Tietokirjailija Mikko Tyni esitelmöi aiheesta “Mannerheimin henkivartiointi sotavuosina”.  Pääsimme tutustumaan henkilösuojauksen käytännön järjestelyihin ja niihin keskeisiin henkilöihin, jotka varjelivat kulissien takana Mannerheimia salamurhilta ja muilta vaaroilta. Kuulimme tarkemmin myös muutamasta erityistilanteesta, kuten Hitlerin vierailusta 4.6.1942 ja seuraavana vuonna tapahtuneesta marsalkan murhayrityksestä. Tynin laajoihin tutkimuksiin ja arkistomateriaaliin sekä muutaman henkivartijan autenttisiin päiväkirjoihin perustuu myös hänen kirjoittamansa teos ”Marsalkan muskettisoturit – Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918–1946”.

Esitelmän jälkeen pidettiin Lars-Erik Wilskmanin johdolla Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous, jossa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 sekä tehtiin henkilövalinnat luottamustoimiin. Todettiin, että puheenjohtajana jatkaa viime vuonna kaksivuotiskaudelle valittu Ari Åberg. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Olli Korkalainen, Juhani Laine, Heikki Pietilä, Jari Sartimo, Nina Schleifer, Kai-Henrik Tiiainen, Olavi Vähäkallio ja Lars-Erik Wilskman ja varajäseniksi Pekka Lahermaa, Pekka Lehtiö, Marko Nikkanen ja Jarkko Törmänen. Toiminnantarkastajina jatkavat Eeva Lampén ja Tellervo Ojala ja varatoiminnantarkastajana Liisa Viranko.

Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivä järjestettiin Sipoossa 5.10.2024. Tänä vuonna päivän teemana oli paikallispuolustus ja varautuminen. Järjestelyistä vastasivat Sipoon reserviläisyhdistykset Jari Sartimon toimiessa järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Kymmenien vapaaehtoisten lisäksi mukana olivat mm. Sipoon kunta, Puolustusvoimat, Poliisi, pelastuslaitos, Sipoon seurakunnat sekä lukuisat maanpuolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen liittyvät vapaaehtoisjärjestöt. Sartimon aloitteesta mukaan saatiin ensimmäistä kertaa myös perinnejärjestöt: Vapaussodan Perinneliitto, Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys sekä Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys, jonka hallitukseen hän myös kuuluu.

Päivä alkoi lipunnostolla sekä Sipoon vanhalla kirkolla suoritetuilla kunnianosoituksilla. Seppeleen vapaussodan muistomerkille laskivat Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja Jouni Koskela ja Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen puheenjohtaja Ari Åberg. Heti sen jälkeen esitettiin Topelius-salissa dokumenttielokuva Kaukokatseinen Mannerheim. Näytöksen tervetuliaissanat lausui Nina Schleifer.

Koko perheelle suunnatun päivän ohjelmaan kuuluivat myös kalustonäyttely, paraatikatselmus sekä ohimarssi. Näyttävyyttä tapahtumaan toivat ennätyssuuri lippulinna sekä F-18 Hornetin ylilento. Vapaussodan Perinneliiton lippua kantoi Kai-Henrik Tiiainen. Tapahtuman juonsi reservin kapteeni Jone Nikula. Panssariprikaati, Rannikkoprikaati ja Kaartin Jääkärirykmentti asettivat näytteille mm. panssarivaunuja, tykistöä ja ohjuksia. Muista viranomaisista paikalla olivat omalla kalustollaan poliisi, tulli, rajavartiolaitos ja pelastuslaitos. Maanpuolustus- ja perinnejärjestöjen esittelypisteillä saattoi tutustua eri järjestöjen toimintaan ja tehtäviin, ja nähtävää oli poikkeuksellisen runsaasti. Sami Rantanen, Vesa Määttä ja Olavi Vähäkallio kantoivat päävastuun perinnetyön esittelystä.

