Yhdistimme tänä vuonna Mänttä-Vilppulassa järjestettävään Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivään kulttuurimatkan Mäntän Serlachius-museoihin. Autollinen innokkaita taiteen ystäviä lähti matkaan perjantaina 23.5.2025. Meillä oli ilo ja kunnia poiketa matkan varrella Orivedellä Vapaussodan Perinneliiton kunniapuheenjohtaja Timo Siukosaaren luona tervehdyskäynnillä. Nautittuamme kahvipöydän antimista saimme tutustua 125-vuotiaan Siukolan upeisiin perinnehuoneisiin, joissa on kiinnostavia muistoja Siukosaaren suvun antamasta merkittävästä panoksesta Suomen vapaussodissa.
Itsenäisen Suomen takaajat – vapaussoturit, jääkärit ja NATO – ovat lippuina esillä kunniapaikalla Vapaussodan Perinneliiton kunniapuheenjohtaja Timo Siukosaaren kotona – kuva NS.
Timo Siukosaari on jo vuosikymmenten ajan korostanut, että kaikki itsenäisen Suomen käymät sodat ovat vapaussotia, sillä ne on käyty vapauden saavuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Hänen sukunsa uljas historia ja monet muistoesineet vapaussodistamme vahvistavat tätä näkemystä – kuva NS.
Mäntässä tutustumme mm. museonjohtaja Pauli Sivosen opastuksella Pääkonttorin ja Kartanon näyttelyihin. Yli 13 000 (!) teosta käsittävän kokoelman pääpaino on Suomen kultakauden taiteessa. Se sisältää myös vanhaa eurooppalaista taidetta, vanhempaa suomalaista taidetta, Suomen taiteen murroskauden ja varhaisen modernismin teoksia sekä kasvavan kokoelman nykytaidetta. Esillä on luonnollisesti vain pieni osa teoksista, mutta pääsimme ihailemaan mm. Akseli Gallen-Kallelan, Emil Wikströmin, Jussi Mäntysen, Lennart Segerstrålen ja Hannes Autereen taidetta.
Yhdistyksemme edustajat poseeraavat taidemuseo Serlachius Pääkonttorin aulassa upeiden Lennart Segerstrålen ”Maa- ja metsä” -freskojen edessä – kuva museo-opas.
Vapaussodan aikana Gösta Serlachius toimi hallituksen joukkojen pääintendenttinä. Panoksestaan Serlachius palkittiin everstiluutnantin arvolla sekä läheisillä suhteilla ylipäällikkö Gustaf Mannerheimiin, jonka korkokuva on keskeisellä paikalla hänen työpöytänsä yllä Pääkonttorissa. Työhuoneen kalusteet oli koristeltu Hannes Autereen upeilla puutöillä. Joulukuussa 1939 hän hankki Englannista suhteillaan taloudellista apua sotaa käyvälle maallemme ja talvisodan aikana hänet ylennettiin everstiksi – kuva NS.
Serlachius halusi parantaa tehdasyhdyskunnan sosiaalisia oloja. Hän rakennutti työväelle asuntoja ja luovutti heille omakotitontteja, myi heille edullisesti yhtiön maatilojen tuotteita ja tehosti työsuojelua. Museonjohtaja Pauli Sivonen esittelee kierrätysmateriaalista tehtyjä pienoismalleja Mäntän rakennuksista – kuva NS.
Serlachius haaveili oman taidemuseon rakennuttamisesta Mänttään. Hanke jäi kesken, kun hän kuoli vuonna 1942. Hänen leskensä Ruth Serlachius avasi yhdessä perikunnan kanssa yleisölle osan perheen kodista, Joenniemen kartanosta vuonna 1945. Kartanossa toimii nykyisin taidemuseo Serlachius Kartano, jonka pihalla on Jussi Mäntysen veistos ”Nuori hirvi” (1929) – kuva NS.
Vuorineuvos Gösta Michael Serlachius (1876–1942) toimi sukunsa metsäteollisuusyrityksen G. A. Serlachius Osakeyhtiön toimitusjohtajana vuosina 1913–1942. Hänet muistetaan myös suurena kuvataiteen mesenaattina ja nimeään kantavan taidesäätiönperustajana – Bror Börjesonin tekemä muotokuva vuodelta 1936, kuva NS.
Albert Edelfeltin ”Sukkaa kutova tyttö” Serlachius kartanossa – Kuva NS.
Emil Vikströmin ”Anna-Liisa” Serlachius kartanossa – kuva NS.
Saksalainen Anselm Kiefer on hyvin inspiroitunut Kalevalastamme. Ryhmämme poseeraa hänen vuonna 2018 valmistuneen monitulkintaisen teoksensa ”Väinämöinen Ilmarinen” edessä – kuva museo-opas.
Saksalainen Agnes Meyer-Brandisin teos ”One Tree ID” pyrkii parantamaan ihmisen ja puiden välistä yhteyttä biokemiallisten hajuvesien avulla. Jokaisella puulla on kaasuista ja molekyyleistä muodostuma oma VOC-pilvensä (haihtuva hiilivety), jonka kautta se taiteilijan mukaan kommunikoi ympäristönsä kanssa. Tieteellisten kumppaneidensa kanssa hän on mitannut puun juurista, rungosta ja latvustosta niistä haihtuvien orgaanisten yhdisteiden arvot ja luonut parfyrmöörin kanssa hajuvesiä, joita kävijä voi sivellä ihonsa ja viestiä puun kanssa biokemiallisella tasolla – kuva NS.
Nautittumme herkullisen päivällisen Ravintola Göstassa osallistuimme vielä englantilaisen Keith Tysonin Universal Symphony -näyttelyn avajaisiin. Yövyimme perinteikkäällä Mäntän Klubilla.
Englantilaisen Keith Tysonin ”Universal Symphony” -näyttelyn avajaiset – kuva NS.
Yövyimme perinteikkäällä Mäntän Klubilla – kuva NS.
Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä 24.5.2025
Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä 24.5.2025 alkoi sanajumalanpalveluksella Vilppulan kirkossa sekä seppeleenlaskulla sankarihaudalla.
Vt kirkkoherra Pauli Selkee seuraa, kun seppelpartio Jouni Koskela–Sami Rantanen on lähdössä suorittamaan tehtäväänsä syyskuussa 1900 käyttöön vihityssä Vilppulan kirkossa. Kaunis alttaritaulu ”Kristus vuoritiellä” on Pekka Halosen maalaama – kuva NS.
Noin 140 kesäpäivän osallistujaa on kokoontunut seuraamaan seppeleen laskua Vilppulan kirkon edustalle. Vapaussodan aikana kirkon luona taisteltiin kolmeen otteeseen 2.-7.2.1918 hallituksen joukkojen onnistuessa joka kerran estää punaisten ja venäläisten hyökkäykset. Viimeisen hyökkäyksen aikana kirkko sai useita osumia punaisten tykistökeskityksessä, ja yksi osuma sai kirkon urut soimaan aiheuttaen aavemaisen tunnelman – kuva NS.
Sankarihauta tuo mieleen Heikki Klemetin uljaan marssin ”Vilppulan urhojen muistolle”, jossa todetaan mm. ”Orjuus pois! Taikka menköön henki, niin kuin mennyt on isienki. Kunnia kuolla on vapauden tähden!” – kuva NS
Pääjuhlaa vietettiin maistuvan lounaan jälkeen taidemuseo Serlachius Kartanon Kivijärvi-salissa. Arvokkaan juhlan musiikista vastasi MPK Hämeen soittokunta ja tervehdyksensä toivat Mänttä-Vilppulan kaupunki ja seurakunta sekä Vapaussoturien Perinnesäätiö. Liiton entistä toiminnanjohtajaa Arja Alkmania muistettiin nyt 3. kertaa myönnettävällä liiton korkeimmalla huomionosoituksella, pienoislipulla.
Puheenjohtaja Matti Soini toi juhlaan Vapaussoturien Perinnesäätiön tervehdyksen – kuva Vesa Määttä.
Puheenjohtaja Jouni Koskela lausui juhlan tervetulosanat – kuva NS.
Liiton entistä toiminnanjohtajaa Arja Alkmania muistettiin nyt 3. kertaa myönnettävällä liiton korkeimmalla huomionosoituksella, pienoislipulla – kuva Vesa Määttä.
Juhlan jälkeisellä opastetulla kiertoajelulla tutustuttiin vapaussodan kulkuun Mänttä-Vilppulassa sekä siihen liittyviin tärkeimpiin kohteisiin. Kiertoajelu päättyi seppeleenlaskuun Vapaussodan muistomerkille. Antoisa kesäpäivä päättyi Vilpun vintille, jossa nautimme läksiäiskahvit ja tutustuimme Sotaperinnetyö ry:n kokoamaan Mänttä–Vilppula sodissa -näyttelyyn.
Vilppulan taistelun muistomerkille seppeleen laskivat Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja Jouni Koskela sekä Antti Korkka Mänttä-Vilppulan kaupungin edustajana – kuva NS.
Vilppulan taistelun muistomerkki ”Vilppulan urhojen voima” sijaitsee Vilppulan kosken rantatörmällä. Sen on suunnitellut kuvanveistäjä Arvi Tynys Gösta Serlachiuksen vastatessa kustannuksista. Pronssiveistos kuvaa alastonta lihaksikasta miestä iskemässä miekkaansa kohti vihollista eli punaisten vallassa ollutta etelää. Takana oleva Vapauden hengetär kutsuu joukkoja taisteluun. Patsas paljastettiin osana vapaussodan 20-vuotismuistojuhlallisuuksia 10.7.1938 sotamarsalkka Mannerheimin kunnioittaessa tilaisuutta läsnäolollaan.Kesäpäivän osallistujia ryhmittyneenä Vilppulan taistelun muistomerkin eteen – kuva Juha Happonen.
