Filosofian tohtori Lasse Lehtinen esitelmöi Ostrobotnian Chydenius-kabinetissa 10.12.2024 aiheesta ”Sodankäyntiä sanoin ja kuvin – suomalainen sotapropaganda 1939–44”.  Lehtinen kertoi mm. Kalle Lehmuksesta, joka kävi talvisotaa Hotelli Kämpissä ”Valtioneuvoston tiedotuskeskuksessa”. Yli kolmellesadalle ulkomaiselle sotakirjeenvaihtajalle piti tuottaa tietoa ja valokuvia rintamalta. Välillä kuvia jouduttiin myös lavastamaan Suomi-Filmin studioilla Kulosaaressa, jossa venäläiset sotavangit joutuivat esittämään itseään. Talvisodan aikana Goljatia vastaan taistelevasta Davidista tulikin länsimaiden lellikki, mitä jatkui vuoteen 1941 asti. Välirauhan aikana Lehmus oli perustamassa tiedotuskomppanioita. Niissä palveli yli 300 miestä, joista etulinjassa noin puolet. Rinnalleen TK-joukot saivat viihdytysjoukot, joilla oli suuri merkitys mielialoihin. ”Voi sanoa, että meidän sotapropagandamme ja mielialahuoltomme pystyivät lopulta torjuntavoittoon, vaikka vuonna 1944 ei ollut enää mitään kivaa kerrottavaa rintamalta – kansakunta pysyi kuitenkin jotenkuten kasassa eikä armeijankaan selkärankaa nitistetty”, totesi Lehtinen esityksensä lopuksi. Esitelmästä lisää Vapaussoturissa 1/2025.

Mielenkiintoisen ja huumoripitoisenkin esitelmän jälkeen vietimme pikkujoulua syöden herkullista päivällistä ja laulaen joululauluja. Tilaisuus päättyi tuttuun tapaan yhteisesti laulamaamme Kuullos Pyhä Valaan.

6.12.2024 teimme kunniaa itsenäisyytemme lunastajille ja puolustajille!

”Teräksellä ja verellä kirkastettu Suomi
nousee Pohjolan pakkasöinä tähtiä kohden
kimmeltäen niin kuin ne –
kivun synkkä maa, toivon valoisa maa.
Levollisina nukkuvat vainajat routaisen maan sylissä,
yllään lunta, pilviä ja tähtiä:
he tietävät, että ruis on heilimöivä kerran taas
avarilla pelloilla, suvituulessa, väkevyyttään huokuen,
että vapaa nauru on kerran helisevä heidän
seppelin peitettyjen hautojensa lähellä.”
– Otto Varhia: Hymni kaatuneille –

Vapaussodan Perinneliitto järjesti talvisodan syttymisen muistopäivänä 30.11.2024 MPK:n kanssa erinomaisen varautumiskurssin Puolustusvoimien kurssikeskuksessa Tuusulassa. Tutustuimme aluksi puolustusvoimien tehtäviin ja saimme kattavan selonteon MPK:n toiminnasta.

Kurssinjohtajana toiminut liiton toiminnanjohtaja Sami Rantanen näytti meille ajatuksia herättävän Taistelukenttä 2020 -opetuselokuvan poikkeusolojen olosuhteista ja toimintaympäristöstä. Elokuva on katsottavissa täällä: https://youtu.be/bTmWCbcYwb8?si=lpMLTuDo_svWg2W0 Vaikka elokuvassa kyse on kuvitteellisesta tilanteesta, Venäjän hyökkäyssodan jälkeen osallistumishalukkuus MPK:n koulutuksiin on kasvanut merkittävästi, totesi MPK:n Etelä-Suomen piiripäällikkö Vesa Sundqvist omassa alustuksessaan. Tämä näkyi myös tällä varautumiskurssilla: luokka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä kiinnostuneita kuulijoita, joiden joukossa oli myös runsaasti Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen jäseniä.

Vakavassa kriisissä viranomaisten toimet kohdennetaan ensisijaisesti iän tai terveytensä vuoksi suurimmassa vaarassa oleviin. Siksi kotitalouksien omasta varautumisesta on suuri apu sekä yhteiskunnalle että meille kansalaisille. Helena Turku perehdytti meidät 72 h -konseptiin, jonka mukaan kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa siten, että vettä, ruokaa ja lääkkeitä on saatavilla. Saimme käytännön vinkkejä siitä, miten pystymme huolehtimaan omista, läheistemme ja lemmikkien perustarpeista ja mistä saamme oikeaa tietoa häiriötilanteessa. Esimerkiksi sähkökatkon aikana on hyvä tietää, miten voi parhaiten pärjätä kylmenevässä asunnossa ja miten wc:n, kylmälaitteiden ja ruoanlaiton kanssa kannattaa toimia. Kotitalouksien varautuminen on siis taitoa, tietoa ja tarvikkeita! Lisätietoa aiheesta löytyy esimerkiksi täältä: https://72tuntia.fi/