Päivä päättyi arvokkaaseen maanpuolustusjuhlaan, jossa järjestäjien tervehdyssanat esitti Ossi Ikonen. Musiikista vastasivat Vaskivuoren lukion kuoro, Chrisu Romberg sekä MPK Etelä-Suomen Soittokunta johtajanaan Heino Koistinen. Juhlapuheen piti kansanedustaja, entinen puolustusvoimien komentaja kenraali evp Jarmo Lindberg. Hän käsitteli puheessaan uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista ympäristöä ja korosti, että oma kansallisen puolustuksen kokonaisturvallisuuden toimintamalli ja vapaaehtoinen maanpuolustus ovat edelleen tärkeitä myös Nato-Suomessa. Lindberg totesi, että vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys korostuu, kun meitä haastetaan arjessamme hybridivaikuttamisen monipuolisin ja ilkein keinoin. Vapaaehtoisuus on tärkeä osa yhteiskuntamme turvallisuutta ja vakauden ylläpitämistä ja se edustaa arvoja, joita meidän tulee vaalia ja kunnioittaa: rohkeutta, vastuullisuutta ja yhteishenkeä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on voimakas osoitus siitä, että arvostamme rauhaa ja turvallisuutta ja olemme valmiita panostamaan niiden säilymiseen.

Nina Schleifer

Saksanniemen Järjestyslipuston 107–vuotismuistopäivää vietettiin Porvoossa lauantaina 14. syyskuuta 2024. Suomen senaatti antoi 19. syyskuuta 1917 määräyksen perustaa ratsupoliisikoulu. Saksanniemen Järjestyslipustoksi nimetty ratsupoliisikoulu aloitti toimintansa Porvoossa sijaitsevassa Saksanniemen kartanossa. Oppilaat värvättiin entisistä poliiseista, maanviljelijöistä ja ylioppilaista. Lokakuun loppuun mennessä oppilaitokseen oli liittynyt jo 200 miestä. Saksanniemeen hyökkäsi 17.11.1917 aseistettu punakaartin osasto sekä vallankumouksellisia venäläisiä. Heikosti aseistautuneet koulun oppilaat joutuivat pakenemaan lyhyen taistelun jälkeen. Samassa yhteydessä kaksi koulun työntekijää, aliupseeri Heikki Kuusto ja entinen jefreitteri Johan Fallström, murhattiin. Hyökkäyksen jälkeen osa ratsupoliisikoulun henkilöstöstä ja oppilaista pakeni Pohjanmaalle, Lappajärvelle, jossa Järjestyslipusto järjestäytyi uudelleen. Ylipäällikön päiväkäskyllä nimi muutettiin 28. helmikuuta 1918 Järjestyslipustosta Uudenmaan Rakuunarykmentiksi, josta tuli itsenäisen Suomen puolustusvoimain ensimmäinen joukko-osasto.

Uudenmaan Rakuunarykmentti paljasti Saksanniemen Järjestyslipuston muistokiven 4.9.1927 Saksanniemen kartanon pihamaalla. Muistokivi luovutettiin 4.9.1982 Porvoon Reserviupseerikerhon hoitoon ja jälkipolville säilytettäväksi. Kerho kunnosti muistokiven tekstit Erkki Naumasen aloitteesta vuonna 2020.

Muistokivelle kokoontui juhlapäivänä runsas joukko Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, Porvoon Reserviupseerikerhon ja Rakuunakillan edustajia. Lipunnoston jälkeen VHSPY:n kukkalaitteen muistokiven juureen laskivat Maija Soinio ja Ari Åberg. Kunnianosoitusten jälkeen laulettiin perinteiseen tapaan ”Jumala ompi linnamme”.

Saksanniemeltä siirryttiin Porvoon tuomiokirkon, jossa kukkalaitteen Vapaussodan muistomerkille laskivat Olli Korkalainen ja Liisa Viranko. Rakuunakillan edustajat olivat myös tällä muistomerkillä kunniavartiossa m/22 puvut yllään. Tilaisuus sai ansaittua huomiota, kun juuri päättyneen konfirmaatiomessuun osallistuneet halusivat tulla valokuvatuiksi suurta ihastusta herättäneiden perinneratsukoiden kanssa. Myös Porvoon Keskustorille pystytetyssä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kalustonäyttelyssä vieraili ilahduttavan paljon väkeä. Paikalla pääsi tutustumaan ratsupoliisipartioon, drone-laitteisiin, hyvin varustettuun poliisimoottoripyörään ja raskaan liikenteen valvonta-autoon. Päivän päätteeksi Porvoon kaupunki tarjosi erinomaisen lounaan tilaisuutta järjestäneiden järjestöjen edustajille läheisessä Café Cabriolet’in edustustilassa. Lounastilaisuuden isäntänä oli Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.

