Tänään 20.8.2021 vietetään Viron itsenäisyyden palauttamisen 30-vuotisjuhlaa. Sen kunniaksi tarkastelemme Kaitseliit-järjestön historiaa ja nykytilaa. Kirjoitus perustuu Oulun yliopiston historian professori Kari Aleniuksen lounastilaisuudessamme maaliskuussa 2015 pitämään luentoon, ja se on ensimmäisen kerran julkaistu Vapaussodan Perintö -lehdessä 2/2015. Aleniuksen erikoisalaa on Baltian ja itäisen Euroopan historia, ja hän on myös itse toiminut Kaitseliitissa opiskellessaan historiaa Tarton yliopistossa.

Ensimmäiset järjestyskaartit

Jo syksyllä 1917 Virossa perustettiin koordinoimatta, yksityisestä aloitteesta erilaisia järjestyskaarteja – vähän niin kuin Suomessakin – mutta bolshevikit onnistuivat kaappaamaan vallan vuoden lopussa. Bolshevikit ennättivät olla vallassa kolmisen kuukautta, jona aikana valkoisten kaartien jäseniä vangittiin ja teloitettiinkin. Maailmansodan melskeissä helmikuussa 1918 Saksa valloitti Baltian alueen, ja järjestyksestä maassa huolehtivat sen jälkeen Saksan armeija ja sen poliisivoimat.

Kaitseliit-järjestö perustettiin saksalaismiehityksen päätyttyä ensimmäisen maailmansodan aselevon solmimisen aikaan marraskuussa 1918, ja se oli Viron hallituksen armeijan alku. Muutamia tuhansia miehiä värväytyi. Suurin osa oli alle 20-vuotiaita nuorukaisia, joilla oli intoa, mutta taitoa ja aseistusta puuttui.

Viron vapaussota

Viron itsenäiseksi julistautuminen ei riittänyt. Viron hallituksen tuli kukistaa ne voimat, jotka eivät demokraattisia periaatteita kannattaneet. Suurin uhka tuli luonnollisesti idästä. Vastaperustetun Neuvosto-Venäjän puna-armeija aloitti hyökkäyksen Viroon 27.11.1918. Viro sai koottua vain muutama tuhatkunta suojeluskuntalaista torjuntataisteluihin heitä vastaan. Vihollisella oli moninkertainen ylivoima. Virossa julistettiin joulukuussa yleinen liikekannallepano, mutta se epäonnistui, sillä suuri osa Virossa tuolloin olleista asekuntoisista miehistä kieltäytyi uskoessaan, että puolustusyritys ylivoimaista vihollista vastaan oli tuomittu epäonnistumaan. Suojeluskuntalaiset kuitenkin uskalsivat yrittää. Heitä johti Venäjän armeijassa koulutuksen saanut kenraali Ernst Põdder, joka toimi Viron vapaussodan aikana Kaitseliitin komentajana.

Tammikuussa julistettiin uusi liikekannallepano ensimmäisten torjuntavoittojen seurauksena, ja silloin miehiä alkoi virrata Viron varsinaiseen armeijaan. Kaitseliit jäi toimimaan armeijan rinnalla – se toimi armeijan reservinä, poliisina, palokuntana ja rajavartiostona. Kaitseliitin jäsenyys oli pakollinen Viron vapaussodan aikana kaikille 18–60-vuotiaille miehille, jotka eivät olleet asevelvollisia. Vuoden 1919 lopussa Viron varsinaisessa armeijassa oli 110 000 sotilasta ja Kaitseliit-järjestössä 125 000 jäsentä. Alenius totesi, että Kaitseliit-järjestön merkitystä on korostettava. Elleivät muutama tuhat vapaaehtoista suojeluskuntalaista olisi raskaita tappioita kärsien viivyttänyt vihollista sodan alkuvaiheissa, ei Viro olisi pärjännyt. Oli aikaa perustaa armeija ja saada apua ulkomailta. Suomesta tuli vapaaehtoisia, Ison-Britannian laivasto tuli apuun ja Latviasta, Ruotsista sekä Tanskastakin tuli joitakin satoja vapaaehtoisia. Osa Viron venäläisistä ja saksalaisistakin taisteli Viron armeijan rinnalla.

Stalinin lupaus ikuisesta itsenäisyydestä

Viron vapaussota päättyi aselepoon vuoden vaihteessa 1920, ja rauha solmittiin. Viro voitti vapaussotansa vastoin kaikkia odotuksia. Suomalaista sanontaa mukaillen: 1 virolainen vastasi 150 ryssää. Stalin lupasi ”bolshevikin kunniasanalla” Virolle ikuisen itsenäisyyden.

Armeija ja suojeluskunta kotiutettiin pikku hiljaa kevään ja kesän aikana 1920. Ajateltiin, että Kaitseliit-järjestöä ei enää tarvita. Se lakkautettiin neljäksi vuodeksi. Käännekohdaksi muodostui joulukuun alku vuonna 1924, jolloin paikalliset bolshevikit venäläisten rahoittamina ja yllyttäminä yrittivät vallankumousta. Se saatiin tukahdutettua, mutta samalla Virossa ymmärrettiin, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaamiseksi Viro tarvitsee suojeluskuntajärjestelmän, jollainen Suomessakin oli.

