Marsalkka Mannerheim vietti viimeiset vuotensa Sveitsissä, jonne myös pystytettiin muistomerkki 14. toukokuuta 1955. Muistomerkin paljastustilaisuudesta tehdyssä elokuvassa ”Kauas kantaa maine” (https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_634040) käydään myös Mannerheimille rakkaissa paikoissa Luganon kapeilla kujilla, puistoissa ja holvien varjoissa.
Muistomerkin, yksinkertaisen kivipaaden, yhdellä sivulla on Suomen leijona -vaakuna ja toisella sivulla sukuvaakuna, tunnuslause ”Candida pro causa ense candido” – ”Puhtain asein puhtaan asian puolesta”, Marsalkan sauvat sekä muistoteksti ”A la gloire de la Finlande et de son peuple heroique a la memoire du noble chevalier le baron Carl Gustav Mannerheim Marechal de Finlande 1867-1951 ” eli vapaasti käännettynä ”Suomen ja sen sankarillisen kansan kunniaksi, jalon ritarin, vapaaherra Carl Gustav Mannerheimin, Suomen Marsalkan 1867–1951 muistoksi”.Kolmannella sivulla on ote Aaro Hellaakosken runosta: ”Tuossa on luonne, laivan keulassa kyllä, kun se syvien yllä, tietänsä kyntää” sekä Mannerheimin oma lause ”Ett litet lands största styrka är enighet.” Muistomerkki sijaitsee Montreux’ssä Suomen marsalkka Mannerheimin nimeä kantavassa puistossa (osoite Quai des Fleurs 9). Suomalais-sveitsiläinen upseeriyhdistys järjestää siellä kunnianosoituksen vuosittain kesäkuun ensimmäisenä lauantaina.
Genevejärven rannalla Montreaux’n lähistöllä sijaitsevan Clion sur Territet’n kylän rinteessä on Val-Montin terveysklinikka, jossa marsalkka vietti eläkepäiviään. Paikka on ilmastoltaan erittäin lauhkea ja maisemat lumoavan kauniita. Hän asui klinikan toisessa kerroksessa ja hankki kirjallisia töitä varten toisen huoneiston kolmannesta kerroksesta. Siellä hän kirjoitti muistelmia avustajinaan kenraalit Erik Heinrichs ja Aladár Paasonen sekä sihteerinään Sargit Avellan.
Aamupäivällä Mannerheim teki kävelyretkiä kyläteillä. Sadesäällä hän kuulemma käveli Glionin kirkon holvikäytävän päästä päähän 20 kertaa. Mannerheim oli myös tuttu näky Confinserie Steffen’issä eli Madame Steffenin tee- ja leivonnaishuonessa, jonka maine oli yhtä hyvä kuin Fazerin sen ajan Helsingissä. Marsalkan tilaukseen kuului kuulemma aina kupillinen kuumaa kaakaota, jolle maun antoi lehmänmaito ja maineikas sveitsiläinen suklaa.
Teehuoneen silloisten omistajien tytär Erica Steffen on kertonut tarinan joulupäivän illasta vuonna 1948, jolloin Valmontissa oli kova lumipyry. Teehuoneen oveen koputettiin, ja oven takana oli pitkä mies kääriytyneenä suureen takkiin ja hänen takanaan hengästynyt nainen. Mies oli paleltunut ja vaikutti sairaalta ja väsyneeltä. Henkilöt olivat marsalkka Mannerheim ja hänen sihteerinsä Sargit Avellan. Rouva Steffen kertoi: ”Lumituiskun takia Mannerheimin taksi oli juuttunut jyrkkään rinteeseen kaukana teehuoneesta. Marsalkka ja Avellan olivat kiipeämisestä uuvuksissa ja lumen kastelemia. Samalla selvisi, että heidän taksinkuljettajansa, venäläinen prinssi Alexis Orloff, oli jäänyt kinokseen yksin autonsa kanssa. Oli yleistä, että vallankumousta paenneet Venäjän aateliset ajoivat Sveitsissä taksia.” Steffenin mukaansa Mannerheim tunnettiin ja häntä arvostettiin, mutta hänen yksityisyyttään myös kunnioitettiin.
Glionilainen Mannerheim-tutkija Pierre-Antoine Goy on tiivistänyt sveitsiläisten ajatukset seuraavasti: ”Mannerheim on sankarimme, sillä me vertaamme hänen sotilaitaan siihen, mitä Sveitsille olisi voinut tapahtua Hitlerin tai Mussolinin hyökätessä. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, vain Mannerheim osasi yhdistää kansan. Yhtä taitavasti hän pystyi irrottamaan Suomen maailmansodasta; siihen kuului myös saksalaisten joukkojen ajaminen maasta. Hän ei koskaan pitänyt Hitlerin Saksasta. Hän toimi kaukaa viisaasti myös siinä, että kieltäytyi hyökkäämästä Saksan tukena Leningradiin.”
Kirjoittaja Nina Schleifer on Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Vapaussodan Perintö -lehden toimittaja. Erica Steffenin ja Pierre-Antoine Goyn sitaatit perustuvat artikkeliin https://seura.fi/ilmiot/historia/murheilta-suojassa/
