Uudenmaan maanpuolustuspäivää vietettiin Kirkkonummella lauantaina 26.9.2026. Kyseessä on reserviläisyhdistysten vuosittain järjestämä tapahtuma, joka kokoaa yhteen Puolustusvoimat, turvallisuusviranomaiset ja vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt esittelemään toimintaansa ja vahvistamaan kansalaisten turvallisuustietoisuutta. Päivän tavoitteena on lisätä yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, varautumisosaamista ja maanpuolustustahtoa avoimessa ja osallistavassa ympäristössä.
Tänä vuonna tapahtuman teemana oli Porkkalan muisto – turvallisuutta vaalien”. Kirkkonummen keskusurheilupuiston näyttelykentällä pääsi tutustumaan muun muassa reserviläisten toimintaan, puolustusvoimien ja muiden viranomaisten nykyaikaiseen kalustoon sekä arjen turvallisuustaitoihin. Myös yhdistyksemme oli mukana omalla esittelypisteellään. Kävimme päivän aikana monia antoisia keskusteluja, kun esittelimme toimintaamme ja vapaussodan perinnetyötä.
Yhdistyksemme lippu liehui uljaasti Timo Peittolan kannattelemana paraatissa ja ohimarssissa, jonka vastaanotti Kaartin jääkärirykmentin Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ilkka Ikonen.
Jokirinteen koulukeskuksessa pidetyssä maanpuolustusjuhlassa kenraaliluutnantti Kari Nisula muisteli Porkkalan vuokra-aluetta ja evakuointia sekä korosti, ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys. Hän painotti kokonaisturvallisuuden, siviiliyhteiskunnan, viranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuskentän yhteistyön sekä vahvan maanpuolustustahdon merkitystä yhteiskunnan kriisinkestävyydelle.
Vapaussotiemme Helsingin Seudun Perinneyhdistyksen esittelypisteellä Nina Schleifer, Heikki Pietilä, Jari Sartimo ja Päivi Halme – Kuva Minna Saranpää
Paraatikatselmus _ Kuva NS
Yhdistyksemme lippu liehui uljaasti Timo Peittolan kannattelemana – Kuva NS
Ohimarssin vastaanotti Kaartin jääkärirykmentin Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ilkka Ikonen – Kuva NS
Jokirinteen koulukeskuksessa pidetyssä maanpuolustusjuhlassa juhlapuheen piti kenraaliluutnantti Kari Nisula – Kuva Päivi Halme
Luurankotakki, punaiset housut ja kiiltävät kannukset ovat suomalaisen ratsuväen tunnetuimpia tunnuksia. Niiden historia kulkee suuriruhtinaskunnan rakuunoista Saksanniemen Järjestyslipuston kautta itsenäisen Suomen ratsuväkeen. Kun hevoset aikanaan katosivat sotajoukkojen riveistä, näyttävät univormut jäivät elämään perinneratsukoiden mukana. Niitä saamme ihailla vuosittain muun muassa Saksanniemen Järjestyslipuston muistopäivän yhteydessä.
Uudenmaan Rakuunarykmentti paljasti Saksanniemen Järjestyslipuston muistokiven 4.9.1927 Saksanniemen kartanon pihamaalla. Muistokivelle kokoontui Järjestyslipuston 109–vuotismuistopäivänä 19. syyskuuta 2026 joukko Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen, Porvoon Reserviupseerikerhon, Rakuunakillan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen edustajia. Lipunnoston jälkeen muistokivelle laskettiin seppeleitä, ja kunnianosoitukset päättyivät perinteiseen Jumala ompi linnamme -virteen.
Saksanniemeltä siirryttiin Porvoon tuomiokirkolle, jossa laskettiin kukkalaite vapaussodan muistomerkille. Historiallisen yhteyden menneeseen tekivät erityisen näkyväksi Ratsumieskillan perinneratsukot.