Vilpun Vintille Mäntän Seudun Reserviläiset/Sotaperinnetyö ry ovat koonneet Mänttä–Vilppula sodissa -näyttelyn, joka kertoo valokuvin, esinein ja tarinoin paikkakunnan sotiin liittyvistä tapahtumista 1918–1945 – kuva NS.
Pajarin Poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Kalervo Sipi ja tykki, jolla 18. divisioonan komentaja eversti Pajarin johdolla ammuttiin todelliset Mainilan laukaukset elokuussa 1941. Propagandistiset Mainilan laukauksethan olivat Neuvostoliiton lavastama välikohtaus, joka johti Suomen ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen yksipuoliseen purkamiseen neljä päivää ennen talvisodan alkamista – kuva NS.
Lämmin kiitos järjestäjille eli Vapaussodan Perinneliitolle ja Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistykselle!
Hietaniemessä Saksanniemen hautapaadella sekä vapaussoturien sankarihauta-alueelle kukkatervehdykset laskivat Lars-Erik Wilskman ja Heikki Pietilä Olli Korkalaisen kannatellessa yhdistyksemme lippua. – Kuvat Jari Sartimo
Vanhassa kirkkopuistossa kunnianosoitukset järjestettiin yhdessä Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön (VIMS) ja Frihetskrigets Södra Traditionsföreningin kanssa. Seppelpartioissa olivat Carl-Johan Hindsberg, Olli Korkalainen, Jussi Niinistö ja Lars-Erik Wilskman. Lippuja kannattelivat Heikki Pietilä ja Jari Sartimo. – Kuvat Vesa Määttä
EnnenOstrobotnian Topelius-kabinetissa nautittua vapaussoturilounasta kuultiin fil.toht. Jussi Niinistön erittäin mielenkiintoisen esitelmä otsikolla ”Isontalon Antti: eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani”. Antti Isotalon maine jääkärivärvärinä, vapaus- ja heimosoturina nostivat hänet yhdeksi aikansa pohjalaisen miehen esikuvista. Taistelunhalu ja vapaudentahto kuuluivat myös hänen samannimisen isoisänsä, kuuluisan pohjalaisen puukkojunkkarin luonteeseen – ajat ja keinot vain olivat toiset.
VHSPY:n puheenjohtaja Ari Åberg kiitti Jussi Niinistöä mielenkiintoisesta esitelmästä perinteisellä kiitoslahjallamme, Marskin ryypyllä. – Kuvat Vesa Määttä ja Olli Korkalainen
Aiheesta kiinnostuneille vinkkinä: Niinistön aiheesta tekemää teosta on vielä saatavilla SKS:n verkkokaupasta.
Finnairin lento saapui edellisen päivän Ilmailualan Unionin lakkoilusta huolimatta suunnitellusti Varsovaan Frederic Chopin -kentälle. Tuloaulassa ryhmäämme oli vastassa asiantuntijamatkanjohtajamme Jukka Soisalon-Soininen sekä suomea taitava paikallisoppaamme Joanna Trzcinska-Mejor. Hänen johdollaan teimme kiertoajelun Varsovassa, Mannerheimin ajan Pikku-Pariisissa.
Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa seitsemästä Puolan vuodestaan, jotka olivat hänen elämänsä parhaat: ”Asemastani huolimatta puolalaiset ottivat minut vastaan ennakkoluulottomasti”. Ratsastus ja metsästys yhdistivät samoin kuin yhteinen kieli, ranska. Lämpimien suhteiden taustalla oli Mannerheimin suomalaisuus, sillä Venäjän sorto kohdistui yhtä lailla Puolaan kuin Suomeenkin. Mannerheim oli puolalaisille ensisijaisesti suomalainen aatelismies, vaikka olikin Venäjän armeijan univormussa.
Vuonna 1911 Mannerheim oli saanut siirron Varsovan Łazienkiin sijoitettuun Hänen Majesteettinsa Henkivartiokaartiin. Varuskunnan kirkon kirkkomaalla sijaitsee Mannerheimin muistokivi, jossa on kaiverrus: ”Puolan suuri ystävä, presidentti, Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim 1867–1951 – henkivartiokaartin ulaanirykmentin komentają 1911–1913”. Muistomerkki pystytettiin vuonna 2012 suurlähettiläs Jari Vilenin ehdotuksesta. Laskimme muistokivelle seitsemän ruusua – yksi jokaista Mannerheimin Puolassa viettämää vuotta kohden. Sinivalkoisissa nauhoissa luki:
Na cześć dokonań życiowych oraz polskich przyjaciół fińskiego Marszałka Mannerheima, Stowarzyszenie Pamięci Wojny o Niepodległość
Suomen Marsalkka Mannerheimin elämäntyötä ja hänen puolalaisia ystäviään kunnioittaen, Vapaussodan Perinneliitto
Asiantuntijaoppaamme Jukka Soisalon-Soininen (vas.) sekä perinneyhdistysten puheenjohtajat Carl-Johan Hindsberg (Frihetskrigets Södra Traditionsförening) ja Tapio Laine (Vapaussodan Porin Seudun Perinneyhdistys) laskivat seppeleen Mannerheimin muistokivelle. (Kuva NS)
Suomen Marsalkka Mannerheimin elämäntyötä ja hänen puolalaisia ystäviään kunnioittaen, Vapaussodan Perinneliitto (Kuva NS)
Matkalaiset seuraavat kunnianosoitusta, taustalla varuskunnan kirkko (Kuva NS)
Kiertoajelumme aikana näimme myös mm. ruhtinas Stanisław Herakliusz Lubomirskin 1680-luvulla keinotekoiselle saarelle rakennuttaman Łazienki-palatsin (kylpyläpalatsin) sekä kuninkaallisen Łazienki-puiston, jossa on puolalaista säveltäjää Frédéric Chopinia esittävä valtava moderni veistos. Chopinin ylle kaartuva tyylitelty paju muistuttaa pianistin kättä ja sormia, ja oikeassa laidassa on puolalaisen kotkan pää.
Ruhtinas Stanisław Herakliusz Lubomirskin 1680-luvulla keinotekoiselle saarelle rakennuttaman Łazienki-palatsi (kylpyläpalatsi) näkyy matkalaisten taustalla. (Kuva NS)
Puolalaista säveltäjää Frédéric Chopinia esittävä valtava moderni veistos kuninkaallisessa Łazienki-puistossa (Kuva NS)
Puistossa sijaitsee niin ikään Belweder-palatsi. Suomen ja Puolan itsenäisyyden arkkitehdit, marsalkat Mannerheim ja Józef Piłsudski tapasivat kahdesti Belwedere-palatsissa, joka Puolan jakojen aikana oli ollut Venäjän kenraalikuvernöörien virkakäytössä. Marsalkat keskustelivat Venäjän valkoisille kenraaleille annettavasta avusta taistelussa bolševikkeja vastaan. Apua ei annettu, koska kenraalit eivät suostuneet takaamaan Suomen ja Puolan itsenäisyyttä vaan pitivät kiinni tsaarinajan Venäjän rajoista.
Belweder-palatsi Łazienki-puistossa, jossa Suomen ja Puolan itsenäisyyden arkkitehdit, marsalkat Mannerheim ja Józef Piłsudski tapasivat kahdesti. (Kuva NS)
Marsalkka Józef Piłsudskin patsas (kuva NS)
Kohteisiimme kuului myös Varsovan Klub Myśliwski, Metsästysklubi, jossa Mannerheim ystävystyi mm. Zamoyskien kanssa. Metsästysklubi oli ”puolueetonta maaperää”, jossa puolalainen eliitti ja Varsovan venäläinen ylempi upseeristo saattoivat seurustella. Jäsenyys oli kunnia-asia ja se sisälsi erioikeuksia: matkustusvapaus, oikeus pitää asetta hallussa ja metsästää valtion mailla. Jäsenyys takasi venäläisen upseerin luotettavuuden – hänen ”tiedettiin osaavan käyttäytyä ja maksavan korttipelivelkansa”. Mannerheim oli ainoa Venäjän armeijan upseeri, joka säilytti jäsenyytensä Puolan itsenäistyttyä vuonna 1918. Mannerheimin syntymävuonna 1867 perustettu Metsästysklubi oli sosialismin aikana Puola-Neuvostoliitto -seuran ja nykyään Puolan armeijan edustusorkesterin käytössä. Meneillään olevan remontin takia tutustuimme klubiin vain ulkoa päin.
Matkalaiset Klub Myśliwskin, Metsästysklubin portailla (Kuva NS)
Valitettavasti myös Suomen suurlähetystöä remontoitiin parhaillaan, joten lähetystön aidassa ollut Mannerheim-näyttely oli poistettu remontin alta. Samoin Lubomirskien Valkoinen Palatsi (Biały Pałacyk) oli remontoitavana, joten sinnekään emme päässeet. Valkoisessa Palatsissa Mannerheim oli usein nähty vieras ”ajattelevien ihmisten klubilla”.
Maittavan lounaan nautimme Lwowska-ravintolassa Mannerheimin ystäväpiiriin kuuluneen Zamoyski-suvun Foksal-kadun palatsin naapurissa.
