Kaaderilaulajat ovat halunneet osoittaa tukensa Ukrainan kansalle taistelussa vihollista vastaan omalla laulullaan. Järjestyksessä kolmas Ukraina-tukikonsertti järjestettiin Laajasalon kirkossa yhdessä Kadettikuoron kanssa sunnuntaina 19.4.2026 Kaaderilaulajia johti evl Matti Orlamo, Kadettikuoroa ylil Jouni Nuorgam ja solistina esiintyi maj Janne Isoaho.
Konsertti houkutteli Laajasalon kirkon täyteen Ukrainan ja hyvän musiikin ystäviä. Joukossa oli runsaasti myös meidän yhdistyksemme edustajia. Ohjelmassa oli sekä suomalaista että ukrainalaista isänmaallista musiikkia, josta mainittakoon Matti Orlamon suomentamat Mykola Lysenkon Rukous Ukrainan puolesta ja Ukrainan kansallislaulu, johon myös yleisö sai yhtyä.
Konsertin tuotto lahjoitetaan Kirkon Ulkomaan avun kautta Ukrainan tukemiseen. Slava Ukraini!