Yli sadan vuoden takainen ratsupoliisikoulun historia yhdisti nykypäivän viranomaiset ja vapaaehtoistoimijat Porvoon keskustorilla järjestetyssä yleisötapahtumassa. Ratsukoiden rinnalla esittäytyivät muun muassa poliisi, Rajavartiolaitos, pelastuslaitos sekä vapaaehtoiset maanpuolustus- ja perinnejärjestöt. Päivän päätteeksi Porvoon kaupunki tarjosi erinomaisen lounaan tilaisuutta järjestäneiden järjestöjen edustajille läheisessä Café Cabriolet’in edustustilassa. Lounaan yhteydessä kuulimme evl Kristian Värrin mielenkiintoisen esitelmän Suomen ratsuväen varusteiden kehityksestä.
1. Perinteitä kunnioittaen juhlapäivä aloitettiin lipunnostolla Saksanniemen kartanon pihalla. Tilaisuudessa sovittiin samalla, että Saksanniemen järjestyslipuston 110-vuotismuistopäivää vietetään lauantaina 18.9.2027. – Kuva NS
2. Itä-Uudenmaan poliisilaitos laski ylikomisario Markku Koskimäen johdolla seppeleen muistokivelle. – Kuva NS
3. Perinne- ja maanpuolustusjärjestöjen seppeleen laskivat muistopäivän pääorganisaattori Erkki Naumanen ja Bjarne Stjernberg. – Kuva NS
4. Kunniavartiossa Fred Sahala ja Mats Blomberg. – Kuva NS
5. Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen, Porvoon Reserviupseerikerhon, Rakuunakillan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen edustajia ryhmäkuvassa. – Kuva NS
6. Hurmaavat perinneratsukot: Jörg Eifflaender ja Lego sekä Kirsi Ahlgren ja Sirkkon. – kuva NS
7. ”Vapaussoturien uhria ja muistoa kunnioittavat perinne- ja maanpuolustustusjärjestöt”, luki Samuli Vuokila sinivalkoisista nauhoista Timo Peittolan pidellessä kukkalaitetta vapaussodan muistomerkillä Porvoon tuomiokirkon edustalla. – Kuva NS
8. Uljas kunniavartio vapaussodan muistomerkillä. – Kuva NS
9. Yhteiskuva Porvoon tuomiokirkon pihassa sijaitsevalla vapaussodan muistomerkillä. – Kuva NS
10. Porvoon torilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa mm. pelastuslaitos ja SPR esittelivät kalustoaan, monet maanpuolustusjärjestöt esittelivät toimintaansa ja Itä-Uudenmaan Maanpuolustuskillan grillimakkarat sekä Helsingin sotilaskotiauton munkit maistuivat. – Kuva NS
11. Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksellä oli oma esittelypiste Porvoon torilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa. – Kuva Senja Törmänen
12. Maanpuolustus- ja perinneaktiiveja yhdistyksemme esittelypisteen edessä. – Kuva NS
13. Yhdistyksemme esittelypisteeltä sai mm. viedä kotiin luettavaa. – Kuva NS
14. Yleisöä kiinnostivat kovasti rajavartiolaitoksen koirapartio sekä vuosimallia 1930 oleva museopaloauto Willys. – Kuva NS
15. Porvoon torilla yleisö pääsi tutustumaan myös poliisin partioautoon ja moottoripyöriin – ja pyörän selkäänkin pääsi moni innokas lapsi nousemaan. – Kuva NS
16. MPK:n esittelypisteellä sai mitata puristusvoimaansa. – Kuva NS
17. Päivän päätteeksi Porvoon kaupunki tarjosi erinomaisen lounaan tilaisuutta järjestäneiden järjestöjen edustajille läheisessä Café Cabriolet’in edustustilassa. – Kuva NS
18. Lounaan yhteydessä kuulimme evl Kristian Värrin mielenkiintoisen esitelmän Suomen ratsuväen varusteiden kehityksestä. – Kuva NS
Yhdistyksemme oli mukana organisoimassa kahden päivän aikamatkaa Suomen historiaan. Opintokokonaisuuteen sisältyi asiantuntijaluentoja, tietovisoja, kaksi dokumenttielokuvaa sekä aihetta syventäviä ryhmätöitä ja keskusteluja siitä miten Suomi nousi vaikeuksien keskeltä itsenäiseksi kansakunnaksi. Pääteemoja olivat
Suomen sotahistoria Ruotsin ajasta autonomiaan
Kansallinen herääminen ja itsenäistymisprosessi
Talvisodan ihme, jatkosodan käänteet ja maailmanpolitiikan vaikutukset
Tiedustelun ja kaukopartiotoiminnan kehitys
Kurssin luennoitsijoina toimivat kokeneet historioitsijat HTM Jouni Koskela, FT Lasse Lehtinen, OTM Mikko Porvali ja FM, VTM Kai-Henrik Tiiainen sekä fasilitoijana kurssin ohjelman suunnitellut KTM Nina Schleifer. Kurssinjohtajana toimi Riikka Itäranta, varajohtajana Erika Lehtonen sekä vääpeleinä Taina Tuomela ja Minna Saranpää.
