Kuluneena toukokuisena viikonloppuna vapaussoturiperinteen vaalijoilla oli monia kohtaamisia. Vapaussodan Perinneliiton liittokokous järjestettiin 15.5.2026 Tampereella. Vapaussodan päättymisen muistopäivänä 16.5. kokoonnuttiin kunnianosoituksiin niin Helsingissä kuin ympäri Suomenmaan – ja Sastamalassa vietettiin liiton kesäpäiviä. Kaatuneiden muistopäivänä 17.5. muistettiin kirkkomailla sankarivainajiamme. Oheisessa koosteessa helsinkiläistä näkökulmaa kuvin ja tekstein.
Vapaussodan Perinneliitto ry:n liittokokous oli Tampereella 15.5.2026 Suomalaisen Klubin Mannerheim-Salissa. Kuvassa liittohallitus: oikealta Veli Suvanto, varapuheenjohtaja Tapio Laine, Esko Hakulinen, Paavo Enroth, Matti Mikkonen, puheenjohtaja Jouni Koskela, Denis Strandell, yhdistyksemme toiminnanjohtaja Nina Schleifer ja liiton toiminnanjohtaja Sami Rantanen. Kuvasta puuttuu liittohallituksen jäsen Sofia Vikman. [Kuva Vesa Määttä]
Hietaniemessä Saksanniemen hautapaadella kukkatervehdyksen laskivat Merja Forssell ja Marko Ikonen Kai-Henrik Tiiaisen kannatellessa Suomen lippua ja Timo Peittolan kannatellessa yhdistyksemme lippua. [Kuva Jari Sartimo]
Hietaniemessä vapaussoturien sankarihauta-alueelle kukkatervehdyksen laskivat Heikki Pietilä ja Jari Sartimo. [Kuva Merja Forssell]
Vanhassa kirkkopuistossa kunnianosoitukset järjestettiin yhdessä Frihetskrigets Södra Traditionsföreningin ja Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön (VIMS) kanssa. Vapaussoturien hautamuistomerkillä seppeleen laskivat Carl-Johan Hindsberg ja Jari Sartimo, lippuvartiossa Fred Packalén, Timo Peittola ja Kai-Henrik Tiiainen. [Kuva Jussi Niinistö]
Kunnianosoitus saksalaisten hautamuistomerkillä [Kuva Jussi Niinistö]
Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä alkoi jumalanpalveluksella Tyrvään kirkossa. Suomessa on vain kaksi kaksitornista kirkkoa: Helsingin Johanneksenkirkko sekä vuonna 1855 valmistunut Tyrvään kirkko. Tämän tuhatpaikkaisen kirkon rakentaminen pieneen maalaispitäjään oli tuohon aikaan melkoinen saavutus, josta paikkakuntalaiset ovat syystäkin ylpeitä. Tästä juontuu sanonta ”kehhuu ku tyrvääläinen kirkkoonsa”. [Kuva Nina Schleifer]
Erinomaisessa saarnassaan kirkkoherra Vesa Aurén käsitteli rukouksen merkitystä kautta aikojen ja referoi mm. erään koulupojan päiväkirjaa vuodelta 1917: ”Muuta omaa meillä ei ollut kuin rohkeutemme, uskomme ja toivomme”. Hän muistutti, että kun ihmisellä ei ole muuta turvaa, rohkeus, usko ja toivo kanavoituvat rukoukseksi, joka kantaa vaikeiden aikojen yli. Hän kertoi myös, että Suomessa alettiin 1990-luvun puolivälissä julkaista kansankielisiä rukouskirjoja, joiden tavoitteena oli tuoda rukous lähemmäksi tavallisten ihmisten arkea. Oletko esim. kuullut ”Raavaan miehen rukouskirjasta” tai nuorten rukouskirjasta ”Oletko sä siellä”? [Kuva NS]
Seppelpartiot ovat valmistautumassa lähtöön [Kuva NS]
Liput ohittavat vapaussodassa kaatuneitten tyrvääläisten veljeshaudan, jolle on juuri laskettu seppele. [Kuva NS]
Jumalanpalveluksen jälkeen ohjelma jatkui Sylvään koulussa Pihla Cateringin valmistamalla veljeslounaalla, jonka maukkaus kirvoitti paljon kehuja. Arvokkaassa pääjuhlassa kuultiin isänmaallista musiikkia, puheita, kirjailija Jari Mäkelän juhlaesitelmä sekä nuoren viulistin Amalia Ahjon esityksiä. Juhlan musiikista vastasi Kiikan Torvisoittokunta. Kuvassa juhlan juontajana toiminut Vapaussoturien Perinnesäätiön puheenjohtaja Matti Soini, jonka panos kesäjuhlan järjestelyissä oli merkittävä. Lähtökahvien jälkeen pääsimme vielä kiinnostavalle opastetulle kiertoajelulle, jonka kohteina olivat Vammalan palosta v. 1918 säilyneet talot, Akseli Gallen-Kallelanlapsuudenkoti Jaatsi sekä Pyhän Olavin ja Pyhän Marian kirkot. [Kuva NS]Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko on 1500-luvun alussa rakennettu myöhäiskeskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkon paanukatto korjattiin ja sen 18 000 paanua veistettiin talkoilla 1990-luvulla. Vain kolme viikkoa talkoiden valmistumisen jälkeen puuosat ja sisätilat tuhoutuivat täysin tuhopolton seurauksena. Kuusi vuotta kestänyt jälleenrakentaminen onnistui keräysten, lahjoitusten sekä noin 1 200 talkoolaisen avulla. [Kuva NS]
Kirkko rakennettiin alkujaan Rautavedellä sijainneelle saarelle, mutta nykyään Vanhankirkonniemeltä on kapea yhteys mantereeseen. Helppoa on edelleen kuvitella kirkkoveneet saapumassa kirkonmenoihin kauniin järvimaiseman halki. [Kuva NS]
Kirkkoon saatiin entisöinnin yhteydessä myös uusi vaivaisukko toivottamaan vierailijat tervetulleiksi. [Kuva NS]
Osmo Rauhala on maalannut alttarialueen luomiskertomuksen kuvat. [Kuva NS]
Kirkon talkootyönä tehtyjen lehtereiden maalaukset ovat Kuutti Lavosen käsialaa. [Kuva NS]
Liiton entisen puheenjohtajan Kalervo Sipin sukujuuret ovat läheisellä kirkonmäellä. Hän kertoi, että Akseli Gallen-Kallela vietti mielellään kesiään Sipin tilalla, ja hänen kuuluisa teoksensa ”Poika ja varis” on maalattu siellä. Taulussa esiintyvä poika on Kalervo Sipin isoisoisosetä Väinö Sipi. Sipin isä oli myös ollut veistämässä palaneeseen kirkkoon paanuja, ja Kalervokin oli ollut mukana auttamassa. [Kuva NS]