Lounaan yhteydessä kuultiin helsinkiläisen toimittaja ja tietokirjailija Meri Eskolan esitys aiheesta ”Mannerheim ja hevoset”. Eskola totesi vaatimattomasti, ettei hänellä ole tarjota yhtä suurta hevososaamista kuin paikallaolijoiden joukosta löytyy, mutta lisäsi hymyillen: ”Lainatulla kunnialla uskallan seistä edessänne.” Hänen isoisänsä, kuvataiteilija Uuno Eskola oli nimittäin perustamassa Perttelin Suojeluskuntaa ja toimi sen ensimmäisenä harjoituspäällikkönä ja myöhemmin vapaaehtoisena TK-piirtäjänä talvi- ja jatkosodissa. Eskola otti osaa myös Vapaussodan Rintamamiesten Liiton toimintaan suunnitellen liiton ja lähes 90 rintamamiesyhdistyksen liput, liiton ansiomerkit sekä Vapaussodan Invaliidien Liiton merkin.

Eskola on julkaissut teoksen ”Presidenttien lemmikit”. Hän totesi, etteivät hevoset suinkaan olleet Mannerheimille vain lemmikkejä vaan ennemminkin rakkaita ja arvostettuja työtovereita. Eräs tunnetuimpia postikortteihin ja tauluihin ikuistetuista kuvista on marsalkka Mannerheimin rauhallinen aamuratsastus Andermann-ruunalla Laakson ratsastuskentällä. Mannerheim oli mukana eläinlääkärillä vuonna 1939, kun Andermann jouduttiin lopettamaan huonojen jalkojen takia. Eläinlääkäri valitettavasti hutiloi, eikä ensimmäinen laukaus ollut tappava vaan tarvittiin vielä toinen laukaus. Luutnantti Nic Britwin on kertonut: ”En ole eläessäni nähnyt marskia niin vihaisena. Hän aivan vapisi ja suorastaan haukkui, melkeinpä uhkasi eläinlääkäriä erottamisella. Kun ajattelee, että kysymyksessä oli jäähyväisten jättäminen rakkaalle palvelijalle, niin jokainen hevosmies ymmärtää marskin suuttumuksen.”

Toinen koskettava tarina liittyy marsalkan viimeiseen ratsuun, Käthyyn. Mannerheimilla oli Mikkelin päämaja-aikoina tapana käydä päivittäin tervehtimässä Käthyä. Usein hän otti taskustaan hotelli Kalevan kahviserviettipaperin, johon hän oli käärinyt sokeripaloja ja pikkuleipiä uskolliselle ystävälleen. Kun Mannerheimin kunto ei enää sallinut ratsastamista, Käthy muutti armeijan ratsutalleille Ypäjälle. Käydessään viimeisen kerran tervehtimässä Käthyä elokuussa 1949 marsalkka oli antanut everstiluutnantti Lars Rönnqvistin ymmärtää haluavansa tulla haudatuksi perinteisin menoin ratsuväen tapaan. Mannerheimin hautajaisten aikaan Käthy oli kuitenkin viimeisellään tiineenä, eivätkä Helsingin varuskunnan päällikkö ja Suomen valtioneuvosto pitäneet tiineen hevosen kävelyttämistä suuren valtiomiehen hautajaissaatossa sopivana. Rönnqvist halusi kuitenkin noudattaa ylipäällikkönsä toiveita, joten hän hankki Käthylle koristeellisen suruloimen Ruotsin kuninkaan talleilta ja salakuljetti hevosen hetkeksi marsalkan hautajaissaattoon Helsingin Unioninkadulla. Näin Käthy sai palvella isäntäänsä myös viimeisellä matkalla.