Olavi Vähäkallio esitelmöi tiistaina 12.11.2025 Ostrobotniassa aiheesta ”AKS:n perustajajäsen Reino Vähäkallio Suomen ja heimokansojen vapauden puolustajana”. Meillä oli etuoikeus nähdä paljon sellaisia harvinaisia valokuvia ja muistoesineitä, joita Olavi ei ollut koskaan aiemmin isoisästään näyttänyt perheen ulkopuolisille tahoille.

Reino Vähäkallio osallistui itsenäistyvän Suomen rakentamiseen monin tavoin. Hän kävi nuorena suojeluskuntalaisena Vöyrin sotakoulun, osallistui vapaussoturina Tampereen valtaukseen eversti Hjalmarssonin joukoissa ja oli mukana heimosoturina Vienan Karjalan vapaajoukoissa kapteeni Kuisman mukana ja Aunuksen retkikunnassa vänrikki Marttinan joukoissa. Myöhemmin hän oli perustamassa Akateemista Karjala-Seuraa, toimi IKL:ssä ja työskenteli Etsivässä Keskuspoliisissa. Tästä kiehtovasta elämäntarinasta saamme lukea lisää ensi vuoden ensimmäisestä Vapaussoturista.

Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistykselle räätälöity matka Portugalin toteutettiin 20.–25.10.2024. Sää helli meitä: matkaamme edeltävä ja seuraava viikko olivat sateisia, mutta me pääsimme nauttimaan 25 asteen lämmöstä ja auringosta. Presidentti Mannerheim oli syksyllä 1945 Portugalissa hoitamassa terveyttään liikkuen pääministeri António de Oliveira Salazarin hänen käyttöönsä antamalla autolla. Me seurasimme marsalkan jalanjäljillä tilausajobussilla Lissabonista Estoriliin ja Algarveen. Bussimatkat sujuivat miellyttävästi asiantuntevan oppaamme Mika Palon valottaessa Portugalin historiaa ja nykyisyyttä. Kuulimme myös Torsti Holvikiven esityksen Mannerheimin matkasta, joka on luettavissa Vapaussoturi-lehdessä 5/2024.

Mannerheim-kohteita

Estorilissa tutustuimme Mannerheimin ensimmäiseen majapaikkaan Hotel Palácioon. Peräti 60 vuotta (!) hotellissa työskennellyt concierge-palveluiden päällikkö José Diogo Vieira kertoi meille valokuvagalleriassa hotellin historiasta sekä muista siellä vierailleista kuuluisuuksista. Toisen maailmansodan aikana hotellissa toimi monia vakoojia, joista ehkä kuuluisin oli James Bondin esikuva, serbialainen kaksoisagentti Dusan Popov. Bond-kirjailija Ian Flemingillä oli kantapöytä baarissa, jossa vakoojat vaihtoivat tietojaan, ja nämä tarinat sekä vieressä sijaitseva Casino Estoril olivat inspiraationa mm. Casino Royal -elokuvaan. Maailmansodan päätyttyä hotelli tarjosi turvapaikan useille maanpakoon joutuneille Euroopan kuninkaallisille perheille. Myös monet muut eurooppalaisen aateliston jäsenet majoittuivat hotellissa. Oli kiinnostavaa käydä kirjastossa, jossa Mannerheimkin epäilemättä luki vierailunsa aikana päivän lehdet. Kiehtova tarinatuokiomme päättyi hotellin tarjoamiin ylellisiin leivoskahveihin.

Sintran vanhassa kuninkaallisessa palatsi- ja puutarhakaupungissa pääsimme vierailemaan Quinta da Vigian kartanossa, jossa Mannerheim kyläili kaukaisten serkkujensa luona. Mannerheimin Portugalin aikaa tutkinut Torsti Holvikivi perehdytti meidät suvun kiinnostavaan historiaan. Puutarhassa saimme ihailla samaa näkymää kuin Mannerheiminkin aikoinaan – yhdellä silmäyksellä saattoi nähdä kaksi uljasta linnaa: 1800-luvulla rakennetun ”satulinnan” Palácio Nacional da Penan, sekä maurien linnan 900-luvulta. Kiitoksena vierailustamme meillä oli ilo lahjoittaa kartanon nykyiselle omistajalle Artur Caracolille Mannerheimin presidenttikauden virallinen valokuva sekä Mikko Uolan teos ”Independent Finland – How Finland achieved and retained its independence”. Isäntämme totesi kiitollisena: ”On tärkeää pitää Mannerheimin kaltaisten historian sankareiden muisto elävänä”, ja antoi tunnustusta siitä, että yhdistyksemme tekee merkittävää työtä välittäessään tietoa tuleville sukupolville.