Pyhän Marian kirkko on Sastamalan Karkussa sijaitseva 1400-luvun lopulla rakennettu harmaakivikirkko, joka on rakennettu paikalla sijainneen Luukkaan kappelin ympärille. Tynnyriholvatussa kirkkosalissa on harvinainen maalattia. [Kuva NS]
Kirkkosalin takaosassa on vuodelta 1834 olevat puiset ruumispaarit, joissa on kantajia puhuttelevat tekstit: Kyllä perässäni tulette vielä pikemmin kuin luulette ja Tänään minä, huomenna sinä, hautaan kannetaan. [Kuva NS]
Hahmotatko, mitä alttarin kaiteessa lukee? Yhteistyönä ratkaisimme nykyihmiselle miltei salakirjoitukselta näyttävän tekstin: Herran pyhä alttari. [Kuva NS]
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Niinistö ja jäsen Jarmo Tiihonen laskivat seppeleen Kaatuneitten muistopäivänä 17.5. vapaussotureiden sankarihautamuistomerkille Vanhan kirkon puistossa. Kunnianosoitukseen osallistui myös Kaartin jääkärirykmentti. [Kuva NS]
Komea seppelrivi vapaussotureiden hautamuistomerkillä muistuttaa kuluneen viikonlopun tapahtumista. [Kuva NS]
Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27.4.2026. Mikkelissä järjestetyn valtakunnallisen pääjuhlan teemana oli ”Yhdessä eteenpäin” ja keskeisenä tavoitteena oli veteraanien perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville. Tämä näkyi hienosti myös paikallisesti täällä Helsingissä. Mannerheimin patsaalla kokoonnuttiin perinteisiin kunnianosoituksiin ja myös yhdistyksemme lippu liehui uljaasti lippulinnassa.
Yhdistyksemme lippua kannattelee Nina Schleifer – Kuva Rauno Loukkola
Seppelpartio – Kuva Jarmo Ruhanen
Töölön kirkossa järjestettiin Tammenlehvän pääkaupunkiseudun perinneyhdistyksen juhlava lipunnaulaustilaisuus. Sotaveteraani Markus Ollonqvist löi ensimmäisen ja pikkulotta Annikki Leukkunen toisen naulan. Muina naulaajina olivat mm. puolisoiden ja leskien edustaja, sotilaspoika ja nuorten edustajat. Sotaveteraanien perinnön vaaliminen ei ole vain menneisyyteen katsomista, se on myös tulevaisuuden rakentamista. Lippupuheen pitäneen eversti (evp.) Pertti Suomisen sanoin: ”Veteraaniperinnetyössä me nuoremmat olemme nyt etulinjassa”. Lippu velvoittaa meitä kantamaan vastuutamme meille uskotun perinteen säilyttämisessä.
Ensimmäisen naulan löi sotaveteraani Markus Ollonqvist – Kuva NS
Lipun siunasi kirkkoherra Riikka Reina. Lippua kannattelee Tammenlehvän pääkaupunkiseudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja majuri evp Marko Maaluoto. – Kuva NS
Kaaderilaulajat ovat halunneet osoittaa tukensa Ukrainan kansalle taistelussa vihollista vastaan omalla laulullaan. Järjestyksessä kolmas Ukraina-tukikonsertti järjestettiin Laajasalon kirkossa yhdessä Kadettikuoron kanssa sunnuntaina 19.4.2026 Kaaderilaulajia johti evl Matti Orlamo, Kadettikuoroa ylil Jouni Nuorgam ja solistina esiintyi maj Janne Isoaho.
Konsertti houkutteli Laajasalon kirkon täyteen Ukrainan ja hyvän musiikin ystäviä. Joukossa oli runsaasti myös meidän yhdistyksemme edustajia. Ohjelmassa oli sekä suomalaista että ukrainalaista isänmaallista musiikkia, josta mainittakoon Matti Orlamon suomentamat Mykola Lysenkon Rukous Ukrainan puolesta ja Ukrainan kansallislaulu, johon myös yleisö sai yhtyä.
Konsertin tuotto lahjoitetaan Kirkon Ulkomaan avun kautta Ukrainan tukemiseen. Slava Ukraini!
Lauantaina 12.4.2025 järjestettiin Vanhassa kirkkopuistossa Helsingin vapautuksen vuosipäivän kunnianosoitukset, jossa lippuja kannattelivat Fred Packalén, Timo Peittola ja Kai-Henrik Tiiainen. Seppeltervehdykset laskivat puheenjohtajat Jari Sartimo (Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys) ja Denis Strandell (Frihetskrigets Södra Traditionsförening).
Vanhassa kirkkopuistossa Elias Ilkan ja Erik Bryggmanin suunnittelemalla suomalaisten vapaussoturien hautamuistomerkillä lippuvartiossa Timo Peittola, Kai-Henrik Tiiainen ja Fred Packalén – Kuva NS
Seppeltervehdykset laskivat puheenjohtajat Jari Sartimo (Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys) ja Denis Strandell (Frihetskrigets Södra Traditionsförening). – Kuva NS
Kunnianosoituksiin osallistujat Gunnar Finnen ja J. S. Sirénin suunnittelemalla saksalaisten hautamuistomerkillä Vanhassa kirkkopuistossa. – Kuva Anna-Lena Strandell
Kunnianosoitusten jälkeen vierailimme uudistetussa Mannerheim-museossa, jossa oppainamme toimivat Wilhelm Brummer ja Johannes Klinge. Kierroksen aluksi kuulimme museorakennuksen historiasta sekä hiljattain valmistuneesta laajasta peruskorjauksesta. Talon historia ulottuu 1870-luvulle, jolloin arkkitehti A. Boman rakennutti tontille kaksikin asuinrakennusta, toisen itselleen ja toisen vuokrahuvilaksi, joka nykyään toimii Mannerheim-museona. Alun perin rakennuksessa oli kuusi eri asuntoa, joita ilmeisesti oli tarkoitus vuokrata lyhytaikaisesti Kaivopuiston kylpylään saapuville vieraille, ellei ollut mahdollisuutta omistaa omaa huvilaa, kuten ruhtinas Jusupovilla. Vuonna 1913 talo siirtyi kauppaneuvos Karl Fazerin haltuun, ja siellä asui mahdollisesti kondiittoreita tai muita tehtaan työntekijöitä.