Eskola kertoi myös hupaisan tarinan Elsa Könösestä, joka toimi Mannerheimin sihteerinä vuosina 1928–1938. Könöstä oli hieman hävettänyt kertoa marsalkalle, että myös hän harrastaa ratsastusta. Kun Könönen osallistui elämänsä ensimmäisiin esteratsastuskisoihin Kaartin suuressa ratsastushallissa, sattui hänen esimiehensä kenraali Mannerheim olemaan yleisössä. Esterata oli poikkeuksellisen vaikea sinä päivänä, ja kaikki Könöstä ennen ratsastaneet epäonnistuivat viimeisellä esteellä. Myös hänen ratsunsa pysähtyi siinä niin äkisti, että Könönen lensi hevosen selästä suoraan esteen yli kirjaimellisesti Mannerheimin jalkojen juureen suitset vielä käsissään ja hiekkaa silmissään. Seuraavana aamuna töihin tultuaan hänet kutsuttiin marsalkan huoneeseen. Hieman ilkikurisesti katsellen Mannerheim kysyi: ”Eikö neidin ratsastuksenopettaja ole opettanut, ettei riitä, että lentää yksin esteiden yli, vaan hevonen on otettava mukaan?” Pitkähkön keskustelun päätteeksi Mannerheim myönsi kuitenkin neiti Könösen suoriutuneen varsin hyvin vaikeissa olosuhteissa.

Eskola päätti esityksensä kaskuun, jonka on kertonut presidentti Urho Kekkosen poika Matti Kekkonen: ”Mannerheim oli kuollut ja pyrki Taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari sanoi hänelle: – Ettehän te marsalkka voi taivaaseen päästä ilman ratsua. Mannerheim ilmoitti lähtevänsä hakemaan hevosta maan päältä, saapui pääministeri Kekkosen luo ja kertoi pulmansa. Kekkonen otti valtion tulo- ja menoarvion ja selasi sitä tarkkaan. Lopulta hän joutui toteamaan, ettei menoarviossa ollut varattu määrärahaa marsalkan ratsua varten, joten hän ei voinut auttaa. Mannerheim tuskastui ja vaati, että pääministerin on tultava selostamaan tilanne Pyhälle Pietarille. Kun Mannerheim lähestyi Kekkosen kanssa Taivaan porttia, huusi Pyhä Pietari jo kaukaa: – Minähän käskin teidän tulla tänne hevosen enkä aasin kanssa.”

Lisää kiinnostavia tarinoita Mannerheimista ja hevosista voi lukea em. Eskolan kirjasta ”Presidenttien lemmikit” sekä Juha Erolan kirjoituksesta teoksessa ”Presidenttien hevoset Ypäjällä”.

Nina Schleifer

”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta”, oli motto, jonka johtamana noin 3 400 virolaista vapaaehtoista taisteli jatkosodassa pääosin JR200:ssa. Heidän palveluksensa päättymisestä tuli 18.8.2024 kuluneeksi 80 vuotta. Tapahtuman kunniaksi järjestettiin Taavetissa arvokas muistojuhla, joka alkoi juhlavalla seppeleenlaskutilaisuudella JR200:n muistomerkillä. Tilaisuudessa kuultiin mm. Suomen-poikien kunniamarssi Teid me tervitame, jonka Kaaderilaulajat esittivät evl dir. cant. Matti Orlamon johdolla. Seppeltervehdyksen jättivät Suomen-poikien perinneyhdistys ry, Puolustusvoimat, Viron Suomen suurlähetystö, Luumäen kunta, Suomen Sotaveteraaniliitto ry, Suomen Viroyhdistysten liitto, Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys sekä JR200:n komentajan eversti Eino Kuuselan omaiset Lise-Lotte Rautio-Murros ja Anna-Riitta Koivisto. Luumäen seurakunnan kirkkoherra Ilpo Parviainen kiteytti kenttähartaudessa kuulijoiden mietteet: ”Hädässä ystävä tunnettiin. Olemme kiitollisia ystävistämme Virossa ja heidän urheudestaan.”

• Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Risto Haimila ja varapuheenjohtaja Marko Maaluoto laskemassa seppelettä JR200:n muistomerkillä – kuva Nina Schleifer
• Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistyksen edustajien Pekka Lehtiön ja Olavi Vähäkallion seppeltervehdys – kuva Nina Schleifer
• Tilaisuudessa esiintynyt Kaaderilaulajat johtajansa evl dir. cant. Matti Orlamon seurassa – kuva Olavi Vähäkallio
• Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen ja AKS:n edustajia, vasemmalta Liisa Viranko, Nina Schleifer, Olavi Vähäkallio, Lise-Lotte Rautio-Murros ja Pekka Lehtiö – kuva Annu Myllymäki
• JR200:n muistomerkin paljastustilaisuus 18.8.1991 – kuva Luumäen lehden kuva-arkisto

Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Risto Haimila siteerasi pääjuhlan avaussanoissaan ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimia, joka 17.8.1944 totesi: ”Kun nyt Eestin urhoolliset vapaaehtoiset jättävät Suomen armeijan rivit miehuullisen taistelun jälkeen, seuraavat heitä ylipäällikön ja heidän suomalaisten aseveljien parhaat toivotukset – rakkaudella ja kiintymyksellä heidän ja heidän isänmaansa kohtaloon.”

Juhlapuheessaan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra muistutti, että lähes 200 virolaista vapaaehtoista antoi Suomen rintamilla sen suurimman uhrinsa eli henkensä ja totesi, ettei kesän 1944 torjuntataisteluita käyty turhaan: Suomi säilytti sodan seurauksena itsenäisyytensä. 

Sama kiitollisuus veljeskansojen keskinäisestä yhteistyöstä kuului tervehdyksissä, joita juhlaan toivat mm. Viron puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kalev Stoicescu, Viron suurlähettiläs Sven Sakkov sekä Puolustusvoimien, Suomen Sotaveteraaniliiton ja Luumäen kunnan edustajat. Kaaderilaulajien lauluesitykset, Suomen-poikien perinneyhdistyksen varapuheenjohtaja Marko Maaluodon koostama kuvakavalkadi, paikalla olleiden muistelut ja tilaisuuden päätteeksi yhdessä lauletut Maamme ja Mu Isamaa varmistivat, että juhlasta tuli mieliin painuva.

Todettakoon vielä, että virolaisten vapaaehtoisten taistelut eivät päättyneet Suomesta lähtöön, vaan moni heistä joutui kokemaan karun kohtalon Neuvostoliitossa. Heidän vaikeista vaiheistaan kertoo mm. koskettava dokumentti ”Vanavedessä”, joka on katsottavissa Yle Areenassa. Evästykseksi nykynuorille Suomen-poikien veteraani toteaa dokumentissa: ”Isänmaata tulee suojella. Oma maa on niin tärkeä. Sen ymmärtää vasta, kun sitä ei ole.”

Nina Schleifer

Kokoonnuimme sunnuntaina 4.8.2024 Hausjärvellä vuonna 1789 valmistuneella uusgoottilaisella kirkolla. Kirkkomaalla sijaitsee Schwester Ruth Munckin hauta, jonka äärellä järjestettiin vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut kunnianosoitus yhdessä Veljesapu Perinneyhdistys ry:n kanssa. Seppeleen laskivat Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen puheenjohtaja Ari Åberg sekä Veljesapu Perinneyhdistyksen sihteeri Jari Saurio, joka myös palautti mieliimme Ruth Munckin elämäntyötä.

Vapaaherratar Ruth Munck liittyi ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa taistelevien suomalaisten jääkäreiden joukkoon sairaanhoitajana. Hänestä käytettiin pataljoonan sotilaiden keskuudessa nimitystä Schwester Ruth. Hän saapui jääkärien pääjoukossa Vaasaan 25. helmikuuta 1918 ja työskenteli vapaussodan aikana ensin sairasjunassa ja sitten Karjalan kannaksella kenttäsairaalassa. Hän osallistui aktiivisesti Lotta Svärd –yhdistyksen toimintaan sen perustamisesta alkaen. Vuosina 1941–1943 Munck liikkui Euroopassa ja antoi panoksensa Saksan sotavoimissa palvelleiden suomalaisten Waffen-SS -vapaaehtoisten hoitoon. Sodan jälkeen Munckia syytettiin väärin perustein maanpetoksesta ja tuomittiin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Vapauduttuaan Ruth Munck asettui Hausjärvelle Leponiemen kartanoon, jossa hän järjesti vuotuisia tapaamisia entisille jääkäreille sekä SS-pataljoonan miehille syntymäpäivänsä aikoihin elokuussa.

