Meillä oli ilo käydä onnittelemassa Olli Vuoriota hänen 103. syntymäpäivänsä johdosta. Kuvassa vasemmaltaJyrki Uutela, päivänsankari jaSakari Närvänen. Ollin hyvää muistia ja kuntoa ei voi kuin ihailla. Hän koostaa edelleen tietokoneellaan valokuvakirjoja – niitä on vuosien saatossa kertynyt jo yli 100! Erityisesti meitä kiinnosti hänen teoksensa JR 6 1941–1942 jatkosodassa. Meillä on toiveita päästä kuulemaan hänen sotamuistojaan ja katsomaan näitä hänen ottamiaan harvinaislaatuisia valokuvia Tammisunnuntain juhlassamme 28.1.2023 – tiedotamme tästä tarkemmin seuraavassa lehdessämme.
Kuukausi: syyskuu 2022
Järjestyslipuston perinteitä vaalimassa
Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjesti historiansa ensimmäisen perinnepäivän Kiialan kartanossa Porvoossa 19.9. eli päivänä, jolloin Senaatti perusti ratsupoliisikoulun. Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki (kuvassa toinen vas.) totesi, että poliisilaitos haluaa ylläpitää ja kunnioittaa Suomen pelastaneita tapahtumia. Ratsupoliisikoulun oppilaat osallistuivat vapaussotaan kurinalaisena ja hyvin johdettuna joukkona, joka oli tinkimättömästi oikeuden ja isänmaan asialla. Hänen isoisänsä oli vapaussodan veteraani ja isänsä oli aktiivisesti mukana vapaussodan veteraanien hyväksi tehtävässä työssä.
Syysretki Mikkeliin 10.–11.9.2022
Onko Mikkeliin mänijöitä? Juna män justiisa! Kaikki me kuitenkin ennätimme junan kyytiin aamuvarhain lauantaina 10.9. Yhdistyksemme syysretki alkoi leppoisasti rupatellen junassa, ja iloksemme saatoimme todeta Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä, että huoneet olivat jo käytettävissämme ennen normaalia sisäänkirjautumisaikaa. Virkistäydyttyämme huoneissa ja nautittuamme makoisan lounaan hotellilla olimme valmiita tutustumaan Mikkeliin, joka on hyvin kävijäystävällinen kaupunki – kaikki museot ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä hotellistamme.