Mannerheim-museoon tutustumassa – oppaamme Wilhelm Brummer on kolmas vasemmalta ja Johannes Klinge ensimmäinen oikealta. Pöydällä on muun muassa Ritarikuntien aiempia oppaita, joita meille ystävällisesti annettiin kotilukemisiksi. – Kuva NS
Mannerheimin ja rakennuksen yhteinen historia alkaa 1920-luvulla. Mannerheim sai tarjouksen vuokrata huvilaa Fazerilta, Fazerin ensin kustannettua puuhuvilan korjauksen. Vaihtoehtoisesti Fazer oli valmis purkamaan puuhuvilan, ja rakentamaan paikalle uuden kivitalon. Mannerheim piti paikkaa kauniina ja näki rakennuksessa potentiaalia, joten se säästyi purkamiselta. Hän antoi tarkat ohjeet arkkitehdeille Robert Tikkaselle ja Carl Malmströmille, kun talossa tehtiin suuri peruskorjaus vuosina 1923–1924. Rakennus toimi vuodesta 1924 alkaen Mannerheimin kotina ja edustustilana, ja suunnittelipa Mannerheim, että hänen perustamansa Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto, nykyisin Mannerheimin lastensuojeluliitto, olisi pitänyt toimistoaan Kaivopuiston huvilan toisessa kerroksessa, nykyisessä vihreässä salongissa.
Talo on hiljattain käynyt läpi perusteellisimman remonttinsa sitten vuoden 1924. Remontti kesti vajaat kaksi vuotta. Koska kyseessä on hirsitalo, rakenteita jouduttiin käymään läpi kivijalasta kattoon saakka. Haperoitunutta hirttä vaihdettiin 350 metriä, ja vuorilaudoitusta peräti 2,5 km. Restauroinnissa selvitettiin talon aiempia värityksiä. Esimerkiksi ylähallin tumman takan alta paljastui rapsuttamalla useita maalikerroksia, ja sen todettiin olleen alkujaan vaalea. Mannerheim oli muuttanut huoneen väritystä tummemmaksi vuonna 1931 saadun AkseliGallen-Kallelan tekemän omakuvan mukaan, jotta ne sointuisivat yhteen. Myös rakennuksen ulkopinnan todettiin olleen alun perin vihreä.
Remontin yhteydessä museoon asennettiin tarkka olosuhdehallintajärjestelmä, joka säätelee lämpötilaa ja kosteutta esineiden säilyvyyden varmistamiseksi. Ikkunoihin asennettiin ultraviolettisuojat, ja verhoja säädellään päivittäin auringonvalon mukaan. Museo on siis valmis palvelemaan Mannerheimin kodista ja elämänhistoriasta kiinnostuneita vierailijoita seuraavatkin 100 vuotta.
Emme luonnollisestikaan ennättäneet perehtyä kotimuseon koko mittavaan kokoelmaan, mutta Wilhelm Brummer kiinnitti huomiomme kiinnostaviin yksityiskohtiin kodin esineistössä, kuten historiallisiin muotokuviin. Mannerheim teetätti kopioita sukulaistensa muotokuvista, joista esillä on neljä isoisän isoisien sukupolveen kuuluvaa henkilöä. Näiden joukossa on muun muassa Gustaf Mannerheimin isoisän isoisä Johan Augustin Mannerheim sekä tämän veli Gustaf Henrik, jotka saivat korotuksen vapaaherran arvoon 1768. Johan Augustin Mannerheimin poika Carl Erik Mannerheim hankki suvulle Louhisaaren kartanon. Hänellä oli merkittävä rooli Suomen autonomian rakentamisessa keisari Aleksanteri I:n aikana. Carl Erik Mannerheim sai kreivin arvon 1824, joka periytyy esikoispojalle, ja sen lisäksi hänelle myönnettiin myös korkeita keisarinajan venäläisiä kunniamerkkejä, kuten Pyhän Annan ja Pyhän Vladimirin ritarikuntien merkit. Brummer kertoi, että Gustaf Mannerheim sai sittemmin itsekin molempien ritarikuntien merkit samoissa luokissa, mutta hänelle ne myönnettiin sotilaallisista ansioista miekoilla varustettuina.
Mannerheimin kansainvälinen ura näkyy hänen kodissaan monipuolisena esineistönä, joka heijastaa hänen aikaansa keisarillisella Venäjällä, hänen tutkimusmatkojaan Aasiassa sekä hänen laajaa kansainvälistä verkostoaan valtionpäämiehenä. Mannerheimin kansainvälisyys korostuu hänen kirjastossaan, jossa on kirjoja 14 eri kielellä. Hän hallitsi erinomaisesti ruotsia, ranskaa, saksaa ja englantia, minkä lisäksi hän osasi venäjää, puolaa ja suomea. Käsikirjastossaan hän piti sanakirjoja, joita hän käytti apuna kirjoittaessaan kirjeitä kansainvälisille kontakteilleen.
Kodin sisustuksessa on runsaasti merkkejä Mannerheimin korkean tason kansainvälisistä suhteista. Esillä on valokuvia, jotka on saatu henkilökohtaisina lahjoina muun muassa Ruotsin, Tanskan ja Venäjän kuningashuoneilta. Monet näistä on varustettu omakätisillä nimikirjoituksilla. Keisarinna Maria Feodorovnan, syntyjään Tanskan prinsessa Dagmarin, muotokuva seurasi Mannerheimia pitkään muistuttaen hänen kymmenen vuotta kestäneestä palveluksestaan Chevalier-kaartissa Pietarissa.
Mannerheim oli intohimoinen metsästäjä, ja hänen kodissaan on yhteensä 73 trofeeta, jotka kaikki ovat peräisin ulkomailta. Mannerheim kaatoi helmikuussa 1937 Nepalissa neljä ”ihmissyöjätiikeriä”, joista kaksi on esillä museossa. Yksi suurimmista trofeista on 14-piikkinen saksanhirvi, jonka Mannerheim kaatoi 1935 Itä-Preussissa ollessaan Hermann Göringin vieraana.