Mannerheimin ystäväpiiriin kuuluneen Zamoyski-suvun Foksal-kadun palatsi. (Kuva NS)
Majoituimme tasokkaaseen, viiden tähden Polonia Palace -hotelliin. Hotellin rakennutti vuonna 1913 Mannerheimin ystävä ja hänen alaisensa, 5. eskadroonan komentaja, kreivi ratsumestari Konstanty Przeździecki, jonka palatseja olimme nähneet kierroksemme aikana.
Majoituimme tasokkaaseen, viiden tähden Polonia Palace -hotelliin. (Kuva NS)
Kohotettuamme hotellilla tervetuliaismaljan oli iltaohjelmaan vuoro. Jotkut tutustuivat omatoimisesti Varsovaan, ja muut nauttivat Chopin-konsertista upeassa, kynttilöin valaistussa Fryderyk-konserttisalissa. Pianisti Chihiro Deguchin ohjelmassa oli Chopinin ja Mozartin pianokappaleita.
Fryderyk-konserttisali ennen Chopin-konsertin alkamista (Kuva NS)
Pianisti Chihiro Deguchin soitti Chopinin ja Mozartin pianokappaleita tunnelmallisessa kynttilävalaistuksessa. (Kuva NS)
2. matkapäivä, sunnuntai 4.5.2025
Asiantuntijamatkaoppaamme Jukka Soisalon-Soinisen mukaan Puolassa aamiaiset ovat kokemusten mukaan olleet aina erinomaisia tai sitten vielä parempia. Polonia-hotellimme aamiainen kuului näihin vielä parempiin – se oli suoranainen ohjelmanumero, jonka äärelle kannatti antautua kuohujuomia unohtamatta.
2. matkapäivänä keskityimme Mannerheimin sotilasuraan Puolassa ennen Varsovan komennusta. Valmistuttuaan vuonna 1889 Pietarin ratsuväenkoulusta 22-vuotias Mannerheim määrättiin 15. Aleksandran rakuunarykmenttiin Kaliszin kaupunkiin Puolaan. Vuonna 1891 hänen siirrettiin takaisin Pietariin, chevalierkaartiin. Japanin sodan ja Kiinan tutkimusmatkan jälkeen vuonna 1909 Mannerheimille tarjottiin omaa rykmenttiä, lähes tuhannen miehen vahvuista 13. Vladimirin ulaanirykmenttiä Novominskissa. Ulaanirykmenttinsä koulutuksessa Mannerheim sovelsi Japanin sodan opetuksia, ja jo vuoden sisällä ratsuväen tarkastaja, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš huomasi, että hankalaksi tunnetusta rykmentistä oli kehittynyt valioyksikkö. Novominskissa Mannerheim palveli kaksi vuotta.
Mannerheim-museon valokuva-albumissa on kuvia, joissa Mannerheim ulaaneineen on ylittämässä jokea alastomina, jotta asepuvut eivät kastuisi. Myös Novominskissa sijainneen upean Doria-Dernałowicz -suvun palatsin omistajan Seweryn Dernałowiczin puolison kerrotaan paikkakunnan juorujen mukaan ratsastaneen ilkialastomana palatsin puistossa täydentäen siten paikan viehkeyttä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme – täysissä pukeissa – bussillamme kohti Mińsk Mazowieckin (ent. Novominskin) kasarmeja, joita meille esitteli eversti evp Ludwik Aleksy. Keisari Aleksanteri III oli rakennuttanut nämä kasarmit vuosina 1890–1892. Koska vierailimme sotilasalueella, valokuvaus ei ollut sallittua. Eversti lupautui kuitenkin poseeraamaan Józef Piłsudskin Kasztanka-hevosen muistokivellä. Kivessä luki: ”Tässä elää Kaszanka, Marsalkka Piłsudskin rakastettu sotahevonen”.
Mińsk Mazowieckin (ent. Novominskin) kasarmilla eversti evp Ludwik Aleksy ja Józef Piłsudskin Kasztanka-hevosen muistokivi. (Kuva NS)
Huvittuneita kuulimme, että 2. maailmansodan jälkeisinä aikoina puolalaisten unelmiin kuului ”suomettuminen”. Heitä viehätti ajatus Suomesta, joka oli Moskovan alainen, mutta jolla kuitenkin oli länsimainen talousjärjestelmä. Suomettuneisuuden ajoista ollaan onneksi päädytty Natoon. Ajatuksia yhdistymisestä on ollut jo aiemminkin: kun Mannerheim oli tavannut Piłsudskin vuonna 1919, hän kirjoitti Maria Lubomirskalle unelmastaan saada muodostettua Piłsudskin puolustusliitto Intermarium. Tämä ulottuisi Suomesta Romaniaan Mustallemerelle saakka. ”Nyt voimme olla varmoja siitä, että molemmat marsalkat istuvat sangen tyytyväisinä pilven reunalla katsomassa, että vihdoinkin heidän unelmansa Intermariumista on toteutunut NATOn muodossa”, totesi Soisalon-Soininen.
Kasarmien päärakennuksen sisäänkäyntiä koristi Aleksanteri III:n määräyksestä kertova marmoritaulu, jonka ohitse Mannerheim päivittäin kulki. Tämän marmoritaulun näimme Ulaanimuseossa, joka oli seuraava vierailukohteemme. Isäntänämme toimi Ulaanimuseon johtaja Leszek Celej, joka on pystyttänyt kahden marsalkan – Mannerheimin ja Piłsudskin – muistopylväät museon pihalle. Muistopylväät kuuluvat Unkarin ja Kaakkois-Puolan perinteisiin, ja niillä haluttiin kunnioittaa elävänä tai kuolleena kotiin saapunutta sankaria. Pylväiden väliin on sijoitettu muistomerkki Puolan legioonalle Suomessa, joka perustettiin vuonna 1917 Viipurissa. Muistomerkissä on sanat: ”Meidän vapautemme puolesta – ja teidän”.
Mińsk Mazowieckin kasarmien päärakennuksen sisäänkäyntiä koristanut Aleksanteri III:n määräyksestä kertova marmoritaulu, joka on nykyään Ulaanimuseossa. (Kuva NS)
Jukka Soisalon-Soinisen ja Ulaanimuseon johtaja Leszek Celej esittelevät Mannerheimin ja Piłsudskin muistopylväitä. (Kuva NS)
Pylväiden väliin on sijoitettu muistomerkki Puolan legioonalle Suomessa, jossa on sanat: ”Meidän vapautemme puolesta – ja teidän”. (Kuva NS)
Meille soitettiin myös kelloa, joka oli sijoitettu museon pihalle Puolan 100-vuotisen itsenäisyyden ja ulaanirykmentin perustamisen muistoksi. Normaalisti sitä soitetaan vain Puolan itsenäisyyspäivänä ja Ulaanirykmentin vuosipäivänä.
Museossa on aineistoa vuonna 1918 perustetusta 7. Ulaanirykmentistä, jonka sotilaat olivat Puolan parhaita ratsastajia. Viidessä salissa näkyy hienosti puolalaisten arvostus hevosia ja ratsuväkeä kohtaan. Museoesittelyn jälkeen meille tarjottiin kahvia ja erittäin herkullisia kanapeczkejä.
Ulaanimuseon pihalle Puolan 100-vuotisen itsenäisyyden ja ulaanirykmentin perustamisen muistoksi sijoitettu kello, jonka soittamaa D-säveltä saimme kuulla. (Kuva NS)
Erittäin herkullisia kanapeczkit odottivat kelmun alla matkaseuruettamme. (Kuva NS)
Iltapäivällä matkamme jatkui kohden Białowieżan ikimetsiä itäiseen Puolaan, jossa tsaarin rakennuttamasta 300-huoneen metsästyspalatsista tehtyjä metsästysretkiä Mannerheim muisteli mielihyvällä. Palatsia ei enää ole, mutta bussimatkan varrella saatoimme ihailla tsaarinaikaisen rautatieaseman mukaan jälleenrakennettua uutta asemaa. Kolmen tunnin ajomatka kului kuin huomaamatta asiantuntijaoppaamme Jukka Soisalon-Soinisen kertoessa mielenkiintoisia tarinoita Mannerheimista ja Puolasta – ja hämmästykseksemme täysin ilman muistiinpanoja. Saatoimme todeta, että Jukka on todellinen kertojamestari!
Białowieżan tsaarinaikaisen rautatieaseman mukaan jälleenrakennettu uusi asema. (Kuva NS)
Majoituttuamme tunnelmalliseen hotelli Białowiejskiin nautimme hotellin ravintolassa maukkaan puolalaisen buffetillallisen, jossa vieraanamme oli Suomen Białystokin kunniakonsuli Andrzej Parafiniuk. Kunniakonsuli oli järjestänyt meille yllätyksen: kolme viehättävää ja taitavaa nuorta naista esitti meille perinteistä kansanmusiikkia. Vastalahjaksi lauloimme yhdessä puolalaista alkuperää olevan Nuotiolaulun. Saimme myös kuulla kunniakonsulin toimenkuvasta ja hienosta saavutuksesta: 10 vuotta sitten Białystokin alueella puolalaisille tuli Suomesta mieleen ainoastaan votka, nyt kolmen kärki on joulupukki, koulutus ja sauna.