Lissabonissa Belémin kaupunginosassa näimme Portugalin tasavallan presidentin palatsin (Palácio de Belém), jossa Mannerheim vieraili 17. joulukuuta 1945. ”Presidentti otti minut rakastettavasti vastaan vanhassa palatsissa, jonka sisustus kertoi Portugalin merivallan loistavasta historiasta”, kirjoittaa Mannerheim muistelmissaan. Valitettavasti palatsin yhteydessä oleva museo (Museu da Presidência) oli juuri suljettu yleisöltä remontin vuoksi.

São Brás de Alportelissa eteläisessä Algarven maakunnassa kävimme vuonna 1944 rakennetussa pousadassa eli entisessä valtionhotellissa, jossa Mannerheim lounasti Portugalin matkallaan. Näimme ravintolasalin, jossa oli edelleen samoja kalusteita kuin 80 vuotta sitten. Meidän olikin helppo kuvitella Mannerheim nauttimassa Portugalin antimista ja ihailemassa ikkunoista avautuvaa upeaa maisemaa.

Algarvessa tutustuimme myös Hotel Bela Vistaan, joka toimi Mannerheimin majapaikkana Praia da Rochassa. Mieltämme lämmitti kovin, että vierailusta kertova laatta on edelleen arvopaikalla luksushotellin oven pielessä. Hotellissa on Mannerheimin ajoilta vielä jäljellä mm. kaunis takka ja portaikko, jossa on kuvia Portugalin kansalliseepoksesta. Tämä Luís Vaz de Camõesin 1500-luvulla kirjoittama ”Os Lusíadas” kertoo Portugalin historiasta ja Vasco da Gaman löytöretkestä Hyväntoivonniemen kautta Intiaan. Matkamme kannalta tärkein hotellissa vielä säilytetty esine on Mannerheimin lahjoittama piano, jonka päällä ovat kehystettyinä Mannerheimin valokuva sekä hänen kiitoskirjeensä. Kirjeessä hän toteaa mm: ”Neljän viikon aikana olen nauttinut täydellisestä levosta ja auringosta – ikävöiden lähden tästä ihanasta paikasta ja hotelli Bela Vistasta…” Kohteliaasti marsalkka ei mainitse kirjeessään syysmyrskyä, joka piiskasi seutua hänen vierailunsa ensimmäisen viikon ajan.

Historiallista Portugalia ja muuta kiinnostavaa

Vaikka mistään kirjallisesta lähteestä eivät käy ilmi kaikki ne kohteet, joissa Mannerheim vieraili Portugalissa ollessaan, saatoimme kuvitella hänet meidän lailla kulkemassa Lissabonissa Avenida da Liberdadea – Vapauden Valtakatua pitkin. Kävelykierroksellamme tutustuimme mm. kuuluisiin portugalilaisiin kirjailijoihin Camilo Castelo Brancoon ja Luís Vaz de Camõesiin sekä mahtavaan Pombalin markiisiin, joka käytännössä hallitsi Portugalin imperiumia vuosina 1750–1777 kuningas José I:n pääministerinä.

Lissabonin kiinnostavista kohteista mainittakoon Museu do Combatente, Taistelijoiden museo eli Portugalin 1900-luvun sotien museo sekä sen edustalla sijaitseva Afrikan siirtomaasodissa 1961–1974 taistelleiden muistomerkki. Siirtomaasotiin Angolaan ja Mosambikiin lähetettiin asevelvollisia nuoria miehiä komennuksen kestäessä jopa neljä vuotta. Sodissa kaatui noin 10 000 portugalilaista sotilasta, joiden nimet on kirjoitettu muistotauluihin. Museu do Combatentessa pääsimme tutustumaan mm. 500 lentokoneen pienoismalliin sekä aseisiin ja muihin sotilasvarusteisiin vuodesta 1914 tähän päivään. Valot, äänet, lavasteet ja autenttisiin asuihin puetut mallinuket johdattivat meidät ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen tunnelmiin. Toinen vierailun arvoinen paikka on vuonna 1851 perustettu sotamuseo (Museu Militar de Lisboa), jossa on kattavasti esillä Portugalin sotahistoria. Heti museon ulkopuolella ihmettelimme 1500-luvulla turkkilaisilta anastettua maailman suurinta tykinputkea. Museo on rakennettu vanhan ruutitehtaan yhteyteen, ja siellä oli toinen toistaan viehättävämpiä ja mielenkiintoisempia huoneita täynnä Portugalin vuosituhantista sotilasperinnettä. Kiinnostuneina panimme myös merkille, miten Portugalin puolustusvoimien leijonatunnus muistuttaa omaa vaakunaeläintämme sillä erotuksella, että sen ei tarvitse polkea idän sapelia.