Suojeluskuntajärjestöjen kukoistuskausi

Kaitseliit-organisaatio perustettiin nopeasti uudestaan vuoden vaihteessa 1924-1925. Täys’ikäiset miehet kuuluivat tähän varsinaiseen järjestöön. Sille perustettiin myöhemmin kolme itsenäistä rinnakkaisjärjestöä: Naiskodukaitse vuonna 1927, Noored Kotkad 8–18-vuotiaille pojille vuonna 1930 ja Kodutütred (eli kodin tyttäret) vuonna 1932. Vuonna 1940 järjestössä oli kaikkiaan 100 000 jäsentä, joista varsinaisessa Kaitseliitissa toimi 40 000 miestä ja rinnakkaisjärjestöissä jokaisessa noin 20 000. Suhteutettuna Viron 1,2 miljoonaiseen väkilukuun voidaan todeta, että suuri osa kansasta koki asian omakseen.

Itsenäisyyden aikana 1920-1940 Kaitseliit organisoitiin maakunnalliselta pohjalta, 15 maakunnassa oli 15 malevaa (rykmenttiä). Sotilaallisten perustaitojen koulutus oli säännöllistä, ja erityinen painoarvo oli ammunnalla. Vuonna 1927 päätettiin, että kenelläkään virolaisella ei saa olla yli tunnin kävelymatkaa ampumaradalle. Muutamassa vuodessa rakennettiinkin yli 500 ampumarataa, minkä seurauksena Virossa oli maailman tihein ampumarataverkosto. 1930-luvulla virolaiset olivat maailman menestynein kansa kansainvälisissä ampumakilpailuissa lähes kaikkien kilpailijoiden ollessa Kaitseliit-järjestön jäseniä.

Romahdus

Toisen maailmansodan alkaessa Viron poliitikot taipuivat Neuvostoliiton painostukseen, ja se sinetöi Kaitseliit-järjestön kohtalon. Ei uskottu, että Viro pystyisi uudelleen puolustautumaan aggressiivista naapuriaan vastaan. Viro antautui ehdoitta ja uskoi tekevänsä oikein, kun näki Suomen joutuneen talvisotaan. Neuvostoliitto siis miehitti Viron kesäkuussa 1940 nopealla aikataululla ja liitti sen alueet itseensä. Samalla kun lakkautettiin kaikki vapaa, ei-kommunistinen kansalaistoiminta, 100 000 Kaitseliit-järjestön jäsentä joutui luovuttamaan aseensa. Myös kaikki järjestön maa- ja kiinteistöomaisuus menetettiin kommunistiselle puolueelle. Neuvostoliitto sai lähes verettömästi Viron haltuunsa. Järjestön johto ja upseerit vangittiin. Osa tapettiin heti, muut vietiin tuhoamisleireille, joista harva palasi. Viron kansallinen sivistyneistö lamautettiin ja tuhottiin.

Kesällä 1941 Saksa valloitti Viron, ja kolme vuotta Viro oli saksalaismiehityksen alaisuudessa. Osa Kaitseliit-järjestön jäsenistä auttoi miehityksessä ja värväytyi Saksan armeijaan toisen maailmansodan ajaksi. Kansallissosialistisen Saksan ja Viron lähentämiseksi perustettiin Eesti Noored –järjestö, joka oli jotakin Nuorien Kotkien ja Hitler Jugendin välimaastosta. Se oli virolaisen eliitin organisaatio, johon valikoitiin täsmähakuna muutamia tuhansia yhteistyöhalukkaita 10–17-vuotiaita. Toiminta oli puolisotilaallista, mutta se oli myös vähän laajemminkin nuorisotyötä. Syksyllä 1944 Saksan vetäytyessä tämänkin järjestön toiminta lakkasi.

Uusi alku

Seuraavana 50 vuonna ei Virossa käytännössä ollut vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa, vaikka joitakin yksittäisiä kapinayrityksiä olikin venäläisen miehityshallinnon oloissa. Uusi alku koitti, kun kommunistihallinnon ote Neuvostoliitossa alkoi kirvota. Heräsi ajatus Kaitseliit-järjestön perustamisesta. Helmikuussa 1990 se perustettiin uudestaan yksityisestä aloitteesta. Perustamiskirjaa kirjoittamassa oli muutama kymmenen jäsentä, mutta järjestö alkoi nopeasti levitä ympäri Viroa. Toiminta oli kuitenkin riskialtista miehitysvallan oloissa: ei ollut rahaa eikä aseitakaan.