Suomen Białystokin kunniakonsuli Andrzej Parafiniuk oli järjestänyt meille yllätyksen: kolme viehättävää ja taitavaa nuorta naista esitti meille perinteistä kansanmusiikkia. (Kuva NS)
Yleisö seuraa kiinnostuneena kunniakonsuli Andrzej Parafiniukin puhetta Jukka Soisalon-Soinisen tulkatessa jälleen kerran ansiokkaasti (Kuva NS)
Vastalahjaksi lauloimme yhdessä puolalaista alkuperää olevan Nuotiolaulun. (Kuva Kaarina Wilskman)
3. matkapäivä, maanantai 5.5.2025
Hotelli Białowiejskin aamiainen osoittautui poikkeuksellisen monipuoliseksi ja maukkaaksi. Se peittosi yllätykseksemme mennen tullen edellisen aamun kuohuviiniaamiaisen, ja sitä olisi voinut jäädä nautiskelemaan pidemmäksikin aikaa. Onneksi hotellista oli mahdollista ostaa paikallisia herkkuja kotiin viemisiksi.
Hotelli Białowiejskin poikkeuksellisen herkullisen aamiaisen jälkeen oli houkutus ostaa paikallisia herkkuja kotiinviemisiksi. (Kuva NS)
Päivän ohjelmassa ensimmäisenä oli ajelu museojunalla kapearaiteisella radalla. I maailmansodan aikana saksalaiset tarvitsivat runsaasti puuta. Vallattuaan Venäjän Puolan jakoalueen he rakennuttivat Białowiezaan kapearaiteisen rautatien puukuljetuksia varten. Miellyttävien matkakumppaneiden kanssa oli mukava keskustella leppoisasti, kun museojunamme kulki arviolta 15 km/h halki vehreiden lehtometsien.
Kapearaiteista junarataa käytettiin aikoinaan puukuljetuksiin. (Kuva NS)
Laiturialueella oli vielä nähtävillä alkuperäinen höyryveturi. (Kuva NS)
Juna kulki arviolta 15 km/h halki vehreiden lehtometsien. (Kuva NS)
Toisin kuin toisessa luokassa, ensimmäisen luokan vaunuissa matkustettiin kasvot menosuuntaan päin. (Kuva NS)
Junan toisen luokan vaunuissa oli tiivis tunnelma. (Kuva NS)
Białowiezan ikimetsissä kaatuneet puut on jätetty paikoilleen. (Kuva NS)
Suomen Białystokin kunniakonsuli Andrzej Parafiniuk oli järjestänyt meille yllätysohjelmaa: pääsimme Białowiezan kansallispuistoon tapaamaan Euroopan visenttejä ja saimme myös kuulla tsaarinajan ja Mannerheimin ajan metsästyksestä, jolloin visenttejä oli tsaarin seurueiden metsästettävinä. Visentit kuolivat käytännössä sukupuuttoon II maailmansodan aikana, ja uusi kanta saatiin aikaiseksi eri puolilla eläintarhoihin tarhatuista visenteistä. Teimme virkistävän kävelyretken reservaatissa, jossa oli visenttien lisäksi myös muita alueelle tyypillisiä eläimiä, kuten peuroja, susia, ilveksiä ja tarpaanihevosia. Näimme myös hybridivisentin, joka oli lehmän ja visentin risteymä. Toisen maailmansodan jälkeisen ruokapulan aikana ajateltiin, että tämän hybridivisentin avulla saataisiin lisättyä lihantuotantoa. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Suomen Białystokin kunniakonsuli Andrzej Parafiniuk oli järjestänyt meille tutustumiskäynnin Białowiezan kansallispuistoon. (Kuva NS)
Białowiezan kansallispuiston reservaatissa näimme alueen nimikkoeläimiä, visenttejä. (Kuva NS)
Kätevien ”kuulokojeiden” ansiosta saatoimme ulkotiloissakin seurata Jukka Soisalon-Soinisen taidolla tulkkaamia reservaatin eläinlääkärin kertomuksia. (Kuva NS)
Kansallispuiston museo- ja toimistorakennuksessa Ewa Moroz-Keczyńska kertoi meille kiinnostavien valokuvien kera tsaarin ajan metsästyksestä. Mitään todisteita ei ole, että myös Mannerheim olisi osallistunut täällä tsaarin metsästysretkille, mutta Jukka Soisalon-Soinisen mukaan on erittäin todennäköistä, että Mannerheim olisi käynyt Nikolai II:n seurueen kanssa paikalla. Vuonna 1912 Mannerheim oli saanut keisarillisen suosionosoituksen eli nimityksen kenraalimajuriksi keisarin seurueeseen. Se mahdollisti pääsyn muodollisuuksitta keisarin puheille. Samana vuonna Nikolai II saapui perheensä kanssa Białowiezan metsästyspalatsilleen. Mukana oli myös suuriruhtinas Aleksei Nikolajevitš, jonka kanssa Mannerheimin tiedetään leikkineen. Palatsia yli 300:ne huoneineen ei enää ole, mutta teimme miellyttävän kävelyretken palatsin entisillä tiluksilla.
Iltapäivällä suuntasimme kulkumme kohden Lublinia, joka on vanha ja Puolan historiassa merkittävä kaupunki. Siellä majoituimme hotelli Dom na Podwaluun ja nautimme illallisen, jolle oli kutsuttu Lublinin oppaamme Marcin Gapski viehättävän Agnieszka -vaimonsa kanssa. Illallisen yhteydessä saimme myös kuulla Lublinin historiasta. Asutusta on Lublinissa ollut arkeologisten löytöjen perusteella jo 4000 vuoden ajan, ja kirjoitettua historiaakin on olemassa noin 1000 vuoden ajalta. Historia tuli vastaan myös 1700-luvulta peräisin olevassa hotellissamme, joka alun perin on ollut sairaala ja luostari.
Illallista nautimme hotelli Dom na Podwalun kellarissa. (Kuva NS)
Illallisen päätteeksi Lublinin paikallisoppaamme Marcin Gapski kertoi alueen historiasta. (Kuva NS)
4. matkapäivä, tiistai 6.5.2025
Śniadanie eli aamiainen aloitti 4. matkapäivämme Dom na Podwalu -hotellissa. Paikan erikoisuutena oli suoraan hunajakennoista raaputettava paikallinen maukas metsähunaja.
Aamiaisen jälkeen perehdyimme erinomaisen paikallisoppaamme Marcin Gapskin kera tsaarinajan Lubliniin. Näimme bussikierroksen alussa 1870-luvulta peräisin olevan rautatieaseman, joka sijaitsee tavanomaisesta poiketen hieman keskustan ulkopuolella, koska venäläiset halusivat turvata armeijansa kuljetukset pelätessään seuraavaa kansannousua. Tänne saapui I maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 Mannerheimin rykmentti junalla Varsovasta hänen itsensä tullessa autolla. Noin 40 kilometrin päässä Lublinista sijaitsevan Kraśnikin taisteluissa Mannerheim joukkoineen menestyi sangen hyvin.
Dom na Podwalu -hotellin aamiaisen erikoisuutena oli suoraan hunajakennoista raaputettava paikallinen maukas metsähunaja. (Kuva NS)
1870-luvulta peräisin oleva Lublinin rautatieasema, jonne Mannerheimin rykmentti saapui I maailmansodan alkaessa elokuussa 1914. (Kuva NS)
Näimme vanhoja Venäjän armeijan kasarmeja, joista osa on edelleen Puolan armeijan käytössä, osassa on mm. Maria Curie -yliopiston tiloja. Valokuvia emme kasarmeista voineet ottaa suurten sakkorangaistusten pelossa, sillä Ukrainan sodan alettua Puola on tiukentanut lainsäädäntöä sotilaskohteiden valokuvausten osalta.
Kävelykierroksen alussa pysähdyimme alun perin luostarina toimineen rakennuksen luona. Venäläiset muuttivat luostarin 1800-luvulla kasarmiksi ja luostarikirkon viljavarastoksi. Vuonna 1918 rakennuskanta luovutettiin Lublinin yliopistolle. 1. maailmansodan aikana sitä käytettiin sotilassairaalana. Taisteluissa 1914–1915 kaatui noin 100 000 sotilasta, ja niinpä tässäkin lähistöllä on suuri sotilashautausmaa, jonne hienon puolalaisen tavan mukaan on haudattu myös vihollisten sotilaita.
Puolalainen paavi – tuolloin vielä Krakovan arkkipiispa – Johannes Paavali II toimi tällä yliopistolla professorina 20 vuoden ajan. Yliopisto oli hyvin suosittu. Kommunistisessa blokissa se oli nimittäin ainut yksityinen yliopisto, koska se kuului kirkolle.
Alun perin luostarina ja luostarikirkkona toimineet rakennukset, jotka nykyisin kuuluvat Lublinin yliopistolle. (Kuva NS)
Seuraava kohteemme oli varuskuntakirkko, jossa Mannerheimkin todennäköisesti vieraili. Kirkon edustalla sijaitsee Venäjän rikosten symboli, Katynin joukkomurhan vaikuttava muistomerkki, joka hiljensi meidät kaikki. Muistomerkki palautti myös mieliimme toisen tragedian, joka liittyi Katyniin: vuonna 2010 Puolan presidentti Lech Kaczyńskia ja 85-henkistä delegaatiota kuljettanut lentokone syöksyi tuhoisin seurauksin maahan sen ollessa matkalla Katynin joukkomurhan 70-vuotismuistojuhlaan.