Päivän toinen kohde oli Nurmijärvi-taiteen museo, jossa pääsimme tutustumaan Suomen poliisin toimintaan, henkilöhistorioihin ja esineistöön autonomian ajoista alkaen. Mielenkiintoisen näyttelyn esineet olivat yhdistyksemme jäsenen Hannu Lakeen kokoelmista. Lakee toimi mm. Nurmijärven ja Hyvinkään nimismiespiireissä lähes 40 vuoden ajan kenttäkonstaapelina, voimankäytön kouluttajana sekä erityistehtävissä kuten pommivalmiusryhmässä. Hän on myös syvällisesti perehtynyt poliisilaitoksen historiaan.

1400-luvulla vauraat talonpojat valitsivat keskuudestaan nimetyn miehen, jota alettiin kutsua nimismieheksi, vallesmanniksi (befallningsman). Nimismiehen tehtäviin kuului käräjien järjestäminen, verojen kokoaminen, kruunun virkamiesten majoittaminen ja kyydittäminen sekä aluksi myös jahtivoudin tehtävät. 1600-luvulla nimitysoikeus siirtyi maaherralle. Myöhemmin nimismies oli yleishallintoviranomainen, jonka tehtäviin kuului toimiminen poliisipäällikkönä, ulosottomiehenä ja yleisenä syyttäjänä. Tämä kustannustehokas järjestelmä kesti vuoteen 1996 asti, jolloin päätettiin eriyttää esitutkinta ja syyttäjän toimi. Hyvä, lahjomaton nimismies oli Lakeen mukaan siunaus toimialueensa väestölle. Hän kehui esimiestään, Nurmijärven viimeistä nimismiestä Matti Ahdeojaa, joka ymmärsi myös historiantutkimuksen tärkeyden.

Ensimmäiset poliisikamarit perustettiin 1800-luvulla: 1816 Turkuun, 1826 Helsinkiin ja 1836 Viipuriin. Pikkuhiljaa alettiin järjestää konstaapeleille poliisikoulutusta, mutta esimerkiksi Helsingissä vaikutti ylikomisario Armas Laitinen, joka ei ollut käynyt päivääkään päällystökurssia. Hän kuitenkin pärjäsi hyvin opettaen poliiseille itsepuolustusta mm. vuonna 1924 kirjoittamansa ”Painiskeluoppaan” avulla.

Näyttely lähti liikkeelle Porvoon Saksanniemestä, jonne 19. syyskuuta 1917 perustettiin ratsupoliisikoulu, Saksanniemen Järjestyslipusto. Oppilaat värvättiin entisistä poliiseista, maanviljelijöistä ja ylioppilaista. Vain kahden kuukauden kuluttua Saksanniemeen hyökkäsi aseistettu punakaartin osasto sekä vallankumouksellisia venäläisiä. Heikosti aseistautuneet koulun oppilaat joutuivat pakenemaan lyhyen taistelun jälkeen Pohjanmaalle, jossa Järjestyslipusto järjestäytyi uudelleen. Näyttelyssä oli esillä Saksanniemessä olleen, sittemmin ylemmän palkkaluokan vanhempana konstaapelina toimineen Väinö Viljam Nurmen esineistöä, mm. kantakorttikirja ja tikari.

Tutustuimme Hannu Lakeen opastamina myös moniin muihin mielenkiintoisiin henkilöhistorioihin ja kattavan esineistöön. Nähtävillä oli myös mm. poliisien käytössä olleet yleisimmät pukumallit, kypäriä, lakkeja, virka- ja kunniamerkkejä, miekkoja, poliisien päiväkirjoja, valokuvia, piikkimattoja ja muuta valvonta- ja pysäytysvälineistöä sekä monenlaisia vanginkuljetus- ja kurinpitovälineitä.

Nina Schleifer

Yhdistyksemme hallituksella oli suuri ilo ja kunnia käydä tervehtimässä kunniajäsentämme, ikikaaderi Olli Vuoriota, joka kohta täyttää huikeat 105 vuotta. Olli totesi olevansa onnen poika, kun on pysynyt suhteellisen terveenä näin pitkään. Me havaitsimme hänen olevan edelleen vireä myös henkisesti. Saimme tutustua muutamaan hänen tekemistään 111 (!) valokuvakirjasta, ja seuraava on jo suunnitteilla. ”Pysytään pystyssä ja jatketaan!” – hän evästi meitä lopuksi.