Kiehtova vierailupaikka oli myös Cascaisissa sijaitseva Boca do Inferno eli “helvetin kita”, joka on vaikuttava luonnon muokkaama kallionkolo Atlantin rannalla. Saatoimme kuvitella Mannerheimin seuraamassa meren tyrskyjä, jotka välillä lyövät kymmenien metrien korkeuteen. Mahtoiko hän vierailla meidän tavoin myös Cabo da Rocassa, joka on Euroopan mantereen läntisin niemenkärki tai lounaisimmassa niemenkärjessä Sagresissa sijaitsevassa linnoituksessa?

Kulinarismia

Tutustuimme matkallamme myös Portugalin ruoka- ja viinikulttuuriin. Lissabonissa nautitun lounaan kohokohtana oli yllättävän herkullinen simpukkaporsaspata Cante Alentejano -lauluesityksen säestämänä. Elämys oli myös fadoillallinen A Severa -ravintolassa, jossa sekä ruoka että fadomusiikki täyttivät tiukimmatkin kriteerit. Sekä Alentejon maakunnassa peltotöissä laulettu Cante Alentejano -kuorolaulu että fado on liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Mika Palo oli käynyt etukäteen koemaistamassa lounaamme Sintrassa – eikä turhaan. Saimme nauttia erittäin herkullisen kolmen ruokalajin aterian portugalilaisista erikoisuuksista: mustekalariisipataa, grillattua meribassia sekä mustaa Iberico-possua unohtamatta paikallisia maukkaita viinejä ja suussa sulavia jälkiruokia, joista mainittakoon Kamelin sylki, vaniljainen maitoherkku.

Turskakatkarapugratiini ja paikalliseen tapaan valmistetut kalmarit ovat esimerkkejä muista uusista ruokatuttavuuksista. Unohtaa ei myöskään sovi Praia da Rochan juomaelämyksiä: aamiaisella nautimme lähistöllä sijaitsevasta hedelmätarhasta tulleista tuoreista appelsiineista puristettua poikkeuksellisen herkullista appelsiinimehua ja illallisen yhteydessä skoolasimme Mannerheimille oppaamme tarjoamilla pikkuisilla medronho-lasillisilla, joita kutsutaan ”hyttysiksi” (mosquito). ”Aguardente de medronho” on Algarven vuoristossa kasvavan läntisen mansikkapuun metsämansikkaa muistuttavista hedelmistä valmistettu arvostettu viina.

Lämmin kiitos Mika Palolle, Torsti Holvikivelle ja kanssamatkustajille!

Nina Schleifer

Jo perinteeksi muodostunut Vetresin organisoima konsertti järjestettiin Viertolan koululla 19.10.2024. Ohjelmassa oli isänmaallista sotilasaiheista ja sota-ajan musiikkia sekä yhteislaulua. Väliajalla nautimme ilmaisesta kahvitarjoilusta, josta vastasivat Vantaan Maanpuolustusnaiset. Esiintymässä oli Tikkurilan Soittokunta – Tixi-Band johtajanaan Markku Renko. Tilaisuuden juonsi Matti Passi taustoittaen mielenkiintoisella tavalla kuultuja kappaleita. Kuvassa olemme tilaisuuden lopuksi laulamassa yhteisesti Veteraanin iltahuutoa.

Tietokirjailija Mikko Tyni esitelmöi aiheesta “Mannerheimin henkivartiointi sotavuosina”.  Pääsimme tutustumaan henkilösuojauksen käytännön järjestelyihin ja niihin keskeisiin henkilöihin, jotka varjelivat kulissien takana Mannerheimia salamurhilta ja muilta vaaroilta. Kuulimme tarkemmin myös muutamasta erityistilanteesta, kuten Hitlerin vierailusta 4.6.1942 ja seuraavana vuonna tapahtuneesta marsalkan murhayrityksestä. Tynin laajoihin tutkimuksiin ja arkistomateriaaliin sekä muutaman henkivartijan autenttisiin päiväkirjoihin perustuu myös hänen kirjoittamansa teos ”Marsalkan muskettisoturit – Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918–1946”.