Mannerheimin mitalit ja kunniamerkit muodostavat laajan kokonaisuuden, joka heijastaa hänen monivaiheista elämäänsä keisarillisen Venäjän upseerina, Suomen itsenäisyyden rakentajana ja arvostettuna valtionpäämiehenä. Mannerheimin saamat lukuisat ulkomaiset kunniamerkit, kuten Tanskan Elefanttiritarikunnan ja Ruotsin Miekkaritarikunnan kunniamerkit, kertovat hänen nauttimastaan kansainvälisestä arvostuksesta. Hänellä oli korkeita kunniamerkkejä myös muun muassa Japanista, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Italiasta, Romaniasta ja Virosta.
Kun Mannerheim toimi valtionhoitajana, hän nimitti Akseli Gallen-Kallelan ensimmäiseksi adjutantikseen maaliskuussa 1919. Jo 1918 he olivat tehneet tiivistä yhteistyötä itsenäisen Suomen symboliikan ja kunniamerkkien luomisessa. Gallen-Kallela luonnosteli 2.2.1918 tulevan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäiset ideat ”Fennia”-tupakka-askin sisäkanteen. Mannerheim puolestaan vaikutti merkittävästi merkkien lopulliseen ulkoasuun. Hän esimerkiksi vaati ritarikuntaristiin mukaan valkoisen Yrjönristin ja halusi miekoin annettuihin vapaudenristeihin Karjalan vaakunasta periytyvät vastakkaiset miekat. Gallen-Kallela suunnitteli myös Mannerheimin ainoan henkilömitalin, jossa Mannerheim esiintyy ratsuväenkenraalina ja kääntöpuolella haarniskoituna ritarina.
Oppaamme Wilhelm Brummer esittelee Akseli Gallen-Kallelan suunnitteleman Mannerheim-mitalin valosta. Gallen-Kallela ei suunnitellut kuin vain tämän ainoan henkilömitalin. Mitalin etupuolella Mannerheim on kuvattu ratsuväen kenraalina, kantaen Tampereen taisteluista vuonna 1918 saatua ensimmäisen luokan vapaudenristiä miekoin. Mitalissa lukee hänen nimensä latinaksi: Carolus Gustavus Emilus Mannerheim. Kääntöpuolella on keskiaikainen haarniskoitu ritari, joka etenee nuolisateessa suojaten itseään kilvellä. Kilvessä on kuvattu Mannerheimin suvun sydänvaakuna, ja ratsukon ympärillä kaikki Suomen maakuntavaakunat. Kääntöpuolen teksti latinaksi on Patriae Liberator et Regens eli Isänmaan vapauttaja ja valtionhoitaja sekä vuosiluvut 1918–19 roomalaisin numeroin. – Kuva NS
Kiitämme lämpimästi Mannerheim-museon asiantuntevia oppaita kiinnostavasta iltapäivästä suuresti arvostamamme Suomen marsalkka Mannerheimin kodissa.
13.3.1940 hiljenivät aseet ja talvisota oli päättynyt, mutta uhri ei ollut turha. Me muistamme ja me kunnioitamme.
Helsingin kaupungin, Helsingin varuskunnan sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen yhteinen talvisodan päättymisen muistotilaisuus järjestettiin Kasarmitorilla 13.3.2026 kello 9.00. Veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lippulinnassa yhdistyksemme lippua kannatteli Timo Peittola ja Kaartin Jääkärirykmentin killan lippua Heikki Pietilä, molemmat yhdistyksemme hallituksesta [kuvat Jari Sartimo].
Moni yhdistyksemme jäsen osallistui kello 13.03 alkaen ”Sunnuntaiaktivistien” seurassa Sininen hetki –konserttiin, joka järjestettiin ääriään myöten täynnä olleessa Temppeliaukion kirkossa. Suomalaisen musiikin helmet ja upeat esiintyjät takasivat hienon isänmaallisen hetken kuulijoille – lämmin kiitos kaikille järjestäjille: Suomen Isovanhemmat ry, Veteraanijärjestöt ja Lotta Svärd Säätiö!
Eräs konsertin koskettavimpia teoksia oli Väinö Havaksen kirjoittama ”Testamentti pojalleni” EsaRuuttusen esittämänä:
Tänä aamuna, poikani lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.
Perinnökseni, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Helsingin pelastuslaitoksen väestönsuojeluyksikön päällikkö Petri Parviainen käsitteli 10.3.2026 Väestönsuojelumuseossa pitämässään mielenkiintoisessa esitelmässä Helsingin väestönsuojelun nykytilaa, strategioita ja varautumista. Turvallisuus ja väestönsuojelu on nostettu vahvasti Helsingin kaupunkistrategiaan. Kaupunki on panostanut merkittävästi määrärahoja esimerkiksi kalliosuojien peruskorjauksiin ja väestöhälytinjärjestelmän laajentamiseen sekä materiaalihankintoihin. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa on pidetty kiinni väestönsuojien rakentamisvelvoitteesta ja ylläpidosta maailmanpoliittisesti rauhallisempinakin aikoina. Viime vuosina myös Ukrainan sodasta saatuja oppeja on hyödynnetty aktiivisesti esimerkiksi viestinnän ja hälytysjärjestelmien kehittämisessä.
Helsingin strategiana on, että väkeä ei evakuoida kaupungista pois toisin kuin monilla muilla alueilla, kuten Itä-Suomessa, missä väestöä saatetaan siirtää sotilaallisen uhan tieltä. Evakuoinnin sijasta painopiste Helsingissä on paikalleen suojautumisessa eli väestönsuojien käyttämisessä. Helsinki varautuu myös tarvittaessa ottamaan vastaan ihmisiä muualta, kuten itärajan läheisyydestä tai Virosta, koska Helsingissä on yksi maailman parhaista väestönsuojelujärjestelmistä. Tavoitteena on, että helsinkiläiset pysyvät kaupungissa ja arki jatkuu mahdollisimman normaalina eli lapset harrastavat ja aikuiset käyvät töissä, jotta taloudellinen toimeliaisuus ja sitä myötä sotatalous pysyy varmistettuna sekä, että yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä mahdollisimman hyvin myös sotatilanteessa. Luottamus pääkaupunkiseudun vahvaan ilmapuolustukseen ja sotilaalliseen suojeluun tukee päätöstä pitää väestö paikallaan.