Spontaanin palautteen perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä kurssin antiin, ja seuraava kurssi saatetaan järjestää jo ensi keväänä.
Sotahistoriaan tutustuminen aloitettiin katsomalla dokumenttielokuva ”Kaukokatseinen Mannerheim” – käsittäähän Mannerheimin aika suuren osan kurssin aihealueista. Elokuvan traileriin voi tutustua täällä: https://youtu.be/URTdfQIRd4U?si=MAVivln-jo3kNFMt
Kaksipäiväisen kurssin ohjelman oli suunnitellut Nina Schleifer.
HTM Jouni Koskela alusti laillisuus- ja itsenäisyystaisteluista sekä nuoren tasavallan haasteista.
FT Lasse Lehtinen tarkasteli talvi- ja jatkosotia erityisesti politiikan näkökulmasta.
Etänä luennoineen OTM Mikko Porvalin aiheena oli tiedustelu- ja kaukopartiotoiminta. Kuvassa keskellä on luennoitsijan isoisä Antti Porvali.
FM, VTM Kai-Henrik Tiiainen luennoi Suomen sotahistoriasta 1700-luvulla, autonomian ajasta ja kansallisesta heräämisestä sekä jatkosodan päätöksestä ja Suomen selviytymisestä.
Vapaaherratar Ruth Munckin (1886–1976) muistotilaisuus järjestettiin perinteiseen tapaan Hausjärven kirkolla sunnuntaina 9.8.2026. Kunnianosoitusten jälkeen pääsimme perehtymään Ruth Munckin elämään ja sukuhistoriaan hänelle tärkeässä Erkylän kartanossa ja sen pihapiirissä Monica ja Ilkka Brotheruksen vieraina. Erkylän kartano on enemmän kuin vain historiallinen rakennus; se on iso, useamman tuhannen hehtaarin tila, jossa satojen vuosien historia kietoutuu nykyaikaiseen yritystoimintaan, hyväntekeväisyyteen ja monipuoliseen kulttuuriin. Vierailumme oli hieno kulttuurihistoriallinen elämys, josta lisää Vapaussoturi-lehdessä 3/2026.
Ennen vierailua Erkylän kartanossa Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen jäseniä kokoontui Hausjärven kirkolle Ruth Munckin haudalle vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneeseen kunnianosoitukseen yhdessä Veljesapu Perinneyhdistys ry:n sekä tänä vuonna myös Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen edustajien kanssa. Suomen lippua kantoi Kai-Henrik Tiiainen ja järjestölippuja Harri Lehtinen ja Heikki Pietilä. – Kuva NS
Vieraanvaraista isäntäväkeä sydämellisesti kiittäen ryhmityimme vierailumme päätteeksi kartanon portaille yhteiskuvaan. – Kuva Samuli Vuokila
VTM, DE, sotakamreeri Markus Anaja väitteli tänään 6.8.2026 virolaisesta maanpuolustuskentästä sekä suomalaisyhteyksistä siihen 1986–1996. Ohjaavana professorina toiminut FT Kari Alenius Oulun yliopistosta toimi väitöstilaisuuden kustoksena ja dosentti, VTT Olli Kleemola Turun yliopistosta toimi vastaväittäjänä.
