Lauantaina 12.4.2025 järjestettiin Vanhassa kirkkopuistossa Helsingin vapautuksen vuosipäivän kunnianosoitukset, jossa lippuja kannattelivat Fred Packalén, Timo Peittola ja Kai-Henrik Tiiainen. Seppeltervehdykset laskivat puheenjohtajat Jari Sartimo (Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys) ja Denis Strandell (Frihetskrigets Södra Traditionsförening).
Vanhassa kirkkopuistossa Elias Ilkan ja Erik Bryggmanin suunnittelemalla suomalaisten vapaussoturien hautamuistomerkillä lippuvartiossa Timo Peittola, Kai-Henrik Tiiainen ja Fred Packalén – Kuva NS 
Seppeltervehdykset laskivat puheenjohtajat Jari Sartimo (Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys) ja Denis Strandell (Frihetskrigets Södra Traditionsförening). – Kuva NS 
Kunnianosoituksiin osallistujat Gunnar Finnen ja J. S. Sirénin suunnittelemalla saksalaisten hautamuistomerkillä Vanhassa kirkkopuistossa. – Kuva Anna-Lena Strandell
Kunnianosoitusten jälkeen vierailimme uudistetussa Mannerheim-museossa, jossa oppainamme toimivat Wilhelm Brummer ja Johannes Klinge. Kierroksen aluksi kuulimme museorakennuksen historiasta sekä hiljattain valmistuneesta laajasta peruskorjauksesta. Talon historia ulottuu 1870-luvulle, jolloin arkkitehti A. Boman rakennutti tontille kaksikin asuinrakennusta, toisen itselleen ja toisen vuokrahuvilaksi, joka nykyään toimii Mannerheim-museona. Alun perin rakennuksessa oli kuusi eri asuntoa, joita ilmeisesti oli tarkoitus vuokrata lyhytaikaisesti Kaivopuiston kylpylään saapuville vieraille, ellei ollut mahdollisuutta omistaa omaa huvilaa, kuten ruhtinas Jusupovilla. Vuonna 1913 talo siirtyi kauppaneuvos Karl Fazerin haltuun, ja siellä asui mahdollisesti kondiittoreita tai muita tehtaan työntekijöitä.
Mannerheimin ja rakennuksen yhteinen historia alkaa 1920-luvulla. Mannerheim sai tarjouksen vuokrata huvilaa Fazerilta, Fazerin ensin kustannettua puuhuvilan korjauksen. Vaihtoehtoisesti Fazer oli valmis purkamaan puuhuvilan, ja rakentamaan paikalle uuden kivitalon. Mannerheim piti paikkaa kauniina ja näki rakennuksessa potentiaalia, joten se säästyi purkamiselta. Hän antoi tarkat ohjeet arkkitehdeille Robert Tikkaselle ja Carl Malmströmille, kun talossa tehtiin suuri peruskorjaus vuosina 1923–1924. Rakennus toimi vuodesta 1924 alkaen Mannerheimin kotina ja edustustilana, ja suunnittelipa Mannerheim, että hänen perustamansa Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto, nykyisin Mannerheimin lastensuojeluliitto, olisi pitänyt toimistoaan Kaivopuiston huvilan toisessa kerroksessa, nykyisessä vihreässä salongissa.
Talo on hiljattain käynyt läpi perusteellisimman remonttinsa sitten vuoden 1924. Remontti kesti vajaat kaksi vuotta. Koska kyseessä on hirsitalo, rakenteita jouduttiin käymään läpi kivijalasta kattoon saakka. Haperoitunutta hirttä vaihdettiin 350 metriä, ja vuorilaudoitusta peräti 2,5 km. Restauroinnissa selvitettiin talon aiempia värityksiä. Esimerkiksi ylähallin tumman takan alta paljastui rapsuttamalla useita maalikerroksia, ja sen todettiin olleen alkujaan vaalea. Mannerheim oli muuttanut huoneen väritystä tummemmaksi vuonna 1931 saadun Akseli Gallen-Kallelan tekemän omakuvan mukaan, jotta ne sointuisivat yhteen. Myös rakennuksen ulkopinnan todettiin olleen alun perin vihreä.
Remontin yhteydessä museoon asennettiin tarkka olosuhdehallintajärjestelmä, joka säätelee lämpötilaa ja kosteutta esineiden säilyvyyden varmistamiseksi. Ikkunoihin asennettiin ultraviolettisuojat, ja verhoja säädellään päivittäin auringonvalon mukaan. Museo on siis valmis palvelemaan Mannerheimin kodista ja elämänhistoriasta kiinnostuneita vierailijoita seuraavatkin 100 vuotta.
