Tänään 6.12.2022 juhlitaan Suomen 105-vuotista itsenäisyyttä. Järjestimme kunnianosoitukset klo 12 Vanhassa kirkkopuistossa vapaussoturien hautamuistomerkillä yhdessä Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön kanssa. Suomen lippua kannatteli Pekka Lehtiö ja yhdistyksen lippua Olavi Vähäkallio, seppeleen laskivat Jussi Niinistö ja Nina Schleifer.
Hietaniemessä teimme jo perinteiseen tapaan yhteistyötä muiden perinne- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Kuljimme Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistyksen, Veljesapu-Perinneyhdistyksen ja Pohjois-Helsingin Reservinaliupseerien kanssa lippukulkueena Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin portilta Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle, jossa yhdistyksemme seppelettä oli Kai-Henrik Tiiaisen kanssa laskemassa myös Mannerheim-suvun edustaja Meta Mannerheim. Lopuksi teimme vielä kunniaa lipuilla vapaussoturien hauta-alueella, jonka kynttilöistä oli tuttuun tapaan huolehtinut Heikki Pietilä.