Vastaväittäjä esitti väitöskirjan hyväksymistä todeten mm: Markus Anaja on laatinut laajan, monia vuosia vaatineen väitöskirjan, jossa hän piirtää ansiokasta kokonaiskuvaa uudelleen itsenäistyneen Viron puolustuksen muotoutumisesta ja suomalaisten toimijoiden vaikutuksesta tähän prosessiin. Tekijän harrastuneisuus ja aito kiinnostus aiheeseen näkyy perusteellisessa lähdetyössä – tutkimuksen lähdeluettelo on kunnioitettavan pitkä ja keskeisen osan siitä muodostavat yli 200 henkilön haastattelut tai muut suulliset tiedonannot, joista tekijä on itse hankkinut tai toteuttanut merkittävän osan.
Kesäretkemme suuntautui lauantaina 6.6.2026 Porkkalan vuokra-alueelle, joka oli syksyn 1944 välirauhansopimuksen nojalla vuokrattuna Neuvostoliitolle tukikohta-alueeksi vuosina 1944–1956. Samalla tutustuimme myös useisiin mielenkiitoisiin kohteisiin, jotka liittyivät läntisen Uudenmaan vanhempaan historiaan.
Oppaamme Jukka Soisalon-Soininen kertoi asiantuntevasti Porkkalan alueen strategisesta merkityksestä Neuvostoliitolle. Porkkalan niemen kohdalla Suomenlahti on kapeimmillaan, ja näin ollen sieltä käsin Neuvostoliitto pystyi tehokkaasti valvomaan liikennettä lahdella. Lisäksi maantieteellinen läheisyys Suomen pääkaupunkiin oli varmaankin asia, joka korosti Porkkalan arvoa Neuvostoliiton näkökulmasta.
Ensimmäisenä kohteena tutustuimme Kirkkonummen Pyhän Mikaelin keskiaikaiseen kirkkoon, jota kirkkoherra emerita Aino Lovén esitteli meille. Harmaakivikirkko, jonka rakentaminen on aloitettu 1400-luvulla, oli jo sinänsä vaikuttava näky. Porkkalan vuokra-ajan näkökulmasta kirkon mielenkiintoisin nähtävyys oli taiteilija Lennart Segerstrålen piirtämä väliaikainen alttaritaulu, joka esittää ristiinnaulittua Kristusta.
Kun Porkkalan alue piti syksyllä 1944 luovuttaa Neuvostoliiton haltuun, oli kirkosta luonnollisesti evakuoitava kaikki uskonnollinen esineistö. Taiteilija Segerstråle oli paikan päällä valvomassa kirkon lasimaalausten purkamista. Kirkon uskonnollisesta esineistöstä tyhjentämisestä kiukustunut Segerstråle piirsi hiilellä pahville hetken mielijohteesta väliaikaisen alttaritaulun, jossa oli ristiinnaulitun kuva ja venäjänkielinen teksti ”Jeesus Kristus kaikkien kansojen Vapahtaja”.
Luonnollisesti Porkkalan evakuoinnista vastanneet suomalaisviranomaiset määräsivät Segerstrålen teoksen hävitettäväksi, etteivät neuvostoviranomaiset pitäisi sitä provokaationa. Onneksi hävityskäskyä ei kuitenkaan noudatettu, vaan teos piilotettiin. Monien erilaisten vaiheiden jälkeen Segerstrålen aikanaan protestiksi tekemä alttaritaulu asetettiin uudelleen näytteille Kirkkonummen kirkkoon vuonna 1980.