Emme luonnollisestikaan ennättäneet perehtyä kotimuseon koko mittavaan kokoelmaan, mutta Wilhelm Brummer kiinnitti huomiomme kiinnostaviin yksityiskohtiin kodin esineistössä, kuten historiallisiin muotokuviin. Mannerheim teetätti kopioita sukulaistensa muotokuvista, joista esillä on neljä isoisän isoisien sukupolveen kuuluvaa henkilöä. Näiden joukossa on muun muassa Gustaf Mannerheimin isoisän isoisä Johan Augustin Mannerheim sekä tämän veli Gustaf Henrik, jotka saivat korotuksen vapaaherran arvoon 1768. Johan Augustin Mannerheimin poika Carl Erik Mannerheim hankki suvulle Louhisaaren kartanon. Hänellä oli merkittävä rooli Suomen autonomian rakentamisessa keisari Aleksanteri I:n aikana. Carl Erik Mannerheim sai kreivin arvon 1824, joka periytyy esikoispojalle, ja sen lisäksi hänelle myönnettiin myös korkeita keisarinajan venäläisiä kunniamerkkejä, kuten Pyhän Annan ja Pyhän Vladimirin ritarikuntien merkit. Brummer kertoi, että Gustaf Mannerheim sai sittemmin itsekin molempien ritarikuntien merkit samoissa luokissa, mutta hänelle ne myönnettiin sotilaallisista ansioista miekoilla varustettuina.
Mannerheimin kansainvälinen ura näkyy hänen kodissaan monipuolisena esineistönä, joka heijastaa hänen aikaansa keisarillisella Venäjällä, hänen tutkimusmatkojaan Aasiassa sekä hänen laajaa kansainvälistä verkostoaan valtionpäämiehenä. Mannerheimin kansainvälisyys korostuu hänen kirjastossaan, jossa on kirjoja 14 eri kielellä. Hän hallitsi erinomaisesti ruotsia, ranskaa, saksaa ja englantia, minkä lisäksi hän osasi venäjää, puolaa ja suomea. Käsikirjastossaan hän piti sanakirjoja, joita hän käytti apuna kirjoittaessaan kirjeitä kansainvälisille kontakteilleen.
Kodin sisustuksessa on runsaasti merkkejä Mannerheimin korkean tason kansainvälisistä suhteista. Esillä on valokuvia, jotka on saatu henkilökohtaisina lahjoina muun muassa Ruotsin, Tanskan ja Venäjän kuningashuoneilta. Monet näistä on varustettu omakätisillä nimikirjoituksilla. Keisarinna Maria Feodorovnan, syntyjään Tanskan prinsessa Dagmarin, muotokuva seurasi Mannerheimia pitkään muistuttaen hänen kymmenen vuotta kestäneestä palveluksestaan Chevalier-kaartissa Pietarissa.
Mannerheim oli intohimoinen metsästäjä, ja hänen kodissaan on yhteensä 73 trofeeta, jotka kaikki ovat peräisin ulkomailta. Mannerheim kaatoi helmikuussa 1937 Nepalissa neljä ”ihmissyöjätiikeriä”, joista kaksi on esillä museossa. Yksi suurimmista trofeista on 14-piikkinen saksanhirvi, jonka Mannerheim kaatoi 1935 Itä-Preussissa ollessaan Hermann Göringin vieraana.
Mannerheimin mitalit ja kunniamerkit muodostavat laajan kokonaisuuden, joka heijastaa hänen monivaiheista elämäänsä keisarillisen Venäjän upseerina, Suomen itsenäisyyden rakentajana ja arvostettuna valtionpäämiehenä. Mannerheimin saamat lukuisat ulkomaiset kunniamerkit, kuten Tanskan Elefanttiritarikunnan ja Ruotsin Miekkaritarikunnan kunniamerkit, kertovat hänen nauttimastaan kansainvälisestä arvostuksesta. Hänellä oli korkeita kunniamerkkejä myös muun muassa Japanista, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Italiasta, Romaniasta ja Virosta.
Kun Mannerheim toimi valtionhoitajana, hän nimitti Akseli Gallen-Kallelan ensimmäiseksi adjutantikseen maaliskuussa 1919. Jo 1918 he olivat tehneet tiivistä yhteistyötä itsenäisen Suomen symboliikan ja kunniamerkkien luomisessa. Gallen-Kallela luonnosteli 2.2.1918 tulevan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäiset ideat ”Fennia”-tupakka-askin sisäkanteen. Mannerheim puolestaan vaikutti merkittävästi merkkien lopulliseen ulkoasuun. Hän esimerkiksi vaati ritarikuntaristiin mukaan valkoisen Yrjönristin ja halusi miekoin annettuihin vapaudenristeihin Karjalan vaakunasta periytyvät vastakkaiset miekat. Gallen-Kallela suunnitteli myös Mannerheimin ainoan henkilömitalin, jossa Mannerheim esiintyy ratsuväenkenraalina ja kääntöpuolella haarniskoituna ritarina.
Kiitämme lämpimästi Mannerheim-museon asiantuntevia oppaita kiinnostavasta iltapäivästä suuresti arvostamamme Suomen marsalkka Mannerheimin kodissa.
Nina Schleifer