Varuskuntakirkko, jossa Mannerheimkin todennäköisesti vieraili. (Kuva NS)
Vanhassa kaupungissa on jäljellä vielä parikymmentä keskiajalta peräisin olevaa kirkkoa. Vierailimme 1600-luvun alussa rakennetussa Jesuiittakirkossa. Tämä Pyhän Johannes Kastajan katedraali on maailman toiseksi vanhin barokkikirkko. Kaiken todennäköisyyden mukaan myös Mannerheim on vieraillut täällä, sillä kesäkuussa 1915 kirkossa järjestettiin messu Venäjän suurelle voitolle, johon myös Romanovien edustajat osallistuivat. Kaiken lehtikullatun yltäkylläisyyden keskellä sijaitsee puolalaisille hyvin tärkeä Neitsyn Marian ikoni. Kerrotaan, että kommunistisen terrorin aikana ihmiset olivat nähneet verivirtoja Neitsyt Marian kasvoilla, ja niinpä kuvan luokse tehdään edelleen pyhiinvaellusmatkoja.
Paikallisoppaamme Marcin Gapski ja Jukka Soisalon-Soininen Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa (Kuva NS)
Neitsyt Marian ikoni, jonka luokse puolalaiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja, koska kommunistisen terrorin aikana ihmisten kerrotaan nähneen verivirtoja Neitsyt Marian kasvoilla. (Kuva NS)
Pysähdyimme myös aukiolle, jossa on Mikaelin kirkon perustukset. Aukiolta näkyi Lublinin linna, jonka venäläiset olivat muuttaneet vankilaksi 1800-luvulla. Siellä toimi II maailmansodan ajan Gestapon kidutuskeskus ”Kellon alla”, jonne myös Mannerheimin ystävän Adam Zamoyskin poika Leszek Zamoyski joutui. Mannerheimille on kunniaksi, että hän ei unohtanut puolalaisia ystäviään. On hämmästyttävää, että sotaa käyvän maan ylipäällikön tehtävien lomassa hän onnistui asemansa turvin auttamaan niin Gestapon pidättämäksi joutunutta Zdzisław Lubomirskia kuin Leszek Zamoyskia, joka oli päätynyt Dachaun leirille sekä viisumiasioissa myös Eugeniusz Tyszkiewicziä ja tämän serkkuja.
Mikaelin kirkon perustukset (Kuva NS)
Puretun Mikaelin kirkon pienoismalli sekä näkymä Lublinin linnaan (Kuva NS)
Tämänkään päivän ohjelmassa emme unohtaneet puolalaisia herkkuja. Nautimme lounaan Marcin Gapskin suosittelemassa Trybunalsks-ravintolassa Vanhassakaupungissa. Pääsimme vihdoin maistamaan Mannerheimille niin mieluisaa bigosia, hapankaalipataa, joka on saanut kansallisruoan aseman Puolassa. Annokset olivat mahtavia – sekä kooltaan että maultaan, joskin asiantuntijamme Jukka Soisalon Soininen totesi, että bigosia pitäisi hauduttaa 3–5 päivää, jotta se on parhaimmillaan ja lupasi toimittaa meille oikean reseptin.
Lounaan jälkeen oli omaa aikaa tuliaishankintoihin. Kapsäkkeihin taisi päätyä ainakin piparjuurta (chrzan), suklaakuorrutettuja luumuja (śliwki w czekoladzie), linnunmaitosuklaata (ptasie mleczko) sekä maarianheinävotkaa (żubrówka). Ostosten teko oli helppoa lyhyen kävelymatkan päässä olevassa kauppakeskuksessa etenkin, kun Jukka Soisalon-Soininen oli huomaavaisesti varustanut meidät puolankielisellä sanastolla. Koska hotellimme sijaitsee aivan Vanhankaupungin tuntumassa, moni taisi löytää tiensä terassille nauttimaan Perłaa eli paikallista olutta. Dzięki – Kippis!
Trybunalsks-ravintolassa nautitulla lounaalla pääsimme maistamaan Mannerheimille niin mieluisaa Bigosia, hapankaalipataa. (Kuva Olli Korkalainen)
1700-luvulta peräisin oleva hotellimme Dom na Podwalu sijaitsee aivan Vanhankaupungin tuntumassa. (Kuva NS)
5. matkapäivä, keskiviikko 7.5.2025
Matkamme viimeisen päivän omistimme Mannerheimin puolalaisille ystäville ja heidän palatseilleen. Aloitimme Mannerheimin läheisen ystävän, kreivi Adam Zamoyskin Kozłówkan palatsilta, joka selvisi kuin ihmeen kautta II maailmansodan ajoista eikä rapistunut Puolan sosialismin aikanakaan. Kreivi Adam Zamoyski oli Nikolai II:n sivusadjutantti. Hän oli tässä tehtävässään paljon tekemisissä suurruhtinaskuntamme asioiden kanssa ja myös vieraili Suomessa. Hän oli myös kertomansa mukaan vaikuttanut myönteisesti Suomen itsenäisyyden tunnustamisen hyväksi. Presidentti K. J. Ståhlberg myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan komentajamerkin vuonna 1923.
Sisäänkäynnin takorautaporttiin on ikuistettuna suvun motto: ”To mniey boli” – ”Se sattuu vähemmän”. Legendan mukaan Płowcen taistelussa ritari Florian Szary, Zamoyskien kantaisä, haavoittui vatsaan kolmen saksalaisritarin keihäästä. Kun taistelun jälkeen kuningas pahoitteli hänen kärsimyksiään, ritari vastasi: ”Se sattuu vähemmän kuin haavat, jotka on isketty isänmaahan.”
Kozłówkan palatsi, joka selvisi kuin ihmeen kautta II maailmansodan ajoista eikä rapistunut Puolan sosialismin aikanakaan. (Kuva NS)
Kozłówkan palatsin sisäänkäynnin takorautaporttiin on ikuistettuna suvun motto: ”To mniey boli” – ”Se sattuu vähemmän. (Kuva NS)
Isänmaa olikin tärkeä Zamoyskeille. Kozłówkan palatsi oli yksi merkittävimmistä paikoista, jossa jo 1800-luvulla toimintansa aloittaneella, isänmaallisella puolisotilaallisella Sokół-voimistelujärjestöllä oli alaosastonsa. Jäseniä oli noin sata ja itse Adam Zamoyski toimi vetäjänä poikansa kanssa. Sokół liittyy myös partioliikkeen toiminnan alkuvaiheisiin Puolassa.
Mannerheimin komentamassa ulaanirykmentissä palvellut Aleksander Leszek Zamoyskipidätettiin maaliskuussa 1941 syytettynä maanalaisesta toiminnasta. Ensin häntä kidutettiin Lublinin linnassa ja sieltä siirrettiin Auschwitziin ja edelleen Dachaun leirille, jossa hän joutui olemaan 18 kuukautta yksinäissellissä pienennetyin ruoka-annoksin ja päivittäisen teloitusuhan kohteena. Mannerheim puuttui asiaan. Zamoyskien sukutarinan mukaan Hitler olisi äyskäissyt Mannerheimille: ”Haluaisitte tietenkin Zamoyskin adjutantiksenne. Ei tule kuuloonkaan!” Zamoyskin kuolemantuomio kuitenkin peruttiin ja hän sai erityisen ”kunniavangin” aseman.
Kozłówkan palatsi oli henkeäsalpaavan upea. Kaikki oli aivan, kuten Mannerheimin vieraillessa siellä. Palatsin kirjastossa silmänsä sulkien saattoi miltei tuntea sikarin ja konjakin tuoksun ikään kuin Adam Zamoyski olisi vieraineen juuri lähtenyt ratsastusretkelle lounaan jälkeen.
Kozłówkan palatsin portaikossa on omistajasukua kuvaavia maalauksia. (Kuva NS)
Kozłówkan palatsin kirjasto, jossa saattoi miltei tuntea sikarin ja konjakin tuoksun menneiltä ajoilta. (Kuva NS)
Kozłówkan palatsin häkellyttävää sisustusta: yltiökoristellut kello ja uuni. (Kuva NS)
Matkan varrella pysähdyimme myös Lubartówin barokkipalatsille, jonka Sanguszko-omistajasuku oli Mannerheimille puolalaisen kunniakäsityksen esimerkki. Ruhtinas Roman Sanguszko oli ollut 30 vuotta karkotettuna Siperiaan osallistuttuaan 1830–1831 kansannousuun. Mannerheim ihaili Sanguszkon lojaaliutta ja kunniantuntoa. Sanguszkot olivat merkittäviä lämminverihevosten kasvattajia, ja Mannerheimin läheinen ystävä Józef Potocki jatkoi tätä perinnettä. Józef Potocki toimi myös Metsästysklubin esimiehenä ensimmäisinä itsenäistymisen jälkeisinä vuosina.
Lubartówin palatsi toi Mannerheimin mieleen hänen syntymäkotinsa Louhisaaren. Palatsi on restauroitu raatihuonetarkoituksiin, ja siksi käväisimme vain palatsin puistossa.
Lubartówin barokkipalatsi, joka muistutti Mannerheimin mielestä hänen syntymäkotiaan Louhisaarta. (Kuva NS)
Matkamme jatkui puolilta päivin kohden Varsovaa ja sen liepeillä sijaitsevaa Lubomirski-suvun Mała Wieśin palatsia. Mannerheim oli usein nähty vieras palatsissa ja tilusten ikivanhoissa lehtikuusimetsissä, joissa ruhtinas Zdzisław Lubomirski järjesti kuuluisia metsästysretkiä helmikanojen ja peltopyiden pariin. Ruhtinas Lubomirski oli arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän toimi mm. 1916–1918 Saksan perustaman Puolan kuningaskunnan hallitusneuvoston jäsenenä ja senaattorina 1928–1935. Valtionhoitajan tehtävissään Mannerheim sai Lubomirskista kokeneen neuvonantajan. Varsovan Kolmen Ristin aukiolla sijaitsevassa Pyhän Aleksanterin kirkossa on Zdzisław Lubomirskin muistotaulu: ”Jos joillekin on tie avoinna taivaaseen, niin isänmaataan palvelleille.”