Vapaussodassa kaatuneen saksalaissotilaan hautakivi Kirkkonummen kirkon hautausmaalla
Seuraavaksi tutustuimme Siuntion puolella Fanjunkarsin torppaan, jossa kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi vietti ehkä elämänsä parhaat ja kirjallisesti tuotteliaimmat vuotensa 1864–1871. Fanjunkarsin rakennus ei toki ole alkuperäinen, mutta se on tarkka rekonstruktio. Mitä sitten tapahtui alkuperäiselle rakennukselle? Porkkalan vuokra-aikana ”uudet isännät” olivat tuhonneet se maan tasalle.
On mahdotonta sanoa, hävittivätkö venäläiset rakennuksen, koska tiesivät sen toimineen aikanaan Suomen kansalliskirjailijan asuntona. Siuntion suunnalla ”vuokralaiset” olivat nimittäin hävittäneet runsaasti muitakin taloja.
Fanjunkarsin torppa
Fanjunkarsiin tutustumisen jälkeen retkeläiset nauttivat maittavaa lounasta Hotelli Siuntiossa ja lounaan jälkeen matkamme jatkui Suitian linnalle, jota meille esitteli linnan nykyinen omistaja Gustav Rehnberg. Suitian linnan juuret johtavat aina 1400-luvun alkupuolelle saakka, ja linnan omistajina ennen Rehnbergin veljeksiä ovat olleet muun muassa Wrangelin, Flemingin, Reuterholmin ja Wreden aatelissuvut sekä Suomen valtio.
Suitian linnan alueella käytiin myös vapaussodan ensimmäinen taistelu läntisellä Uudellamaalla. Helmikuun 10. päivänä 1918 Suitiaan linnoittautunut Siuntion suojeluskunnan vajaa 200 miehen joukko torjui venäläissotilailla ja -matruuseilla vahvistetun punakaartin hyökkäyksen. Hyökkääjät kärsivät noin 16 miehen tappiot.
Ensimmäisen hyökkäyksen epäonnistumisesta sydämistyneet punaiset ryhtyivät kokoamaan lisää joukkoja Siuntioon uutta yritystä varten. Huhut tiesivät kertoa, että tällä kertaa punaisilla olisi myös tykistöä tukenaan. Suitian linnan kivimuurit olivat tarjonneet puolustajille hyvän suojan kivääri- ja konekivääritulta vastaan, muta tykkitulta vanha linna ei tietenkään kestäisi. Siksi suojeluskuntalaiset vetäytyivät Suitiasta yön pimeyden turvin ja siirtyivät Kirkkonummen puolelle jatkamaan taistelua paikallisen Sigurdsin kaartin rinnalla.
Retkeläiset poseeraavat Suitian linna edustalla [neljäs vasemmalta Jukka Soisalon-Soininen ja viides vasemmalta linnan omistaja Gustav Rehnberg]
Suitian linnan Ritarisali
Arkielämästä Porkkalan vuokra-alueella tarjosi mielenkiintoisen kuvan Degerbyssä sijaitsevan Igor -museon kokoelmat. Esineiden, valokuvien ja piirrosten ohella museo on dokumentoinut runsaasti muistitietoa. Muistitietoa on kerätty sekä neuvostokansalaisilta, jotka ovat syntyneet ja viettäneet lapsuutensa Porkkalan alueella, että alkuperäisiltä porkkalalaisilta, jotka pääsivät palaamaan kotiensa raunioille, kun neuvostomiehittäjä oli poistunut alueelta vuonna 1956.
Igor-museossa retkeläisillä oli mainiona oppaana Berndt Gottberg (s. 1949), joka osasi omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, millaisessa kunnossa vuokra-alue oli, kun se palautui Suomen haltuun. Voimme ehkä kiteyttää, että alue oli sangen siivottomassa kunnossa vuokralaisten jäljiltä.
Igor-museon opas Berndt Gottberg kertoo Porkkalan miehitysajasta – ja sen päättymisen jälkeisestä jälleenrakentamisesta.
