1937 Luumäen asema täyttyi juhlayleisöstä, vaikka lumipyry vaikeutti kulkua. Paikalle saapui maan ylintä johtoa sekä mm. itsenäisyyssenaatin jäseniä, itseoikeutettuna kunniavieraana presidentti Svinhufvud. Juhlapuheessaan Svinhufvud totesi mm. ”Helmikuun manifestin jälkeen syntyi ratkaiseva vaihe oikeustaistelussa muuttuen lopulta Suomen itsenäisyystaisteluksi. Venäjä oli rikkonut Suomelle antamansa vakuutukset ja näin oli selvää, että Suomella oli oikeus vapautua vieraan vallan alaisuudesta.”

Punaisesta graniitista veistetyssä monumentissa Suomen neito torjuu lakikirja kädessään sortovallan nuolia, jotka tulevat idästä päin. Toisella sivulla on ylhäällä sanat ”Laissa maan turva” ja niiden alapuolella ”Suomen oikeustaistelu” sekä oikealla varsin onnistunut presidentti Svinhufvudin korkokuva.

Orlamo rinnasti muistomerkin sanoman myös nykyhetkeen. Ukrainan kansa käy tällä hetkellä sitä samaa oikeustaistelua, mitä Suomi kävi ensin Venäjän keisarivallan ja sen jälkeen bolshevikkien sorron alaisuudessa vapaussodassa sekä myöhemmin talvi- ja jatkosodassa. Pienen kansakunnan joutuessa idästä tulevan sorron ja vaikutuksen kohteeksi on muistettava pysyä yhtenäisenä ja puolustettava oikeuttaan itsenäisenä kansana sekä kunnioitettava lakia ja oikeutta – laissa on maan turva!

Teksti ja kuvat Nina Schleifer

Itsenäisyyspäivänä teimme perinteitä kunnioittaen yhteistyötä muiden maanpuolustus- ja perinnejärjestöjen kanssa. Kuljimme Veljesapu-Perinneyhdistyksen ja Pohjois-Helsingin Reservinaliupseerien kanssa kulkueena Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin portilta Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle, josta siirryimme suomalaisten SS-miesten muistokiven kautta vapaussoturien hauta-alueelle sytyttämään kynttilät. Hietaniemestä Lippuvartio jatkoi Vanhaan kirkkopuistoon vapaussoturien hautamuistomerkille Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön seppeleenlaskuun. Yhdistyksemme edustajia osallistui myös moniin muihin itsenäisyyspäivän kunnianosoituksiin ja tapahtumiin, mm. itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlaan Helsingin yliopistolla ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin vastaanottoon Ostrobotniassa – kuvateksteissä tarkemmin.

Kokoonnuimme Saksanniemen taistelun muistopäivänä 17.11.2025 kunnianosoitukseen Hietaniemessä Saksanniemen hautapaadella. Haudassa lepäävät kaksi Saksanniemen Järjestyslipuston työntekijää, aliupseeri Heikki Kuusto ja entinen jefreitteri Johan Fallström, jotka aseistettu punakaartin osasto sekä vallankumoukselliset venäläiset murhasivat hyökättyään Saksanniemeen 17. marraskuuta vuonna 1917.