Esitelmän jälkeen pidettiin Lars-Erik Wilskmanin johdolla Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous, jossa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 sekä tehtiin henkilövalinnat luottamustoimiin. Todettiin, että puheenjohtajana jatkaa viime vuonna kaksivuotiskaudelle valittu Ari Åberg. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Olli Korkalainen, Juhani Laine, Heikki Pietilä, Jari Sartimo, Nina Schleifer, Kai-Henrik Tiiainen, Olavi Vähäkallio ja Lars-Erik Wilskman ja varajäseniksi Pekka Lahermaa, Pekka Lehtiö, Marko Nikkanen ja Jarkko Törmänen. Toiminnantarkastajina jatkavat Eeva Lampén ja Tellervo Ojala ja varatoiminnantarkastajana Liisa Viranko.

Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivä järjestettiin Sipoossa 5.10.2024. Tänä vuonna päivän teemana oli paikallispuolustus ja varautuminen. Järjestelyistä vastasivat Sipoon reserviläisyhdistykset Jari Sartimon toimiessa järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Kymmenien vapaaehtoisten lisäksi mukana olivat mm. Sipoon kunta, Puolustusvoimat, Poliisi, pelastuslaitos, Sipoon seurakunnat sekä lukuisat maanpuolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen liittyvät vapaaehtoisjärjestöt. Sartimon aloitteesta mukaan saatiin ensimmäistä kertaa myös perinnejärjestöt: Vapaussodan Perinneliitto, Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys sekä Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys, jonka hallitukseen hän myös kuuluu.

Päivä alkoi lipunnostolla sekä Sipoon vanhalla kirkolla suoritetuilla kunnianosoituksilla. Seppeleen vapaussodan muistomerkille laskivat Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja Jouni Koskela ja Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen puheenjohtaja Ari Åberg. Heti sen jälkeen esitettiin Topelius-salissa dokumenttielokuva Kaukokatseinen Mannerheim. Näytöksen tervetuliaissanat lausui Nina Schleifer.

Koko perheelle suunnatun päivän ohjelmaan kuuluivat myös kalustonäyttely, paraatikatselmus sekä ohimarssi. Näyttävyyttä tapahtumaan toivat ennätyssuuri lippulinna sekä F-18 Hornetin ylilento. Vapaussodan Perinneliiton lippua kantoi Kai-Henrik Tiiainen. Tapahtuman juonsi reservin kapteeni Jone Nikula. Panssariprikaati, Rannikkoprikaati ja Kaartin Jääkärirykmentti asettivat näytteille mm. panssarivaunuja, tykistöä ja ohjuksia. Muista viranomaisista paikalla olivat omalla kalustollaan poliisi, tulli, rajavartiolaitos ja pelastuslaitos. Maanpuolustus- ja perinnejärjestöjen esittelypisteillä saattoi tutustua eri järjestöjen toimintaan ja tehtäviin, ja nähtävää oli poikkeuksellisen runsaasti. Sami Rantanen, Vesa Määttä ja Olavi Vähäkallio kantoivat päävastuun perinnetyön esittelystä.

Päivä päättyi arvokkaaseen maanpuolustusjuhlaan, jossa järjestäjien tervehdyssanat esitti Ossi Ikonen. Musiikista vastasivat Vaskivuoren lukion kuoro, Chrisu Romberg sekä MPK Etelä-Suomen Soittokunta johtajanaan Heino Koistinen. Juhlapuheen piti kansanedustaja, entinen puolustusvoimien komentaja kenraali evp Jarmo Lindberg. Hän käsitteli puheessaan uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista ympäristöä ja korosti, että oma kansallisen puolustuksen kokonaisturvallisuuden toimintamalli ja vapaaehtoinen maanpuolustus ovat edelleen tärkeitä myös Nato-Suomessa. Lindberg totesi, että vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys korostuu, kun meitä haastetaan arjessamme hybridivaikuttamisen monipuolisin ja ilkein keinoin. Vapaaehtoisuus on tärkeä osa yhteiskuntamme turvallisuutta ja vakauden ylläpitämistä ja se edustaa arvoja, joita meidän tulee vaalia ja kunnioittaa: rohkeutta, vastuullisuutta ja yhteishenkeä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on voimakas osoitus siitä, että arvostamme rauhaa ja turvallisuutta ja olemme valmiita panostamaan niiden säilymiseen.