Igor-museon jälkeen retkeläiset tutustuivat vielä neuvostoliittolaisten rakentamaan ZIF-25 -tyyppiseen tykkibunkkeriin Degerbyn Halvdelsissä sekä Upinniemeen johtavan tien varressa sijaitsevaan Kolsarin hautausmaahan. Vuokra-aikana ympäri Porkkalan aluetta oli useita pieniä neuvostohautausmaita, mutta vuokralaisten lähdettyä suomalaiset siirsivät kaikki vainajat Kolsariin.
Siistillä ja hyvin hoidetulla hautausmaalla monet hautakivetkin kertovat omaa karua kieltään elämästä Porkkalassa vuokra-aikana. Usean neuvostosotilaan hautakiveen on kaiverrettu sama kuolinaika. Oppaamme Jukka Soisalon-Soininen kertoi, että kyse on alkoholimyrkytyksen uhreista. Joukko neuvostosotilaita oli löytänyt kanisterin, joka oli täynnä metanolia. Tätä oli sitten ryhdytty nauttimaan päihdytystarkoituksessa – luonnollisesti kohtalokkain seurauksin.
Retkipäivä oli ilman puolesta sateinen ja harmaa, mutta mielenkiintoiset kohteet, asiantuntevat opastukset, Jukka Soisalon-Soinisen joviaali huumori ja tietenkin hyvä matkaseura tekivät tästä kesäretkestä ikimuistoisen.
Teksti Kai-Henrik Tiiainen, kuvat Liisa Uosukainen
Yhdistyksemme esitteli toimintaansa Uudenmaan Reservipiirien kuukausiluennon yhteydessä 25.5.2026 Taistelukoulun auditoriossa Tuusulassa. Tilaisuudessa esitettiin dokumenttielokuva Kaukokatseinen Mannerheim.
Toiminnanjohtaja Nina Schleifer esittelee yhdistyksemme toimintaa ja kertoo dokumenttielokuvan Kaukokatseinen Mannerheim taustoista – Kuva Jari Sartimo
Kuluneena toukokuisena viikonloppuna vapaussoturiperinteen vaalijoilla oli monia kohtaamisia. Vapaussodan Perinneliiton liittokokous järjestettiin 15.5.2026 Tampereella. Vapaussodan päättymisen muistopäivänä 16.5. kokoonnuttiin kunnianosoituksiin niin Helsingissä kuin ympäri Suomenmaan – ja Sastamalassa vietettiin liiton kesäpäiviä. Kaatuneiden muistopäivänä 17.5. muistettiin kirkkomailla sankarivainajiamme. Oheisessa koosteessa helsinkiläistä näkökulmaa kuvin ja tekstein.
Vapaussodan Perinneliitto ry:n liittokokous oli Tampereella 15.5.2026 Suomalaisen Klubin Mannerheim-Salissa. Kuvassa liittohallitus: oikealta Veli Suvanto, varapuheenjohtaja Tapio Laine, Esko Hakulinen, Paavo Enroth, Matti Mikkonen, puheenjohtaja Jouni Koskela, Denis Strandell, yhdistyksemme toiminnanjohtaja Nina Schleifer ja liiton toiminnanjohtaja Sami Rantanen. Kuvasta puuttuu liittohallituksen jäsen Sofia Vikman. [Kuva Vesa Määttä]
Hietaniemessä Saksanniemen hautapaadella kukkatervehdyksen laskivat Merja Forssell ja Marko Ikonen Kai-Henrik Tiiaisen kannatellessa Suomen lippua ja Timo Peittolan kannatellessa yhdistyksemme lippua. [Kuva Jari Sartimo]
Hietaniemessä vapaussoturien sankarihauta-alueelle kukkatervehdyksen laskivat Heikki Pietilä ja Jari Sartimo. [Kuva Merja Forssell]
Vanhassa kirkkopuistossa kunnianosoitukset järjestettiin yhdessä Frihetskrigets Södra Traditionsföreningin ja Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön (VIMS) kanssa. Vapaussoturien hautamuistomerkillä seppeleen laskivat Carl-Johan Hindsberg ja Jari Sartimo, lippuvartiossa Fred Packalén, Timo Peittola ja Kai-Henrik Tiiainen. [Kuva Jussi Niinistö]