Vuonna 1903 Pietarissa Mannerheimin ystävä kreivi Józef Tyszkiewicz oli kutsunut hänet tapaamaan sukulaistaan sanoen: ”Kun näet ruhtinatar Maria Lubomirskan, tulet putoamaan satulasta!” Kerrotaan, että tämän tapaamisen jälkeen Mannerheim ilmoittautui yksikköönsä sairaaksi ja vietti kokonaisen viikon ruhtinattaren seurassa. Heidän yhteydenpitonsa jatkui Puolassa, ja kirjeenvaihtosuhde jatkui Marian kuolemaan saakka.
Puolalaiset naiset lumosivat kauneudellaan Mannerheimin. Kirjeissään hän kehuu puolattarien olevan valloittavia keskustelukumppaneita, jotka analysoivat tarkoin päivän tapahtumia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tällainen oli myös ruhtinatar Maria, joka kirjoitti päiväkirjaa vuosina 1914–1918. Hän selosti rikasta kieltä käyttäen päivän tapahtumia kuin sanomalehden uutistoimittaja ikään, kommentoi niitä terävästi ja ennakoi usein yllättävän tarkalla silmällä tapahtumien kehitystä.
”Minun kenraalini” Maria Lubomirska mainitsi päiväkirjassa parikymmentä kertaa. Hän siteerasi mm. katkelman Mannerheimilta saamastaan kirjeestä: ”Teidän kauniit kirjeenne ovat olleet sodan 15 kuukauden ajan suurin iloni. Ne ovat tuoneet minulle, kuten Te kirjoititte eräässä ensimmäisistä kirjeistänne, naisen ystävällisen hymyn, joka valaisee, mutta ei velvoita. Ne ovat tukeneet ja vahvistaneet minua raskaina ja vaikeina hetkinä. Nämä kirjeet ovat näyttäneet Teidän oikean ja jalon sielunne, ne ovat auttaneet minua taistelemaan alhaisuuden ja arkipäiväisyyden ilmapiiriä vastaan, sitä, joka seuraa suurta armeijaa tukahduttaen alleen kaiken, mikä on heikkoa”. Ruhtinatar kirjoitti liikuttuneena: ”Nämä sanat ilahduttivat ja vahvistivat minua, jopa täyttivät mieleni ylpeydellä. Ne solmivat välillemme ohuen, kultaisen langan…”
Ruhtinatar Maria seurasi valppaasti Suomen vapaussodan tapahtumia ja kirjoitti päiväkirjaansa 15.4.1918: ”Miten Mannerheim onkaan onnellinen. Hän syntyi oikeaan aikaan toteuttaakseen elämänsä unelman ja tullakseen isänmaansa vapauttajaksi. Loistava saavutus, joka on vain harvojen ja valittujen osa.”
13.6.1918 hän kirjoitti: ”Päätän päiväkirjani toisen osan jollakin voimaannuttavalla, ritarillisella – Mannerheimin nimellä … Olen onnellinen, että olin tutustunut Mannerheimiin ja että arvostin häntä jo ennen kuin hän suoritti sankaritekonsa. Hän kunnostautui jo tutkimusmatkallaan Tiibetiin ja myös osallistuessaan Venäjän-Japanin sotaan. Kohtaamisissa hänen kanssaan oli aina jotakin virkistävää kuin vuoristoilmassa, ei voinut olla huomaamatta urhean ritarin uskollisuutta, jonka saattoi tuntea myös tanssisaleissa. Meidän kenraalimme oli hieman jäykkä, hänen puheensa vähän puisevaa, hänessä ei ole mitään onnettomasta slaavilaisesta viehätyksestä, pehmeästä kuin kiiltävä sametti. Kätken huolellisesti hänen kirjeensä, ne ovat minulle mieluisia. Minun ystävyyteni tuotti hänelle aikanaan onnea. Kun hän palaa ja saan jälleen puristaa hänen kättään, olen pahoillani, etten enää ole nuori.”
Lehdissä on spekuloitu Mannerheimin ja ruhtinattaren mahdollisesta ystävyyttä syvemmästä rakkaussuhteesta. Maria Lubomirskan tyttärenpoika Kazimierz Morawski on kuitenkin todennut: ”Isoäiti oli harras katolilainen, ja häntä velvoittivat arvokkaat sukuperinteet. Hän auttoi kykyjensä mukaan isoisää poliittisella uralla ja oli miehestään ylpeä. Avioliiton rikkominen olisi ollut mahdotonta. Ehkä se oli isoäidin syvä tragedia.”
Ruhtinas Zdzisław Lubomirskin ja Maria Branickan hääkuva on suurennettua Mała Wieśin palatsin salongissa (Kuva NS)
Ruhtinas Zdzisław Lubomirskia esittävä maalaus Mała Wieśin palatsissa (Kuva NS
Majoittauduttuamme Mała Wieśin palatsin hotelliin tutustuimme itse palatsiin. Palatsi selvisi II maailmansodasta mutta valitettavasti Puolan sosialismin aikana koko alkuperäinen kalustus ja taulut on viety pois. Pääsimme kuitenkin aistimaan Mannerheimin aikojen tunnelmaa hyvin säilyneiden stukkoseinien, takkojen ja antiikinaiheisten seinämaalausten ansiosta. Esimerkiksi portaikon uljaassa seinämaalauksessa on latinankielinen teksti: ”Dicite victuri patrum, post fata nepotes, velle Deo patria vivere, velle mori”, joka vapaasti kääntäen tarkoittaa: ”Oppikaa, te isienne kuoleman jälkeen syntyneet jälkeläiset, elämään Jumalalle, maallenne ja tarvittaessa kuolemaan heidän puolestaan.”
Lubomirski-suvun Mała Wieśin palatsi (Kuva NS)
Ryhmämme Mała Wieśin palatsin portailla (Kuva Mała Wieśin opas)
Mała Wieśin palatsin portaikon latinankielinen teksti vapaasti kääntäen: ”Oppikaa, te isienne kuoleman jälkeen syntyneet jälkeläiset, elämään Jumalalle, maallenne ja tarvittaessa kuolemaan heidän puolestaan.” (Kuva NS)
Mała Wieśin palatsin Varsova-salin seinämaalaus, joka esittää Canaletton maalaukseen perustuvan panoraaman Varsovasta. (Kuva NS)
Matkalaiset ryhmittyneenä Mała Wieśin palatsin Varsova-salin pöydän ympärille (Kuva Mała Wieśin opas)
Palatsikompleksiin kuuluu 20 hehtaarin upea puistoalue sekä neljä symmetrisesti nurmikon ympärille sijoitettua sivurakennusta, jotka toimivat aikoinaan mm. pesulana, keittiönä ja ruokavarastona. Vaunuvaja on muutettu ravintolaksi, jossa nautimme läksiäisillallisen. Illallinen ylitti kaikki odotuksemme, ja on todennäköistä, että myös itse Mannerheim olisi ollut erittäin tyytyväinen sen tasoon. Saimme illalliselle vieraaksemme asiantuntijaoppaamme Jukan Anna-puolison, joka on toinen ”Mannerheimin Puolan vuodet” -kirjan kirjoittajista. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että matkamme oli ollut kaikin puolin antoisa – ja erityiskiitoksemme kohdistui tarinankertojavirtuoosi Jukka Soisalon-Soiniseen.
Näkymä Mała Wieśin palatsin puistosta (Kuva NS)
Suihkulähde Mała Wieśin palatsin puistossa (Kuva NS)
Eräs neljästä symmetrisesti nurmikon ympärille sijoitetusta sivurakennusta, jotka toimivat aikoinaan mm. pesulana, keittiönä ja ruokavarastona. (Kuva NS)
Läksiäisillallinen Mała Wieśin palatsin ravintolassa (Kuvat NS)
Tähän päättyy matkakertomus ”Mannerheimin jalanjäljillä Puolassa”. Nina Schleifer (NS) kiittää ja kuittaa.
Anna Soisalon-Soininen, Nina Schleifer ja Jukka Soisalon-Soininen (Kuva Sirkka Järvenpää-Soini)
Veteraanien muistoksi Helsingin kaupungin, veteraanien ja Helsingin varuskunnan edustajat suorittivat lipunnoston ja seppeleen laskun kello 10Mannerheimin aukiolla. Tilaisuuteen osallistuivat Helsingin varuskunnan päällikön sijainen everstiluutnantti Jussi Annala, Helsingin varuskunnan komendantti majuri Johanna Nuorala, sotilaspastori Juha Petterson, Kaartin jääkärirykmentin kunniaosasto lippuineen, Ilmavoimien soittokunta sekä veteraanijärjestöjen lippulinna, jossa mukana myös Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen lippu Heikki Pietilän kannattelemana.
Täältä voi katsoa lyhyen videotallenteen tilaisuudesta.
Lauantaina 12.4.2025 järjestettiin Vanhassa kirkkopuistossa Helsingin vapautuksen vuosipäivän kunnianosoitukset, jossa lippuja kannattelivat Petter Pulkkinen ja Pekka Jokela. Seppeltervehdykset vapaussoturien hautamuistomerkille ja saksalaisten hautamuistomerkille laskivat yhdistyksemme puheenjohtaja Ari Åberg sekä Fred Packalen sisaryhdistyksemme Frihetskrigets Södra Traditionsföreningin edustajana.