Helsingissä on asukasmäärään nähden huomattava määrä suojapaikkoja. Niitä on noin 134 % suhteessa asukasmäärään. Kaupungissa on yhteensä 5 500 väestönsuojaa, joissa on 955 000 suojapaikkaa. Paikkoja on rakennettu yllin kyllin myös siksi, että suojaa riittäisi kaupungissa vieraileville, työssäkäyville ja muulle liikkuvalle väestölle.
Helsingin väestönsuojelulle ovat ominaisia suuret kallioväestösuojat, joita ei muissa kunnissa vastaavassa määrin ole. Suojat on suunniteltu kaksoiskäyttöön eli ne toimivat rauhan aikana esimerkiksi liikuntatiloina, uimahallina tai varastoina, mikä varmistaa niiden jatkuvan huollon ja valvonnan.
Helsinki kouluttaa vuosittain noin 500 kaupungin työntekijää ja 500 vapaaehtoista erityisiin väestönsuojelutehtäviin. Kaupungilla on tiivis yhteistyö Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ja muiden järjestöjen (esim. Martat, SPR, Pelastakaa Lapset) kanssa, jotka vastaavat koulutuksen sisällöistä ja käytännön toteutuksesta. Osa koulutetuista vapaaehtoisista sijoitetaan suoraan Helsingin sodanajan organisaatioon, kuten tiettyihin kallioväestösuojiin.
Erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa voidaan joutua suorittamaan laajamittainen evakuointi Helsingistä. Tällöinkin evakuoidaan ensisijaisesti vain haavoittuvassa asemassa olevia väestönosia. Näissäkin ääritilanteissa viranomaisvetoinen evakuointi kohdistuisi ensisijaisesti haavoittuvimmassa asemassa oleviin, kuten lapsiin, äiteihin, sairaala- ja kotihoidossa oleviin sekä vanhuksiin ja eritysryhmiin, jotka eivät pääse väestönsuojiin omin voimin. Parviainen muistutti esitelmässä kansalaisten omasta 72 tunnin kotivarasta ja omatoimisesta varautumisesta osana kokonaisturvallisuutta jo varautumisessa normaaliolojen häiriötilanteisiin kuten vesi- ja sähkökatkoihin.
Helsingin pelastuslaitoksen väestönsuojeluyksikön päällikkö Petri Parviainen
Sääntömääräinen kevätkokous
Esitelmän jälkeen pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Matti Mäkisen johdolla Kai-Henrik Tiiaisen toimiessa sihteerinä. Toiminnanjohtaja Nina Schleifer esitti edellisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon. Toimintakertomus ja em. esitelmän kalvot ovat luettavissa yhdistyksemme nettisivuilla Vain jäsenille -osiossa. Kokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapauden.
Kevätkokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja Jari Sartimo
Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Mäkinen.
Tutustuminen Väestönsuojelumuseoon
Kokouksen jälkeen meillä oli vielä mahdollisuus tutustua Väestönsuojelumuseoon. Sodan aikana nykyisen museon tilat palvelivat väestönsuojana, ensiapuasemana ja Kruunuhaan lohkon johtokeskuksena, joka koordinoi pelastus- ja suojelutoimia pommitusten aikana. Suojan kapasiteetiksi arvioitiin tuolloin hieman yli 400 henkilöä, jolloin laskennallisesti tilaa oli vain noin 0,7 neliömetriä henkeä kohden. Sodanjälkeisen asuntopulan aikana tiloissa asui usean vuoden ajan hämmästyttävät 33 perhettä. Perheiden asuintilat oli erotettu toisistaan pahviseinillä. ”Museossa vierailee edelleen ihmisiä, joilla on omakohtaisia muistoja tästä poikkeuksellisesta asumisvaiheesta”, kertoi Tuula Toivonen Helsingin väestönsuojeluyhdistyksestä.
Perehdyimme myös museon mielenkiintoiseen esineistöön ja infotauluihin. Pääsimme esimerkiksi testaamaan museon käsikäyttöistä sireeniä ja ilmanvaihtolaitteita sekä istumaan Helsingin suurpommitusten aikaisessa pommisuojassa, jossa pommien ja sortuvien rakennusten äänet loivat autenttista tunnelmaa.
Yhdistyksen jäseniä istumassa Helsingin suurpommitusten aikaisessa pommisuojassa, jossa pommien ja sortuvien rakennusten äänet loivat autenttista tunnelmaa.
Meillä oli tänään ilo ja kunnia käydä onnittelemassa merkkipäiväänsä viettävää Hannu Lakeeta. Samalla pääsimme kurkistamaan hänen upeaan ”arkistoonsa”, jota hän on kerryttänyt vuosien ajan. Kokoelma on poikkeuksellisen kiinnostava, sillä Lakee ei kerää vain irrallisia esineitä vaan hän pyrkii yhdistämään kunkin henkilön sotilaspuvut, varusteet, kunniamerkit ja dokumentit yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kertoo kyseisen henkilön sotatiestä ja elämänvaiheista. Lakee järjestää kokoelmaansa perustuen yhteistyökumppaniensa avustuksella vuosittaisia sotilasperinnenäyttelyitä Nurmijärvellä. Jäämmekin innolla odottamaan tämän vuoden näyttelyä.
Kokoelma sisältää suojeluskuntapukujen koko kehityskaaren aina malli 18:sta alkaen, joka oli tyypillisesti harmaa sarkatakki. Pukujen yksityiskohdat paljastivat kantajan tehtävän organisaatiossa: esimerkiksi hakaristitunnus kauluksessa viittasi paikallisesikunnan jäseneen, kun taas suuri ruusuke kieli piiriesikunnan jäsenyydestä. Vaikka kokoelma on laaja, siitä puuttuu hänen isänsä alkuperäinen Hauhon suojeluskuntapuku, jonka niskassa oleva reikä oli muisto talvisodan harhaluodista. Puku oli harmillisesti viety kierrätykseen Lakeen ollessa suorittamassa varusmiespalvelustaan.Lakee esittelee deaktivoitua palopommia vuodelta 1937. Se on venäläinen 2,5 kilon ZB 2,5 -malli, joita neuvostoliittolaiset pudottivat sotiemme aikana runsaasti esimerkiksi Rajamäelle. Pommi on suunniteltu erityisesti kaupunkiympäristöön tunkeutumaan kerrostalojen kattojen läpi rakenteisiin. Sen suippo muoto auttaa sitä uppoamaan syvälle rakennukseen ennen syttymistä. Pommin paloaineena on käytetty termiittiä eli alumiinihiukkasiin kastettua paloainetta. Syttyessään se kehittää erittäin korkean, noin 1 000 asteen lämpötilan. Pommin sytytys perustuu virittimeen, joka kiertyy pois pudotuksen aikana. Tämä paljastaa iskurin, joka osuu nalliin ja sytyttää varsinaisen paloaineen.Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen hallituksen edustajat Olli Korkalainen ja Nina Schleifer onnittelemassa merkkipäiväänsä viettävää Hannu Lakeeta.
Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.2026 VTM, sotakamreeri Markus Anaja esitelmöi Suomalaisella Klubilla suomalaisten yhteyksistä Viron maanpuolustukseen. Hänen asiantuntemuksensa aiheesta on rakentunut liki 60 vuoden pituisen reserviläisuran aikana, johon on liittynyt aktiiviset Viro-suhteet vuodesta 1992 lähtien sekä toimiminen Reserviläisliiton Viro-valtuutettuna.
Anaja on tutkinut pitkään Suomen ja Viron välisiä maanpuolustuksellisia yhteyksiä. Esityksensä aluksi hän näytti virolaisen heraldikko Priit Herodeksen suunnitteleman merkin, jossa on silta, Viron vapauden ristiä muistuttava risti ja teksti SSS, joka on lyhennys sanoista ”Suomen sillan soturit”. ”Suomen silta” on kielikuva, jota käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä Viron kansalliseepos Kalevipoegissa. Se kuvaa suomalaisten ja virolaisten läheistä yhteyttä, joka perustuu heimoaatteeseen, kielisukulaisuuteen ja maantieteelliseen läheisyyteen. Käsitettä teki tunnetuksi myös Viron kansallisrunoilija Lydia Koidula, ja sitä käytetään eniten kulttuuriyhteyksissä, mutta historioitsija Jari Leskinen on käyttänyt myös termiä ”Suomen sotilaallinen silta”.
Varhaiset yhteydet ja Viron vapaussota
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa palveli virolaisia Venäjän keisarikunnan armeijassa. Vuonna 1917 nämä virolaiset perustivat lähes jokaiseen varuskuntaan omia yhdistyksiään sosiaalista kanssakäymistä varten. Heillä oli myös kanssakäymistä oman paikkakuntansa suomalaisten kanssa.
Viron vapaussotaan lähti Suomesta noin 3 500 vapaaehtoista. Tunnetuimpia joukkoja olivat ruotsalaisen upseeri Martin Ekströmin johtama Ensimmäinen suomalainen vapaajoukko sekä virolaisen Hans Kalmin johtama legendaarinen Pohjan Poikain rykmentti. Näiden joukkojen muistoksi perustettiin myöhemmin perinneyhdistyksiä, kuten Pohjan Poikain yhdistys (1931) ja Heimosoturiliiton Vironkävijäin jaosto (1939). Helsingin Vanhassa kirkkopuistossa sijaitseva Vironkävijäin muistomerkki on omistettu näiden joukkojen kaatuneille.
Maailmansotien välinen aika ja salainen yhteistyö
Itsenäisyyden aikana 1920- ja 1930-luvuilla Suomen ja Viron välillä oli aktiivisia yhteyksiä muun muassa suojeluskuntien ja Kaitseliitin välillä. Erityisen aktiivista oliHelsingin ja Tallinnan suojeluskuntien ampumaurheiluyhteistyö, joka on herätetty uudelleen henkiin 1990-luvulla nimellä Baltic Sea Shooting Cup.
Maiden välillä oli myös virallista, joskin salaista sotilaallista yhteistyötä, joka koski mm. rannikkotykistöä, miinoitusta, sukellusveneitä ja radiotiedustelua. Myösyleisesikuntakursseja suoritettiin puolin ja toisin. Suomenlahti olisi kyetty sulkemaan täysin Porkkalan ja Naissaaren välisellä tykistöllä ja miinoitteilla.
Toinen maailmansota ja ”Suomen-pojat”
Toisen maailmansodan aikana Suomessa palveli yli 3 000 virolaista vapaaehtoista, joita kutsutaan nimellä Suomen-pojat (soomepoisid). Valtaosa heistä kuului JR 200:aan. Lisäksi virolaisia toimi merivoimissa sekä tiedusteluryhmissä, kuten Erna ja Haukka. Heidän tunnuslauseensa oli ”Eesti auks, tuleviku pandiks” (Viron kunniaksi, tulevaisuuden pantiksi). Monet heistä palasivat Viroon kesällä 1944 jatkamaan taistelua Neuvostoliittoa vastaan.
Uusi kansallinen herääminen ja veteraaniyhteyksien elvytys
Viron uusi kansallinen herääminen alkoi 1980-luvun loppupuolella Gorbatšovin perestroikan myötä. Kansalaistoiminta vilkastui, ja mm. muinaismuistoyhdistys nousi merkittäväksi liikkeeksi. Vapaussoturien huoltosäätiö (VHS) toimi keskeisenä linkkinä Viron vapaussodan veteraanien yhteyksien elvyttämisessä 1980-luvun lopulla. Suhteita hoidettiin aktiivisesti vierailemalla puolin ja toisin, ja säätiön edustajille myönnettiin joitakin epävirallisia Viron vapaudenristin muistoristejä. Suomen VHS:n toiminnan esimerkistä Viroon perustettiin vastaavanlainen säätiö tukemaan paikallisia veteraaneja niin kauan kuin heitä oli elossa.
Viron itsenäisyyden palauttaminen ja Suomen tuki
Viron itsenäisyys palautettiin virallisesti elokuussa 1991 Moskovan vallankaappausyrityksen aikana. Suojeluskunta Katseliit oli herätetty henkiin jo helmikuussa 1990 ja rajavartiointi aloitettiin syksyllä 1990. Viron puolustusvoimat perustettiin syyskuussa 1991 ilman rahaa tai kalustoa, mutta hyvällä hengellä. Suomi antoi merkittävää tukea erityisesti koulutuksen saralla. Virolaisia kadetteja alettiin kouluttaa Suomessa Maanpuolustuskorkeakoulussa vuodesta 1992 alkaen.