Kunnianosoitus saksalaisten hautamuistomerkillä [Kuva Jussi Niinistö]
Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä alkoi jumalanpalveluksella Tyrvään kirkossa. Suomessa on vain kaksi kaksitornista kirkkoa: Helsingin Johanneksenkirkko sekä vuonna 1855 valmistunut Tyrvään kirkko. Tämän tuhatpaikkaisen kirkon rakentaminen pieneen maalaispitäjään oli tuohon aikaan melkoinen saavutus, josta paikkakuntalaiset ovat syystäkin ylpeitä. Tästä juontuu sanonta ”kehhuu ku tyrvääläinen kirkkoonsa”. [Kuva Nina Schleifer]
Erinomaisessa saarnassaan kirkkoherra Vesa Aurén käsitteli rukouksen merkitystä kautta aikojen ja referoi mm. erään koulupojan päiväkirjaa vuodelta 1917: ”Muuta omaa meillä ei ollut kuin rohkeutemme, uskomme ja toivomme”. Hän muistutti, että kun ihmisellä ei ole muuta turvaa, rohkeus, usko ja toivo kanavoituvat rukoukseksi, joka kantaa vaikeiden aikojen yli. Hän kertoi myös, että Suomessa alettiin 1990-luvun puolivälissä julkaista kansankielisiä rukouskirjoja, joiden tavoitteena oli tuoda rukous lähemmäksi tavallisten ihmisten arkea. Oletko esim. kuullut ”Raavaan miehen rukouskirjasta” tai nuorten rukouskirjasta ”Oletko sä siellä”? [Kuva NS]
Seppelpartiot ovat valmistautumassa lähtöön [Kuva NS]
Liput ohittavat vapaussodassa kaatuneitten tyrvääläisten veljeshaudan, jolle on juuri laskettu seppele. [Kuva NS]
Jumalanpalveluksen jälkeen ohjelma jatkui Sylvään koulussa Pihla Cateringin valmistamalla veljeslounaalla, jonka maukkaus kirvoitti paljon kehuja. Arvokkaassa pääjuhlassa kuultiin isänmaallista musiikkia, puheita, kirjailija Jari Mäkelän juhlaesitelmä sekä nuoren viulistin Amalia Ahjon esityksiä. Juhlan musiikista vastasi Kiikan Torvisoittokunta. Kuvassa juhlan juontajana toiminut Vapaussoturien Perinnesäätiön puheenjohtaja Matti Soini, jonka panos kesäjuhlan järjestelyissä oli merkittävä. Lähtökahvien jälkeen pääsimme vielä kiinnostavalle opastetulle kiertoajelulle, jonka kohteina olivat Vammalan palosta v. 1918 säilyneet talot, Akseli Gallen-Kallelanlapsuudenkoti Jaatsi sekä Pyhän Olavin ja Pyhän Marian kirkot. [Kuva NS]Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko on 1500-luvun alussa rakennettu myöhäiskeskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkon paanukatto korjattiin ja sen 18 000 paanua veistettiin talkoilla 1990-luvulla. Vain kolme viikkoa talkoiden valmistumisen jälkeen puuosat ja sisätilat tuhoutuivat täysin tuhopolton seurauksena. Kuusi vuotta kestänyt jälleenrakentaminen onnistui keräysten, lahjoitusten sekä noin 1 200 talkoolaisen avulla. [Kuva NS]
Kirkko rakennettiin alkujaan Rautavedellä sijainneelle saarelle, mutta nykyään Vanhankirkonniemeltä on kapea yhteys mantereeseen. Helppoa on edelleen kuvitella kirkkoveneet saapumassa kirkonmenoihin kauniin järvimaiseman halki. [Kuva NS]
Kirkkoon saatiin entisöinnin yhteydessä myös uusi vaivaisukko toivottamaan vierailijat tervetulleiksi. [Kuva NS]