Yhdistyksemme kunniajäsen Liisa Viranko kutsui kunnianosoituksiin osallistuneet kotiinsa kohottamaan maljan 107 vuotta sitten tapahtuneen Helsingin vapautuksen ja siihen osallistuneen isänsä Allan Virangon muistoksi. Tilaisuutta juhlistamaan Liisa oli kutsunut Kaaderilaulajien kvartetin, ja saimme nauttia niin Jääkärien marssista kuin lähiaikoina syntymäpäiviään viettäneille lauletuista serenadeista. Kiitämme viehättävää emäntäämme lämminhenkisestä, isänmaallisesta iltapäivästä!
Yhteiskuvassa emäntämme, Kaaderilaulajien kvartetti sekä syntymäpäiväsankarit – vasemmalta Matti Orlamo, Juha Savisaari, Matti Mäkinen, syntymäpäiviään myös viettäneet Hannu Pohjanpalo (97 v.), Nina Schleifer (60 v.) ja Sakari Närvänen (95 v.) sekä viehättävä emäntämme Liisa Viranko ja Heikki Hult
Vapaussotiemme Helsingin Seudun Perinneyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Väestönsuojelumuseossa 11.3.2025. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Samuli Vuokila ja sihteeriksi Juhani Laine. Toiminnanjohtaja Nina Schleifer esitti edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon. Toimintakertomus on luettavissa yhdistyksemme Vain jäsenille -osiossa. Kokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapauden.
Kokous kutsui hallituksen esityksestä yksimielisellä päätöksellään yhdistyksen kunniajäseneksi kenraalimajuri Sami Sihvon. Tämä päätös kertoo syvästä kiitollisuudestamme hänen työtään kohtaan meille kalliiden perinteiden kantajana ja niiden tulevaisuuden rakentajana, totesi puheenjohtaja Ari Åberg. Sami Sihvo on sotilasuransa aikana ja sen jälkeen edistänyt omalla toiminnallaan maanpuolustus-, veteraani- ja perinnetyötä. Hän on toiminut useissa luottamustehtävissä eri maanpuolustusjärjestöissä erityisesti jääkäriperinteisiin liittyen. Vapaussodan Perinneliiton hallituksen jäsenenä hän toimi 1996–2001, varapuheenjohtajana 2001–2003.Kiitospuheessaan tämä upseeri ja herrasmies vähätteli vaatimattomaan tapaansa ansioitaan muistellen samalla osallistumistaan mm. liiton järjestämiin lukiolaisseminaareihin. Luovuttaessaan Sihvolle kehystetyn kunniakirjan Åberg painotti Sihvon merkittävää työtä perinteiden vaalijana ja totesi vaatimattomuuden olevan turhaa hänen panoksensa huomioon ottaen.
Vuosikokouksen jälkeen kuulimmePekka Lahermaan mielenkiintoisen ja seikkaperäisen esityksen isoenostaan otsikolla ”Vapaus- ja heimosoturi Uljas Salmi”. Esitys perustui hänen ”Uli-enonsa” maaliskuussa 1936 kirjoittamiin lennokkaisiin muistelmiin. Uljas Salmi osallistui Suomen ja Viron vapaussotiin sekä Aunuksen retkeen, ja hän tallensi sotakokemuksensa esimiehensä käskystä toimiessaan teknisten aineiden opettajana Kauhavan Ilmailukoulussa. Lahermaa on tehnyt aiheesta 122-sivuisen kirjan, jonka hän ystävällisesti luovutti jäsentemme luettavaksi em. Vain jäsenille -osioon.
Tänään 24.2.2025 kuulimme Suomalaisella Klubilla FT, dosentti Jouko Kokkosen mielenkiintoisen esityksen otsikolla ”Opiskelijana ja toimittajana uudelleen itsenäistyvässä Virossa 1989–1992”. Huumorilla höystetyt omakohtaiset kokemukset sopivat mainiosti tänään vietettävän Viron itsenäisyyspäivän teemaan. Aiheesta lisää Vapaussoturi-lehdessä 2/2025.
FT Jouko Kokkosen esitystä seurattiin suurella mielenkiinnolla. Toiminnanjohtaja Nina Schleifer ojensi esityksen jälkeen perinteiset kiitoslahjat: Marskin Ryypyn ja Vapaussodan Perinneliiton historiikin – kuvat Olli Korkalainen ja Nina Schleifer
Tänään pysähdyimme suru-uutisen edessä: yhdistyksemme arvostettu jäsen, professori Martti Häikiö on kuollut. Muistamme Martin sivistyneenä ja miellyttävänä herrasmiehenä. Hän oli aina valmis luennoimaan Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen tilaisuuksissa ja avustamaan myös muissa hankkeissamme. Ihailimme hänen syvällistä tietämystään historiasta ja tuotteliasta kirjallista uraansa. Hänen huumorintajuunsa ja lukuisiin kaskuihin pääsimme tutustumaan Martin ollessa oppaanamme Luumäelle suuntautuneen syysretkemme aikana. Kiitämme Marttia ryhdikkäästä ja tuloksellisesta työstä isänmaan ja vapaussodan parhaiden perinteiden vaalijana!
Martti Häikiö luennoimassa 5.10.2021 Ostrobotniassa Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen tilaisuudessa – valok. Nina Schleifer
Vietimme eilen Helsingissä Tammisunnuntaita, ja siis ihan oikeana päivänä 28. tammikuuta, joka tänä vuonna osui tiistaille. Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen historian aikana lienee vain yhden kerran jouduttu päivästä poikkeamaan.
Puoliltapäivin kokoonnuimme kunnianosoituksiin. Sytytimme ensin Hietaniemessä vapaussoturien sankarihaudoilla kynttilät lyhtyihin, jotka koristavat alueen sisäänkäyntejä sekä Saksanniemen sankarivainajien hautapaadelle. Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuistomerkillä Vesa Määttä ja Ari Åberg laskivat Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön ja oman yhdistyksemme seppeleet, lippuja kannattelivat Heikki Pietilä ja Nina Schleifer. Kynttilöiden ja seppelten myötä viesti välittyy ohikulkijalle: vapaussoturien työtä arvostetaan tänäkin Tammisunnuntaina!
Kynttilälyhdyt Hietaniemessä vapaussoturien sankarihaudoilla viestivät ohikulkijalle: vapaussoturien työtä arvostetaan tänäkin Tammisunnuntaina – kuva N. Schleifer
Kynttilä Saksanniemen sankarivainajien muistoksi – kuva N. Schleifer
Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuistomerkillä Vesa Määttä ja Ari Åberg laskivat Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön ja oman yhdistyksemme seppeleet, lippuja kannattelivat Heikki Pietilä ja Nina Schleifer – kuva P. Lehtiö
Illemmalla kokoonnuimme 36 henkilön voimin Ostrobotnian Topelius-kabinettiin Tammisunnuntain juhlaan. Kaaderilaulajien kvartetin esittämän Jääkärien marssin jälkeen kuulimme puheenjohtaja Ari Åbergin tervehdyssanat. Hän siteerasi Suomen suojeluskuntien ylipäällikkö Mannerheimin tammisunnuntaina 1918 lähettämää käskykirjettä, joka konkretisoi sotatoimien alkaneen. Vapaussotamme johti Suomen itsenäistymiseen, ja tätä valtakuntamme koskemattomuutta sekä olemassaoloamme itsenäisenä kansakuntana olemme myöhemmissäkin sodissamme puolustaneet. Nyt näyttää taas siltä, että käsillä on isänmaan aktiivisen suojelemisen ja vapautemme turvaamisen aika, totesi Åberg. Välineellistetty maahanmuutto, systemaattinen lentoliikenteen gps-häirintä, tietojärjestelmien pitkään jatkunut hakkerointi ja varjolaivastonsa tekemät kaapelien katkomiset osoittavat, ettei vuosituhantinen vihollisemme lepäile ns. laakereillaan. Emme voi maantieteelle mitään, joten naapurinamme pysyy Kultaisen Ordan kaanikunnan henkinen perillinen. Meidän on Åbergin mielestä kaikin keinoin kasvatettava ja kehitettävä niin materiaalista kuin henkistä maanpuolustuskykyämme, eikä tähän tule asettaa itse aiheutettuja rajoitteita. Kaikkein tärkeintä on maamme ja kansamme itsenäisyyden ja vapauden turvaaminen eikä tämä katso hintaa, lopetti Åberg Tammisunnuntain hengessä. Puheen päätteeksi kohotimme seisten yhteisen maljan itsenäiselle isänmaalle ja kuuntelimme Kaaderilaulajien kvartetin esittämänä Hakkapeliittain marssin.
Kauniin perinteemme mukaisesti Liisa Viranko sytytti kynttilän kuluneen vuoden aikana poisnukkuneiden yhdistyksen jäsenten muistoksi Aleksis Kiven säkeiden myötä: ”Siellä torkkuu heiluhäntä, akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla. Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan.” Vietettyämme hiljaisen hetken lauloimme virren 30, Maa on niin kaunis, ajatellen edesmenneitä ystäviämme: Einari Aakenus, Pekka Lampén, Uolevi Langinmaa, Greta Nikkilä, Erkki Pekki, Eero Vuokila ja Olli Vuorio.