Kari Alenius opiskeli Tarton yliopistossa keväällä 1990 ja kuuli järjestön perustamisesta. Hän pääsi mukaan Tarton suojeluskunnan perustamiseen sen ensimmäisinä kuukausina ja oli mukana toiminnassa syyskuuhun 1990 asti. Pataljoonassa oli aluksi noin 60 eri-ikäistä miestä. Kuljetuskalustona toimi varapäällikkö Lotmanin Jalta-merkkinen henkilöauto, johon mahtui neljä henkilöä. Aseita oli 8 kappaletta, jotka olivat kaikki erilaisia ja eri kaliiberia, patruunoitakaan ei pahemmin ollut. Ajatuksena oli, että taistelutta ei antauduta, jos Neuvostoliitto pyrkisi kukistamaan verisesti Viron orastavan itsenäisyysliikkeen.

Kesällä 1990 toimintaan mukaan saatiin muutama henkilö, jolla oli jotakin kokemusta armeijasta, ja sotilaallista koulutusta alettiin pikkuhiljaa järjestää. Alenius saattoi tuoda oman varusmieskoulutuksensa tuliaisina tervettä lähestymistapaa esimerkiksi metsässä liikkumiseen: hajaantumista ja maaston hyväksikäyttöä. Virolaiset olivat ehtineet omaksua Venäjän armeijalta tavan liikkua käsituntuman päässä toisistaan, saattoihan metsässä Aleniuksen sanojen mukaan ”peto, piru tai suomalainen” tulla vastaan. Alenius antoi myös järjestön käyttöön suomalaisten ystäviensä lähettämää kirjallisuutta, kuten Reservin johtajan kirjan.

Toukokuussa 1990 oli imperiumimielisten kommunistien vallankaappausyritys Tallinnassa, ja he yrittivät suistaa Viron itsenäisyyttä ajavan ryhmän vallasta. Tallinnan Kaitseliit oli alivoimaisena hätää kärsimässä. Tartosta ei kuitenkaan valitettavasti ollut mahdollisuutta lähteä avuksi, koska polttoainetta ei ollut polttoainesäännöstelyn takia. He päätyivätkin vartioimaan tarttolaisia strategisia kohteita. Toiminta oli muutenkin improvisoitua – harjoitusleireillä saatettiin käydä kysymässä paikalliselta myötämieliseksi tiedetyltä maanviljelijältä, saavatko joukot yöpyä ulkovajassa ja löytyisikö talosta lainaksi jotakin isoa astiaa, missä he voisivat keittää soppaa.

Kaitseliitin merkitys nyky-Virossa

Kaitseliit toimi runsaat kaksi vuotta yksityisenä järjestönä, mutta huhtikuussa 1992 se liitettiin Viron puolustusvoimien osaksi. Hyväksyttiin vanha peruskirja ja alettiin rakentaa järjestöä siitä tilanteesta, mihin se oli vuonna 1940 jäänyt. Hitaasti mutta varmasti jäsenmäärä on noussut, ja vuonna 2015 se oli jo melkein 23000.

Järjestö toimii laajalla rintamalla: se huolehtii armeijan ja kodinturvan asioista, toimii järjestyksen valvojana, vapaaehtoisena poliisina, metsäpalojen torjunnassa, tulva-apuna ja kadonneiden etsimisessä, mutta ennen kaikkea se on asevoimien ”keihäänkärki” eli se on ensimmäisten joukossa vastaanottamassa vihollista kuten maakuntajoukot Suomessa. Jäsenet tulevat käskemättä harjoittelemaan, ja harjoittelu on säännöllisempää ja laajempaa kuin kertausharjoituksissa. Kaitseliit on yhtä hyvin varustettu kuin palveluksessa oleva armeija. Virolla on aika vähän reserviä, sillä yleinen asevelvollisuus ei todellisuudessa ole yleinen ­– vain 20 % ikäluokasta kutsutaan varusmiespalvelukseen.

Yhteistyötä yli rajojen

USA:n Marylandin osavaltion kansalliskaarti antoi suurimman panoksen Viron Kaitseliitin rakentamisessa 1990-luvulla. Sen tehtävänä on edelleen Kaitseliitin tukeminen ja yhteistyön rakentaminen Nato-kumppaninsa kanssa. Kaitseliit tekee läheistä yhteistyötä myös Ruotsin, Tanskan, Latvian ja Liettuan vastaavien organisaatioiden kanssa. Harjoitellaan yhdessä ja harrastetaan tietojenvaihtoa. Suomella ei Aleniuksen mukaan valitettavasti ole sellaista organisaatiota, joka voisi tehdä yhteistyötä Kaitseliitin kaltaisen sotilasorganisaation kanssa.

Kari Alenius totesi valaisevan esityksensä lopuksi, että Kaitseliit-järjestö on tänä päivänä nykyaikainen osa Viron puolustusvoimia ja sillä on olosuhteet huomioon ottaen toimiva organisaatio, riittävä kalusto ja koulutus. Se on nyt paremmin varustettu ja paremmin organisoitu kuin koskaan aikaisemmin. Suomella olisi paljon opittavaa Virolta tässä asiassa.

---

Kirjoittaja Nina Schleifer on Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Vapaussodan Perintö -lehden toimittaja.