Nina Schleifer

Saksanniemen Järjestyslipuston 107–vuotismuistopäivää vietettiin Porvoossa lauantaina 14. syyskuuta 2024. Suomen senaatti antoi 19. syyskuuta 1917 määräyksen perustaa ratsupoliisikoulu. Saksanniemen Järjestyslipustoksi nimetty ratsupoliisikoulu aloitti toimintansa Porvoossa sijaitsevassa Saksanniemen kartanossa. Oppilaat värvättiin entisistä poliiseista, maanviljelijöistä ja ylioppilaista. Lokakuun loppuun mennessä oppilaitokseen oli liittynyt jo 200 miestä. Saksanniemeen hyökkäsi 17.11.1917 aseistettu punakaartin osasto sekä vallankumouksellisia venäläisiä. Heikosti aseistautuneet koulun oppilaat joutuivat pakenemaan lyhyen taistelun jälkeen. Samassa yhteydessä kaksi koulun työntekijää, aliupseeri Heikki Kuusto ja entinen jefreitteri Johan Fallström, murhattiin. Hyökkäyksen jälkeen osa ratsupoliisikoulun henkilöstöstä ja oppilaista pakeni Pohjanmaalle, Lappajärvelle, jossa Järjestyslipusto järjestäytyi uudelleen. Ylipäällikön päiväkäskyllä nimi muutettiin 28. helmikuuta 1918 Järjestyslipustosta Uudenmaan Rakuunarykmentiksi, josta tuli itsenäisen Suomen puolustusvoimain ensimmäinen joukko-osasto.

Uudenmaan Rakuunarykmentti paljasti Saksanniemen Järjestyslipuston muistokiven 4.9.1927 Saksanniemen kartanon pihamaalla. Muistokivi luovutettiin 4.9.1982 Porvoon Reserviupseerikerhon hoitoon ja jälkipolville säilytettäväksi. Kerho kunnosti muistokiven tekstit Erkki Naumasen aloitteesta vuonna 2020.

Muistokivelle kokoontui juhlapäivänä runsas joukko Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, Porvoon Reserviupseerikerhon ja Rakuunakillan edustajia. Lipunnoston jälkeen VHSPY:n kukkalaitteen muistokiven juureen laskivat Maija Soinio ja Ari Åberg. Kunnianosoitusten jälkeen laulettiin perinteiseen tapaan ”Jumala ompi linnamme”.

Saksanniemeltä siirryttiin Porvoon tuomiokirkon, jossa kukkalaitteen Vapaussodan muistomerkille laskivat Olli Korkalainen ja Liisa Viranko. Rakuunakillan edustajat olivat myös tällä muistomerkillä kunniavartiossa m/22 puvut yllään. Tilaisuus sai ansaittua huomiota, kun juuri päättyneen konfirmaatiomessuun osallistuneet halusivat tulla valokuvatuiksi suurta ihastusta herättäneiden perinneratsukoiden kanssa. Myös Porvoon Keskustorille pystytetyssä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kalustonäyttelyssä vieraili ilahduttavan paljon väkeä. Paikalla pääsi tutustumaan ratsupoliisipartioon, drone-laitteisiin, hyvin varustettuun poliisimoottoripyörään ja raskaan liikenteen valvonta-autoon. Päivän päätteeksi Porvoon kaupunki tarjosi erinomaisen lounaan tilaisuutta järjestäneiden järjestöjen edustajille läheisessä Café Cabriolet’in edustustilassa. Lounastilaisuuden isäntänä oli Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.

Lounaan yhteydessä kuultiin helsinkiläisen toimittaja ja tietokirjailija Meri Eskolan esitys aiheesta ”Mannerheim ja hevoset”. Eskola totesi vaatimattomasti, ettei hänellä ole tarjota yhtä suurta hevososaamista kuin paikallaolijoiden joukosta löytyy, mutta lisäsi hymyillen: ”Lainatulla kunnialla uskallan seistä edessänne.” Hänen isoisänsä, kuvataiteilija Uuno Eskola oli nimittäin perustamassa Perttelin Suojeluskuntaa ja toimi sen ensimmäisenä harjoituspäällikkönä ja myöhemmin vapaaehtoisena TK-piirtäjänä talvi- ja jatkosodissa. Eskola otti osaa myös Vapaussodan Rintamamiesten Liiton toimintaan suunnitellen liiton ja lähes 90 rintamamiesyhdistyksen liput, liiton ansiomerkit sekä Vapaussodan Invaliidien Liiton merkin.