Juhlapuheensa alussa vapaussoturin pojanpoika, poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki siteerasi Etelä-Pohjanmaalla kirkkoherrana toiminutta isäänsä, joka Tammisunnuntain saarnassaan tasan 25 vuotta sitten sanoi: ”Tänään erityisesti muistamme vapaussotureita, miehiä ja naisia, jotka kaikkensa alttiiksi antaen taistelivat Suomen vapaaksi maaksi. Kun 41 vuotta sitten tulin papiksi tänne Lappajärvelle, minulla monen vanhemman polven seurakuntalaisen kertoman perusteella muodostui kuva ensimmäisestä tammisunnuntaista täällä. Kansaa vaeltamassa kirkkoon ja heitä vastaan tulevia miehiä, joukossa muutamia naisia päättäväisen näköisenä hevosten vetämine lastattuine rekineen kulkemassa kohti Kauhavaa. Tiedettiin, että taisteluun harjoitetut miehet olivat saamansa käskyn mukaisesti lähteneet jo yöllä. Varmaa on, että tässä kirkossa niin kuin kautta Etelä-Pohjanmaan oli tuolloin totinen seurakunta koolla rukoilemassa Jumalalta varjelusta heille, jotka isänmaa on kutsunut vapauttajikseen.” Koskimäki totesi, että vapaussoturit olivat matkalla Kauhavalle, joka on Lappajärven ja Lapuan naapurikunta. Marraskuussa 1917 hajotetusta Saksanniemen Järjestyslipustosta oli 70–80 miestä ratsastanut 500 kilometrin matkan Lappajärvelle, jossa heidän mukaansa liittyi 40 lappajärveläistä. Mannerheim antoi ensimmäisen taistelukäskyn Järjestyslipustolle ja Lapuan seudun suojeluskunnille Lapuan venäläisen varusväen aseistariisumiseksi. Järjestyslipuston päällikkö Ahrenberg sai tiedon käskystä 26.1.1918 klo 21, ja lähtö Kauhavalle oli seuraavana aamuna klo 9.
Järjestyslipustoa voidaan pitää ensimmäisenä itsenäisyyden aikana perustettuna poliisijoukkona, josta tuli hallituksen ensimmäinen laillinen sotajoukko. Tänään, 108 vuotta myöhemmin, meillä on Suomessa moderni, luotettava ja hyvin koulutettu poliisi, josta poliisiylijohtaja on syystäkin ylpeä. Koskimäki totesi, että Tammisunnuntain tapahtumat muistuttavat häntä poliisin roolista ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden merkityksestä yhteiskunnassamme: ”Kansakunnalla tulee olla yhteiset pelisäännöt, joihin yhteisöt sitoutuvat. Ihmiset tarvitsevat turvallisuutta. Mikäli viranomaiset eivät pysty turvallisuutta tarjoamaan, kansa ottaa tuon oikeuden itselleen ja järjestää turvallisuutensa itse. Näin kävi vuonna 1917, kun yhteiskunta ei kyennyt huolehtimaan sille kuuluvasta tehtävästä.”
Koskimäki luottaa suomalaiseen hyvin toimivaan viranomais- ja sidosryhmäyhteistyöhön, jonka avulla kriisinsieto- ja selviytymiskykymme muuttuvissa ja yllättävissä tilanteissa on erinomainen. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyöstä hyviä esimerkkejä ovat syksyllä 2023 välineellistetystä maahanmuutosta johtunut itärajan kärjistynyt tilanne sekä joulupäivänä ilmi tullut Venäjän varjolaivastoon kuuluvan aluksen tuhotyö Suomenlahdella. ”Viranomaiset osoittivat jälleen kerran miten Suomessa toimitaan: me reagoimme ja toimimme”, huomautti Koskimäki.
Meidän yhteinen tehtävämme on vaalia sotiemme veteraanien arvokasta perintöä – vapautta ja itsenäisyyttä, jonka he ovat meille taistelleet suurin uhrauksin, asettamalla yhteisen vapauden jopa oman henkensä edelle, muistutti Koskimäki. Tämä perintö on meillä lainassa, ja meidän on vaalittava sitä voidaksemme luovuttaa sen myös tuleville sukupolville. Hän totesi: ”Perinneyhdistykset tekevät tärkeää työtä huolehtiessaan siitä, ettei olemassaolomme kannalta välttämättömät tapahtumat ja vapautemme puolesta Suomen sodissa taistelleiden muisto himmene” toivottaen yhdistyksellemme menestystä tässä työssä.
Maittavan päivällisen jälkeen oli vuorossa palkitsemiset. Meillä oli kunnia luovuttaa Sininen Risti Ilkka Koskimäelle tunnustuksena hyvän yhteistyön aikaansaamisesta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ja muiden järjestäjätahojen kesken Saksanniemen Järjestyslipuston muistopäivän juhlallisuuksiin liittyen. Hänen aloitteestaan poliisi on näyttävästi mukana päivän ohjelmassa mm. poliisisoittokunnan, ratsupoliisin ja poliisin kalustonäyttelyn avulla. ”Vuoden aktivistiksi” nimitettiin Jari Sartimo, joka Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivän järjestelytoimikunnan puheenjohtajana kutsui ensimmäistä kertaa maanpuolustusjärjestöjen esittelypisteille mukaan myös perinnejärjestöt. Sartimo sai nimityksen johdosta vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon eli Matti Myllyniemen 14.1.2020 lahjoittaman Juhani Palmun teoksen. Muistimme myös kunniajäseniämme Liisa Virankoa ja Matti Orlamoa. He saivat yhdistyksemme eteen useiden vuosien aikana tehdystä pyyteettömästä työstä kiitoksena Vapaussodan Perinneliiton suosituksi myyntiartikkeliksi nousseet saunamittarit. Jari Sartimo pääsi vielä yllättämään iloisesti Ilkka Koskimäen ja Nina Schleiferin luovuttamalla heille Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivän kunniakilvet kiitoksena heidän panoksestaan tilaisuuden järjestelyissä.
Tunnelman luomisessa merkittävässä roolissa oli ohjelman ja maittavan ruoan lisäksi musiikki. Kaaderilaulajien kvartetissa meitä viihdyttivät kvartetin johtaja everstiluutnantti Matti Ahtiainen, eversti Heikki Hult, kommodori Matti Mäkinen ja komentaja Juha Savisaari. Kuulimme em. kappaleiden lisäksi Sam SihvonJääkärin laulun – ja kun upseerit ja herrasmiehet ovat asialla, ei serenadi naisille unohdu koskaan. Tällä kertaa kuulimme Malmstenin sävellyksen Ilta Skanssissa. Isänmaallisen juhlamme päätteeksi laulettiin vielä yhteisesti Kuullos Pyhä vala niin kuin perinteiseen tapaamme kuuluu.
Puheenjohtaja Ari Åberg lausui tervehdyssanat – kuva N. Schleifer
Kunniajäsenemme Liisa Viranko sytytti kynttilän kuluneen vuoden aikana poisnukkuneiden yhdistyksen jäsenten muistoksi – kuva N. Schleifer
Juhlapuheen piti vapaussoturin pojanpoika, poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki – kuva N. Schleifer
Salillinen yhdistyksemme jäseniä kuunteli kiinnostuneena poliisiylijohtajan puhetta – kuva N. Schleifer
Perinteinen kiitoksemme esiintyjälle on Marskin ryyppy – kuva N. Schleifer
Meillä oli kunnia luovuttaa Sininen Risti Ilkka Koskimäelle tunnustuksena hyvän yhteistyön aikaansaamisesta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ja muiden järjestäjätahojen kesken Saksanniemen Järjestyslipuston muistopäivän juhlallisuuksiin liittyen – kuva A. Korkalainen
”Vuoden aktivistiksi” nimitetty Jari Sartimo sai vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon eli Matti Myllyniemen lahjoittaman Juhani Palmun teoksen – kuva A. Korkalainen
Tammisunnuntain juhlassa palkitut – kuva A. Korkalainen
Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivän kunniakilpien luovutus Ilkka Koskimäelle ja Nina Schleiferille – kuva A. Korkalainen
Kaaderilaulajien kvartetissa meitä viihdyttivät (kuvassa vas.) kommodori Matti Mäkinen, komentaja Juha Savisaari, eversti Heikki Hult sekä kvartetin johtaja everstiluutnantti Matti Ahtiainen – kuva N. Schleifer
Arvostettu kunniajäsenemme Olli Vuorio siunattiin tänään 25.1.2025 haudan lepoon. Hän oli kadettikurssin nro 26 viimeinen elossa oleva ja myös viimeinen sodan käynyt kadettiupseeri. Kuollessaan hän oli peräti 105-vuotias. Kunnioitamme syvästi hänen muistoansa ja otamme osaa läheisten suruun.
Tammisunnuntain juhlassamme 28.1.2023 meillä oli ilo kuulla tuolloin 103-vuotiaan ikikaaderi Ollin muistoja sotataipaleestaan joukkueenjohtajana JR 6:ssa jatkosodan aikana 1941–1942. Hänen hyvää muistiaan ja esiintymiskykyään ei voinut kuin ihailla. Pääsimme katsomaan hänen ottamiaan harvinaislaatuisia valokuvia ja kuulemaan kertomuksia sieltä jostain… Yhdistyksemme hallituksella oli myös suuri ilo ja kunnia käydä elokuussa onnittelukäynnillä hänen luonaan. Muistamme lämmöllä vierailuamme, jonka päätteeksi hän evästi meitä: ”Pysytään pystyssä ja jatketaan!”