Osmo Rauhala on maalannut alttarialueen luomiskertomuksen kuvat. [Kuva NS]
Kirkon talkootyönä tehtyjen lehtereiden maalaukset ovat Kuutti Lavosen käsialaa. [Kuva NS]
Liiton entisen puheenjohtajan Kalervo Sipin sukujuuret ovat läheisellä kirkonmäellä. Hän kertoi, että Akseli Gallen-Kallela vietti mielellään kesiään Sipin tilalla, ja hänen kuuluisa teoksensa ”Poika ja varis” on maalattu siellä. Taulussa esiintyvä poika on Kalervo Sipin isoisoisosetä Väinö Sipi. Sipin isä oli myös ollut veistämässä palaneeseen kirkkoon paanuja, ja Kalervokin oli ollut mukana auttamassa. [Kuva NS]
Pyhän Marian kirkko on Sastamalan Karkussa sijaitseva 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko, joka on rakennettu paikalla sijainneen Luukkaan kappelin ympärille. Tynnyriholvatussa kirkkosalissa on harvinainen maalattia. [Kuva NS]
Kirkkosalin takaosassa on vuodelta 1834 olevat puiset ruumispaarit, joissa on kantajia puhuttelevat tekstit: Kyllä perässäni tulette vielä pikemmin kuin luulette ja Tänään minä, huomenna sinä, hautaan kannetaan. [Kuva NS]
Hahmotatko, mitä alttarin kaiteessa lukee? Yhteistyönä ratkaisimme nykyihmiselle miltei salakirjoitukselta näyttävän tekstin: Herran pyhä alttari. [Kuva NS]
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Niinistö ja jäsen Jarmo Tiihonen laskivat seppeleen Kaatuneitten muistopäivänä 17.5. vapaussotureiden sankarihautamuistomerkille Vanhan kirkon puistossa. Kunnianosoitukseen osallistui myös Kaartin jääkärirykmentti. [Kuva NS]
Komea seppelrivi vapaussotureiden hautamuistomerkillä muistuttaa kuluneen viikonlopun tapahtumista. [Kuva NS]
Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27.4.2026. Mikkelissä järjestetyn valtakunnallisen pääjuhlan teemana oli ”Yhdessä eteenpäin” ja keskeisenä tavoitteena oli veteraanien perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville. Tämä näkyi hienosti myös paikallisesti täällä Helsingissä. Mannerheimin patsaalla kokoonnuttiin perinteisiin kunnianosoituksiin ja myös yhdistyksemme lippu liehui uljaasti lippulinnassa.
Yhdistyksemme lippua kannattelee Nina Schleifer – Kuva Rauno Loukkola
Seppelpartio – Kuva Jarmo Ruhanen
Töölön kirkossa järjestettiin Tammenlehvän pääkaupunkiseudun perinneyhdistyksen juhlava lipunnaulaustilaisuus. Sotaveteraani Markus Ollonqvist löi ensimmäisen ja pikkulotta Annikki Leukkunen toisen naulan. Muina naulaajina olivat mm. puolisoiden ja leskien edustaja, sotilaspoika ja nuorten edustajat. Sotaveteraanien perinnön vaaliminen ei ole vain menneisyyteen katsomista, se on myös tulevaisuuden rakentamista. Lippupuheen pitäneen eversti (evp.) Pertti Suomisen sanoin: ”Veteraaniperinnetyössä me nuoremmat olemme nyt etulinjassa”. Lippu velvoittaa meitä kantamaan vastuutamme meille uskotun perinteen säilyttämisessä.
Ensimmäisen naulan löi sotaveteraani Markus Ollonqvist – Kuva NS
Lipun siunasi kirkkoherra Riikka Reina. Lippua kannattelee Tammenlehvän pääkaupunkiseudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja majuri evp Marko Maaluoto. – Kuva NS