Eskola on julkaissut teoksen ”Presidenttien lemmikit”. Hän totesi, etteivät hevoset suinkaan olleet Mannerheimille vain lemmikkejä vaan ennemminkin rakkaita ja arvostettuja työtovereita. Eräs tunnetuimpia postikortteihin ja tauluihin ikuistetuista kuvista on marsalkka Mannerheimin rauhallinen aamuratsastus Andermann-ruunalla Laakson ratsastuskentällä. Mannerheim oli mukana eläinlääkärillä vuonna 1939, kun Andermann jouduttiin lopettamaan huonojen jalkojen takia. Eläinlääkäri valitettavasti hutiloi, eikä ensimmäinen laukaus ollut tappava vaan tarvittiin vielä toinen laukaus. Luutnantti Nic Britwin on kertonut: ”En ole eläessäni nähnyt marskia niin vihaisena. Hän aivan vapisi ja suorastaan haukkui, melkeinpä uhkasi eläinlääkäriä erottamisella. Kun ajattelee, että kysymyksessä oli jäähyväisten jättäminen rakkaalle palvelijalle, niin jokainen hevosmies ymmärtää marskin suuttumuksen.”

Toinen koskettava tarina liittyy marsalkan viimeiseen ratsuun, Käthyyn. Mannerheimilla oli Mikkelin päämaja-aikoina tapana käydä päivittäin tervehtimässä Käthyä. Usein hän otti taskustaan hotelli Kalevan kahviserviettipaperin, johon hän oli käärinyt sokeripaloja ja pikkuleipiä uskolliselle ystävälleen. Kun Mannerheimin kunto ei enää sallinut ratsastamista, Käthy muutti armeijan ratsutalleille Ypäjälle. Käydessään viimeisen kerran tervehtimässä Käthyä elokuussa 1949 marsalkka oli antanut everstiluutnantti Lars Rönnqvistin ymmärtää haluavansa tulla haudatuksi perinteisin menoin ratsuväen tapaan. Mannerheimin hautajaisten aikaan Käthy oli kuitenkin viimeisellään tiineenä, eivätkä Helsingin varuskunnan päällikkö ja Suomen valtioneuvosto pitäneet tiineen hevosen kävelyttämistä suuren valtiomiehen hautajaissaatossa sopivana. Rönnqvist halusi kuitenkin noudattaa ylipäällikkönsä toiveita, joten hän hankki Käthylle koristeellisen suruloimen Ruotsin kuninkaan talleilta ja salakuljetti hevosen hetkeksi marsalkan hautajaissaattoon Helsingin Unioninkadulla. Näin Käthy sai palvella isäntäänsä myös viimeisellä matkalla.

Eskola kertoi myös hupaisan tarinan Elsa Könösestä, joka toimi Mannerheimin sihteerinä vuosina 1928–1938. Könöstä oli hieman hävettänyt kertoa marsalkalle, että myös hän harrastaa ratsastusta. Kun Könönen osallistui elämänsä ensimmäisiin esteratsastuskisoihin Kaartin suuressa ratsastushallissa, sattui hänen esimiehensä kenraali Mannerheim olemaan yleisössä. Esterata oli poikkeuksellisen vaikea sinä päivänä, ja kaikki Könöstä ennen ratsastaneet epäonnistuivat viimeisellä esteellä. Myös hänen ratsunsa pysähtyi siinä niin äkisti, että Könönen lensi hevosen selästä suoraan esteen yli kirjaimellisesti Mannerheimin jalkojen juureen suitset vielä käsissään ja hiekkaa silmissään. Seuraavana aamuna töihin tultuaan hänet kutsuttiin marsalkan huoneeseen. Hieman ilkikurisesti katsellen Mannerheim kysyi: ”Eikö neidin ratsastuksenopettaja ole opettanut, ettei riitä, että lentää yksin esteiden yli, vaan hevonen on otettava mukaan?” Pitkähkön keskustelun päätteeksi Mannerheim myönsi kuitenkin neiti Könösen suoriutuneen varsin hyvin vaikeissa olosuhteissa.

Eskola päätti esityksensä kaskuun, jonka on kertonut presidentti Urho Kekkosen poika Matti Kekkonen: ”Mannerheim oli kuollut ja pyrki Taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari sanoi hänelle: – Ettehän te marsalkka voi taivaaseen päästä ilman ratsua. Mannerheim ilmoitti lähtevänsä hakemaan hevosta maan päältä, saapui pääministeri Kekkosen luo ja kertoi pulmansa. Kekkonen otti valtion tulo- ja menoarvion ja selasi sitä tarkkaan. Lopulta hän joutui toteamaan, ettei menoarviossa ollut varattu määrärahaa marsalkan ratsua varten, joten hän ei voinut auttaa. Mannerheim tuskastui ja vaati, että pääministerin on tultava selostamaan tilanne Pyhälle Pietarille. Kun Mannerheim lähestyi Kekkosen kanssa Taivaan porttia, huusi Pyhä Pietari jo kaukaa: – Minähän käskin teidän tulla tänne hevosen enkä aasin kanssa.”