Olympialaisissa kilpaillaan parhaillaan paremmuudesta urheilussa, me pääsemme kisaamaan taiteessa. Elokuun aikana voi nimittäin ottaa ”Vapaa Suomi” -aiheisen valokuvan ja osallistua Vapaussodan Perinneliiton jäsenilleen järjestämään valokuvakilpailuun. Onnea kaikille osallistujille!

Yhdistyksemme arvostettu jäsen Einari Aakenus siunattiin 25.5.2024 haudan lepoon. Einarin ja hänen omaistensa toiveiden mukaisesti veimme tilaisuuden jälkeen kukat Hietaniemeen kunnioittamaan sankarivainajien muistoa. Vapaussotureiden hauta-alueelle laskettiin arkun päällä ollut perinneyhdistyksen väreihin sommiteltu kukkalaite sekä ruusu jokaiselle 34 haudalle. Myös Saksanniemen sankarivainajat huomioitiin ruusuin. Marsalkka Mannerheimin hauta ja Sankariristi saivat sinivalkoiset kukkalaitteet. Kuvissa Einari Aakenuksen tytär Outi Laine, yhdistyksemme toiminnanjohtaja Nina Schleifer sekä kunniavartiossa olleet Heikki Pietilä oman yhdistyksemme edustajana ja Keijo Talja Itä-Helsingin reserviupseerien edustajana.

Valokuvat Tapsa K ja Nina Schleifer

Yhdistimme Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivään retken, joka sisälsi yhdessäoloa samanhenkisessä seurassa, hyvää ruokaa ja mielenkiintoista ohjelmaa. Perinteistä kesäpäivää vietettiin Porin prikaatissa lauantaina 18.5.2024. Koska Helsingistä Niinisaloon on 3,5 tunnin ajomatka, emme suunnitellusti osallistuneet aamupäivän ohjelmaan.

Ennätimme kuitenkin nauttia sotilaskodissa herkulliset munkkikahvit ennen elämyksellistä valjakkoesitystä tykinlaukauksineen. Majuri evp Perkka Termala, viimeisen hevosvetoisen tykkipatterin päällikkö, kertoi hevosvetoisen tykistön historiasta ja selosti näkemäämme Euroopan ainoan tykkivaljakon asemaanajoa.

Varuskuntaravintola Falkonetissa nautimme maukkaan veljeslounaan, jota ennen evl evp Pauli Pukaralammi kertoi varuskunnan perinteistä ja koulutuskeskuksen 106-vuotisesta historiasta. Pääjuhlan avaussanat lausui Vapaussodan Porin seudun perinneyhdistyksen pj. Tapio Laine. Juhlapuheen piti kenraalimajuri evp Markku Myllykangas, Porin prikaatin tervehdyksen toi ev Jami Virta, Kankaanpään kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, Vapaussodan Perinneliiton tervehdyksen pj. Jouni Koskela ja Vapaussoturien Perinnesäätiön tervehdyksen pj. Matti Soini. Tilaisuuden musiikista vastasivat Laivaston soittokunta ja Kankaanpään Korsutöpinä.

Lämmin kiitos kaikille järjestäjille erittäin onnistuneesta kesäpäivästä tarjoiluineen ja ohjelmineen sekä isänmaallisesta ja arvokkaasta pääjuhlasta!

Ennen lähtöä seurueemme oli vielä yhteiskuvassa talvisodan muistokiven vieressä. Tältä paikalta lähti noin 2500 miestä ja 930 hevosta talvisotaan. Kiveen on ikuistettu koskettava lause: ”Vapaus oli elämämme ehto ja rukous henkinen voima. Perinnöksi jäi vapaa isänmaa.”