Kadettikoulun johtajana toiminut eversti Matti Lukkari siirtyi eläkkeelle jäätyään neuvonantajaksi Viroon virolaisten kutsusta. Hän johti epävirallista ”Lukkarin ryhmää”, johon kuului 12 eläkkeellä olevaa upseeria ja kolme opistoupseeria. Vaikka ryhmä ei edustanut Suomen puolustusvoimia, puolustusvoimien johto oli tietoinen toiminnasta, hyväksyi sen ja antoi sille pientä taloudellista tukea.
Vuonna 1996 perustettiin ulkoministeriön lähialuetuen rahoittamana massiivinen Viro-projekti, jonka puitteissa noin 40 suomalaista upseeria toimi neuvonantajina Viron esikunnissa ja joukko-osastoissa. Suomi antoi myös merkittävää materiaaliapua ja oli ensimmäinen maa, joka lahjoitti Virolle aseita – muun muassa 40 kenttätykkiä tykistöaselajin perustamista varten.
Päivälleen neljä vuotta sitten tapahtunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Euroopan turvallisuustilanteen. Viron jokavuotiseen suureen SIILI-sotaharjoitukseen osallistui keväällä 2022 myös suomalaisia Porin Prikaatin sotilaita. Samaan aikaan Suomi tiedotti hakevansa Naton jäsenyyttä. Virolainen sanomalehti Postimees otsikoi: ”Hõimuvelled tulid appi nagu muiste” eli ”Heimoveljet tulivat apuun kuten muinoin”. Lehti rinnasti ilmeisesti tilanteen 1340-luvun Yrjön-yön kapinaan sekä 1930-luvun sotilaalliseen yhteistyöhön. Markus Anaja päätti kiinnostavan esityksensä pohtimalla, sulkeutuuko ”Suomen sillan sotureiden” ympyrä nyt, kun maat ovat jälleen samassa liittokunnassa.
Nina Schleifer
VTM, sotakamreeri Markus Anaja – Kuva NS
Kiitoslahjana mielenkiintoisesta esitelmästä toiminnanjohtaja Nina Schleifer luovutti Anajalle Marskin ryypyn sekä Matti Orlamon teoksen Laissa maan turva – Kuva Anne Korkalainen
Keskustelua jatkettiin Suomalaisen Klubin maukkaan päivällisen äärellä – Kuva NS
Vietimme tänäkin vuonna Helsingissä Tammisunnuntaita ihan oikeana päivänä 28. tammikuuta, joka nyt osui keskiviikolle. Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen 35-vuotisen historian aikana lienee vain yhden kerran jouduttu päivästä poikkeamaan.
Kunniaa vapaussotureille
Puoliltapäivin kokoonnuimme kunnianosoituksiin. Aloitimme Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalla, jossa sytytimme kynttilän hänen kuolemansa 75-vuotismuistopäivän kunniaksi. Hänhän kuoli Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30, mikä oli 28. tammikuuta klo 00.30 Suomen aikaa. Historiamme suurmies aloitti siis palveluksensa Suomelle Tammisunnuntaina 1918, ja hänen maallinen taipaleensa päättyi kuin kohtalon tahdosta niin ikään Tammisunnuntaina. Sen jälkeen kunnioitimme vapaussotureita laskemalla ensin seppeleen Hietaniemessä vapaussoturien sankarihaudoilla ja sitten Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuistomerkillä, jossa oman seppeleensä laskivat myös Vapaussodan Invalidien muistosäätiön edustajat.
Kynttilätervehdys Suomen Marsalkka Mannerheimin kuoleman 75-vuotismuistopäivän kunniaksi – kuva N. Schleifer
Seppelpartiossa Hietaniemessä vapaussoturien sankarihaudoilla olivat Jari Sartimo ja Merja Forssell, Suomen lippua kannatteli Heikki Pietilä ja yhdistyksemme lippua Timo Peittola – kuva N. Schleifer
Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuisto-merkillä Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön seppeleen laskivat Jyrki Kiviharju ja Elias SalminenTimo Peittolan tervehtiessa yhdistyksemme lipulla – kuva N. Schleifer
Yhdistyksemme seppeleen laskivat Jari Sartimo ja Merja Forssell, Suomen lippua kannatteli Heikki Pietilä vapaussoturien hautamuistomerkillä Vanhassa kirkkopuistossa – kuva V. Määttä
Juhlailta perinteitä vaalien
Illemmalla kokoonnuimme 36 henkilön voimin Ostrobotnian Topelius-kabinettiin Tammisunnuntain juhlaan. Lippujen savuttua ja Kaaderilaulajien kvartetin esitettyä Jääkärien marssin kuulimme puheenjohtaja Jari Sartimon tervehdyssanat. Hän muistutti, että vapaussota oli Suomen historian ratkaiseva käännekohta: lyhyt mutta merkitykseltään suuri sota johti maamme vapautumiseen Venäjän vallasta ja loi perustan itsenäiselle Suomelle. Keskeisessä roolissa olivat vapaaehtoiset maanpuolustajat ja vahva maanpuolustustahto. Vapaaehtoinen maanpuolustus on edelleen oleellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Erilaisia mahdollisuuksia osallistua on tänä päivänä tarjolla paljon: perinneyhdistysten aatteellisesta toiminnasta reserviläisten aseelliseen harjoitteluun. Ei ole merkityksellistä, miten osallistuu – ratkaisevaa on tahto siihen. Kaikkia meitä tarvitaan. Sartimo päätti puheensa Mannerheimin syyskuussa 1919 lausumiin sanoihin, jotka tuntuvat nykyisessä maailmantilanteessa poikkeuksellisen ajankohtaisilta: ”Aavistan, että me vielä joudumme tekemisiin sellaisen Venäjän kanssa, joka on entistä imperialistisempi ja kansalliskiihkoisempi.” Puheen päätteeksi kohotimme seisten yhteisen maljan itsenäiselle isänmaalle ja kuuntelimme Kaaderilaulajien kvartetin esittämänä H. Kasken Suomenmaan.