Lisää kiinnostavia tarinoita Mannerheimista ja hevosista voi lukea em. Eskolan kirjasta ”Presidenttien lemmikit” sekä Juha Erolan kirjoituksesta teoksessa ”Presidenttien hevoset Ypäjällä”.

Nina Schleifer

”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta”, oli motto, jonka johtamana noin 3 400 virolaista vapaaehtoista taisteli jatkosodassa pääosin JR200:ssa. Heidän palveluksensa päättymisestä tuli 18.8.2024 kuluneeksi 80 vuotta. Tapahtuman kunniaksi järjestettiin Taavetissa arvokas muistojuhla, joka alkoi juhlavalla seppeleenlaskutilaisuudella JR200:n muistomerkillä. Tilaisuudessa kuultiin mm. Suomen-poikien kunniamarssi Teid me tervitame, jonka Kaaderilaulajat esittivät evl dir. cant. Matti Orlamon johdolla. Seppeltervehdyksen jättivät Suomen-poikien perinneyhdistys ry, Puolustusvoimat, Viron Suomen suurlähetystö, Luumäen kunta, Suomen Sotaveteraaniliitto ry, Suomen Viroyhdistysten liitto, Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys sekä JR200:n komentajan eversti Eino Kuuselan omaiset Lise-Lotte Rautio-Murros ja Anna-Riitta Koivisto. Luumäen seurakunnan kirkkoherra Ilpo Parviainen kiteytti kenttähartaudessa kuulijoiden mietteet: ”Hädässä ystävä tunnettiin. Olemme kiitollisia ystävistämme Virossa ja heidän urheudestaan.”

• Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Risto Haimila ja varapuheenjohtaja Marko Maaluoto laskemassa seppelettä JR200:n muistomerkillä – kuva Nina Schleifer
• Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistyksen edustajien Pekka Lehtiön ja Olavi Vähäkallion seppeltervehdys – kuva Nina Schleifer
• Tilaisuudessa esiintynyt Kaaderilaulajat johtajansa evl dir. cant. Matti Orlamon seurassa – kuva Olavi Vähäkallio
• Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen ja AKS:n edustajia, vasemmalta Liisa Viranko, Nina Schleifer, Olavi Vähäkallio, Lise-Lotte Rautio-Murros ja Pekka Lehtiö – kuva Annu Myllymäki
• JR200:n muistomerkin paljastustilaisuus 18.8.1991 – kuva Luumäen lehden kuva-arkisto

Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Risto Haimila siteerasi pääjuhlan avaussanoissaan ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimia, joka 17.8.1944 totesi: ”Kun nyt Eestin urhoolliset vapaaehtoiset jättävät Suomen armeijan rivit miehuullisen taistelun jälkeen, seuraavat heitä ylipäällikön ja heidän suomalaisten aseveljien parhaat toivotukset – rakkaudella ja kiintymyksellä heidän ja heidän isänmaansa kohtaloon.”

Juhlapuheessaan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra muistutti, että lähes 200 virolaista vapaaehtoista antoi Suomen rintamilla sen suurimman uhrinsa eli henkensä ja totesi, ettei kesän 1944 torjuntataisteluita käyty turhaan: Suomi säilytti sodan seurauksena itsenäisyytensä. 

Sama kiitollisuus veljeskansojen keskinäisestä yhteistyöstä kuului tervehdyksissä, joita juhlaan toivat mm. Viron puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kalev Stoicescu, Viron suurlähettiläs Sven Sakkov sekä Puolustusvoimien, Suomen Sotaveteraaniliiton ja Luumäen kunnan edustajat. Kaaderilaulajien lauluesitykset, Suomen-poikien perinneyhdistyksen varapuheenjohtaja Marko Maaluodon koostama kuvakavalkadi, paikalla olleiden muistelut ja tilaisuuden päätteeksi yhdessä lauletut Maamme ja Mu Isamaa varmistivat, että juhlasta tuli mieliin painuva.

Todettakoon vielä, että virolaisten vapaaehtoisten taistelut eivät päättyneet Suomesta lähtöön, vaan moni heistä joutui kokemaan karun kohtalon Neuvostoliitossa. Heidän vaikeista vaiheistaan kertoo mm. koskettava dokumentti ”Vanavedessä”, joka on katsottavissa Yle Areenassa. Evästykseksi nykynuorille Suomen-poikien veteraani toteaa dokumentissa: ”Isänmaata tulee suojella. Oma maa on niin tärkeä. Sen ymmärtää vasta, kun sitä ei ole.”

Nina Schleifer