Niinisalosta matkasimme Poriin, jossa majoituimme Sokos Hotel Vaakunaan. Bussimatkalla matkanjohtajana toiminut Nina Schleifer kertoi Porin historiasta, rakennuksista ja veistoksista. Nautimme vielä päivän päätteeksi herkullisen illallisen eräässä Porin parhaimmista ravintoloista, Raatihuoneen kellarissa. Keskustelu oli vilkasta – ja kajautimmepa muutaman laulunkin kabinettimme suojassa.

Sunnuntaina kävimme aluksi tutustumassa Keski-Porin kirkon edessä olevaan vapaussodan muistomerkkiin sekä vaikuttavaan Sankarimuistomerkkiin. Tämän ”Isänmaa kutsuu, Etulinjoilla, Matkanpää, Risti kirkastuu ja Elämä jatkuu” -veistosryhmän on veistänyt Aimo Tukiainen. Kivipaadessa oli teksti ”Me olemme omatunto maan” – tuntui luontevalta ryhmittyä yhteiskuvaan sen taakse, sillä olemmehan ottaneet tehtäväksemme viedä vapaussoturien viestiä eteenpäin tuleville sukupolville.

Seuraava kohteemme oli Harjavallassa sijaitseva vapaaherra, kuvanveistäjä, siluetisti, kirjailija, maalari ja keräilijä Emil Cedercreuzin kiehtova museo ja veistospuisto. Tämän monilahjakkuuden elämää ja tuotantoa ei voi kuin ihailla! Yhteiskuvan halusimme luonnollisesti Mannerheimin ratsastajapatsaan edessä. Mannerheimin kerrotaan todenneen Cedercreutzin veistotaidoista: ”Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain Emil Cedercreutz pystyy veistämään hevosen alleni.”

Harjavallasta jatkoimme Humppilaan, jossa lounastimme Humppilan Lasitornissa ja tutustuimme kesäkuussa avattavaan Ritarigallerian näyttelytilaan oppaanamme Henry Vilja. Tämän Suomen ensimmäisen Mannerheim-ristin ritarien museon perustamisen on mahdollistanut EU:lta saatu rahoitus. Vt. kunnanjohtaja Antti Ahonen kertoi Hankkeesta lisää Humppilan kunnantalossa, jossa nautimme vielä maukkaat wienerleipäkahvit. Toivotamme menestystä arvokkaalle museohankkeelle ja kiitämme isäntiämme mielenkiintoisesta vierailusta!

Olli Korkalainen ja Heikki Pietilä kannattelivat lippuja kunnianosoituksissa Vapaussodan päättymisen muistopäivänä 16.5.2024. Kukkatervehdyksen Hietaniemessä Saksanniemen sankarivainajien hautapaadelle laskivat Nina Schleifer ja Liisa Viranko [kuva 1 / JS]. Vapaussoturien sankarihaudoilla kunniatehtävän suoritti Jari Sartimo Liisa Virangon kanssa [kuva 2 / NS].

Vanhassa kirkkopuistossa kanssamme kunnianosoituksissa olivat monivuotisen perinteen mukaisesti myös Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja Frihetskrigets Södra Traditionsförening. Helsingin vapautuksessa kaatuneiden suomalaisten hautamuistomerkille VIMS:in seppeltervehdyksen laskivat Jyrki Kiviharju ja Jussi Niinistö [kuva 3 / JS] Jarmo Korhosen ja Ari Åbergin vastatessa meidän yhdistyksemme seppeleen laskusta [kuva 4 / NS]. Tilaisuudessa otettiin myös yhteiskuva [kuva 5 / VM]. Saksalaisten hautamuistomerkin kunniatehtävän suorittivat Frihetskrigets Södra Traditionsföreningin edustajat Carl-Johan Hindsberg, Fred Packalén ja Mimi Wiik [kuva 6 / NS].

Kiitos ja kunnia sankarivainajille!

Kunnianosoitusten jälkeen kuulimme Ostrobotnian Jääkärikabinetissa erittäin mielenkiintoisen lounasesitelmän, jonka piti majuri Marko Maaluoto aiheesta ”Autojoukot Helsingissä 1918–2024” painopisteen ollessa erityisesti vapaussodissamme [kuvat 7 ja 8 / NS]. Aiheesta lisää seuraavassa Vapaussoturissa.

Kuvat Vesa Määttä (VM), Jari Sartimo (JS) ja Nina Schleifer (NS)