Liput saapuivat Tammisunnuntain juhlaan: Suomen lippua kannatteli Heikki Pietilä ja yhdistyksemme lippua Timo Peittola –video N. Schleifer
Puheenjohtaja Jari Sartimo – kuva S. Vuokila
Edesmenneiden muistaminen
Kauniin perinteemme mukaisesti kunniajäsenemme Liisa Viranko sytytti kynttilän edellisen vuoden aikana poisnukkuneiden yhdistyksen jäsenten muistoksi siteeraten Lauri Pohjanpään runoa Jääkärien lähtö vuodelta 1918: ”Oi varjele, Herra syntymämaa, suo Herra uskomme voittaa: Sun, leijona, kahlehes katkeaa, yli Pohjolan kunnias koittaa! Sun tähtesi, kallis syntymämaa, vapautesi valana velvoittaa, veren valana suonissamme! Herra, siunaa Suomeamme!” Vietettyämme hiljaisen hetken lauloimme virren 30, Maa on niin kaunis ajatellen edesmenneitä ystäviämme: Martti Häikiö, Olli Sorvettula, Kaarlo Rautajoki, Jarmo Korhonen ja Sari Salminen.
Ajatuksia herättänyt juhlapuhe
Juhlapuheen piti Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö kenraaliluutnantti Jari Mikkonen. Mielenkiintoisessa puheessaan hän käsitteli maailman sotilasstrategista tilannetta ja Suomen puolustusratkaisuja historiallisessa jatkumossa, jossa vapaussodan perinteitä kunnioitetaan edelleen. Maailmanjärjestys on suuressa murroksessa, ja sääntöperustainen järjestelmä järkkyy. Suomi on ankkuroitunut vahvasti länteen Nato-jäsenyyden myötä, mutta Yhdysvaltojen sisäinen tilanne ja Donald Trumpin arvaamattomuus heikentävät liittolaisten luottamusta ja transatlanttista suhdetta. Globaalisti on muodostunut Venäjän, Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean muodostama ”pahan akseli”, minkä lisäksi Brics-maiden ja globaalin etelän merkitys kasvaa. Geopoliittinen tilanne on vaikuttanut voimakkaasti materiaaliseen suorituskykyyn ja sotatalouteen, sillä maailmalla on huutava pula komponenteista ja räjähdysaineista kuten TNT:stä. Suomi onkin tehnyt strategisia ratkaisuja huoltovarmuuden takaamiseksi mm. ylläpitämällä ammusvarastoja ja omaa tuotantokykyä yhteistyössä strategisten kumppaneiden kuten Nammon kanssa.
Nato-jäsenyydestä huolimatta Suomen puolustusvoimien keskeisin tehtävä on edelleen kansallinen puolustus. Suomen malli perustuu kokonaisturvallisuuteen ja laajaan reserviin. Sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta, joista 95 % on reserviläisiä. Reservin kokonaisvahvuus on yli miljoona henkilöä. Puolustus perustuu jatkuvaan valmiuteen, uskottavaan torjuntakykyyn ja liittokunnan tukeen – mukaan lukien ydinasepelote. Tutkimusten mukaan suomalaisten maanpuolustustahto ja luottamus puolustusvoimiin ovat erittäin korkealla tasolla. Jopa 70 % suomalaisista luottaa kansalliseen puolustuskykyyn, mikä on Naton kolmanneksi korkein lukema Yhdysvaltojen ja Turkin jälkeen. Monissa muissa Nato-maissa, kuten Tanskassa ja Sloveniassa, luottamus omaan kansalliseen puolustukseen on huomattavasti heikompaa. Suomalaisten luottamus Natoon on kohtuullinen, vaikka luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut viime kuukausina.
Suomi haluaa olla aktiivinen puolustusliiton jäsen ja turvallisuuden tuottaja. Vaikka NATO-jäsenyys ei poista oman vahvan puolustuksen tarvetta, voimme kuitenkin todeta: Ei enää koskaan yksin! – tai kuten liittokunnassa sanotaan: Yhdessä olemme vahvempia!
Puolustusvoimien sotatalous-päällikkö kenraaliluutnantti Jari Mikkonen – kuva N. Schleifer
Tarkkaavaisia kuulijoita seuraamassa juhlapuhetta – kuva N. Schleifer
Palkitsemisia ja juhlatunnelmaa
Maittavan päivällisen jälkeen oli vuorossa palkitsemiset. ”Vuoden aktivistiksi” nimitettiin Olli Korkalainen, joka pitkäaikaisena yhdistyksen varapuheenjohtajana itseään korostamatta on kantanut merkittävän vastuun sen tilaisuuksien käytännön järjestelyissä sekä tarvittaessa menestyksellisesti sijaistanut puheenjohtajaa. Korkalainen sai nimityksen johdosta vuodeksi haltuunsa ”kiertopalkinnon” eli Matti Myllyniemen 14.1.2020 lahjoittaman Juhani Palmun teoksen.
Julkistimme myös jäsenkyselyymme vastanneiden kesken suoritetun arvonnan voittajan. Onnetar suosi Jorma Häkkää, jolle luovutimme Jukka I. Mattilan ja Jarkko Kempin teoksen Suomen vapaussota 1918
”Vuoden aktivistiksi” nimitetty Olli Korkalainen sekä kiertopalkinnon luovuttaneet Nina Schleifer ja Jari Sartimo – kuva A. Korkalainen
Jari Sartimo onnittelee jäsenkyselyyn vastanneiden kesken suoritetun arvonnan voittajaa Jorma Häkkää – kuva N. Schleifer
Tunnelman luomisessa merkittävässä roolissa oli ohjelman, hyvän seuran ja maittavan ruoan lisäksi musiikki. Kaaderilaulajien kvartetissa meitä viihdyttivät kvartetin johtaja everstiluutnantti Matti Ahtiainen, everstiluutnantti Jussi Tudeer, kommodori Matti Mäkinen ja komentaja Juha Savisaari. Kuulimme em. kappaleiden lisäksi Sam Sihvon Jääkärin laulun sekä paikalla olleille naisille serenadina lauletun Malmsteninsävellyksen Ilta Skanssissa. Isänmaallisen juhlamme päätteeksi laulettiin vielä yhteisesti Kuullos Pyhä vala niin kuin perinteiseen tapaamme kuuluu.
Jääkärin laulu herkisti kuulijat – video S. Vuokila
Kaaderilaulajien kvartetissa meitä viihdyttivät (kuvassa vas.) kommodori Matti Mäkinen, komentaja Juha Savisaari, everstiluutnantti Jussi Tudeer sekä kvartetin johtaja everstiluutnantti Matti Ahtiainen – kuva N. Schleifer
