Nina Schleifer
Miesten Superpesiksen ratkaiseva kolmas loppuottelu pelataan Sotkamossa lauantaina 26.9. Nyt onkin hyvä aika muistella pesäpallon isää, Tahko Pihkalaa. Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Vapaussodan Perintö -lehdessämme 2/2012.
Lauri “Tahko” Pihkala (1888-1981) on vaikuttanut suomalaisten liikuntatottumuksiin enemmän kuin kukaan muu. Parhaiten tunnemme hänet pesäpallon luojana ja murtomaahiihdon väsymättömänä puolestapuhujana. Urheilun tehtävä oli Tahkon mukaan vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä, parantaa maanpuolustustaitoja, kohentaa kansan fyysistä kuntoa ja kasvattaa nuorisoa. Hänen kantavana ajatuksenaan oli vahva patriotismi: suomalaiset piti saada liikunnallisiksi isänmaan puolesta.
Tahko totesi kerran olevansa vihatulle Bobrikoville melkein kiitollinen ”Osasi ärsyttää suomalaisia niin, että rupesimme valmistautumaan taisteluun itsenäisyytemme saavuttamiseksi.” Tahkon omaan itsenäisyystaisteluun kuului Suomen poikien innostaminen urheilemaan, hankkimaan kuntoa ja kelpoisuutta. Tukholman olympiakisoissa hän oli kokenut valtavan isänmaallisen tunteen ja nähnyt, minkä voiman urheilu saattoi antaa koko kansakunnalle sen taistelussa itsenäisyydestään ja vapaudestaan.
Tahko syntyi Pihtiputaan kirkkoherran Aleksander Gummeruksen 11-lapsiseen perheeseen. Hän opiskeli Jyväskylän lyseossa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1905. Vahvasti kansallismielisenä ihmisenä hän päätti veljiensä kanssa suomentaa sukunimensä Pihkalaksi vuonna 1906. Vuonna 1912 hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi aineyhdistelmänään kansantalous, pohjoismaiden historia, latina ja käytännöllinen filosofia. Tahkon pro gradu -tutkielmassa verrattiin ylioppilaiden urheilu- ja opintosuorituksia.
Ennen valmistumistaan 20-vuotias Tahko oli kuitenkin jo julkaissut Gummeruksen kustantaman 370-sivuisen kirjan ”Urheilijan opas”, jonka hän oli kirjoittanut edellisenä vuonna tekemänsä Amerikan matkan aikana kypsyneistä ideoista. Urheilukirjoja Tahko kirjoitti parikymmentä ja artikkeleja tuhansia.
Teoriat hän testasi myös käytännössä. Koko ikänsä urheilua harrastanut Tahko kilpaili nuorena Helsingin Kisa-Veikkojen riveissä. SM-kilpailuissa Tahko voitti seitsemän henkilökohtaista ja yhden viestimestaruuden. 1911-12 Tahko voitti kolmoismestaruuden 200, 400 ja 800 metrin juoksuissa ja Suomen ennätyksiä hän teki kuusi. Tahko osallistui kaksiin olympiakisoihin: 1908 hän hyppäsi korkeutta ja heitti kiekkoa, 1912 hän juoksi 800 metriä.
Amerikan matkoiltaan 1912–1913 Tahko sai idean uusien lajien tuomisesta Suomeen. Baseball-syötön hän totesi liian vaikeaksi, ja niinpä hän pitkän kehitystyön jälkeen esitteli suomalaisille ensin pitkäpallon ja sitten siitä jalostetun pesäpallon. Ensimmäinen neljän pesän koeottelu pelattiin Helsingissä 1920 Pioneeripataljoona 1:n ja Hämeenlinnan suojeluskunnan välillä. Vuonna 1922 julkaistiin ensimmäiset viralliset pelisäännöt ja pian peli vakiintuikin kansallispeliksemme. Tahkon motiivina pesäpalloa kehitettäessä oli sen maanpuolustuksellinen merkitys: pesäpallo opetti käyttämään järkeä, ottamaan huomioon oman joukkueen ja vastapuolen muiden pelaajien mahdolliset aikeet ja mahdollisuudet, liikkumaan nopeasti ja heittämään (vaikkapa käsikranaattia) tarkasti.
Vuosina 1913–1917 Tahko toimi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton kiertävänä valmentajana. Silloisten sääntöjen mukaan Tahko katsottiin urheilun valmentajana ja opettajana ammattilaiseksi, joten hänen oli lopetettava oma kilpailu-uransa. Hänen oli jopa erottava urheiluseurastaan. Urheiluneuvojana hän kävi liki kaikissa Suomen kunnissa ja villitsi matkoillaan Suomen pojat urheilemaan. Hänestä tuli muutamassa vuodessa maankuulu. Hänen urheiluoppaistaan tehtiin jatkuvasti uusia painoksia ja hänen kursseillaan kävi tuhansittain oppilaita. Tahko kehitti urheilumerkkijärjestelmän, jolla hän innosti poikia urheilemaan. Luokkavaatimukset olivat niin tiukkoja, että niistä ei kukaan harjoittelematta selvinnyt.
Heinäkuussa 1917 Tahko jätti urheiluneuvojan työnsä ja pestautui kuriiriksi Uuteen Metsätoimistoon, jonka suojissa ajettiin itsenäistymisen asiaa perustamalla suojeluskuntia. Vapaussodan alussa hän toimi virolaisen Hans Kalmin johtaman pataljoonan ”jonkinlaisena vääpelinä”, niin kuin hän itse myöhemmin asemansa määritteli. Kalm osasi kierrättää osastoja vihollisen sivustoille ja selustaan, ja niinpä punaiset nimittivät näitä joukkoja ”Kuhmoisten piruiksi”. Erään tulitaistelun aikana Tahko huomasi, kuinka vaikeaa lumisessa maastossa liikkuen on ampua tarkkaan ja rupesi miettimään, miten sitä voisi harjoitella. Hän alkoi kehitellä ampumahiihtokilpailuja.
Vapaussodan jälkeen reservin luutnantiksi ylennetty Tahko määrättiin Ylipäällikön esikuntaan Helsinkiin hoitamaan sotaväen urheiluasioita. Tahko marssitti Suomen pojat suksineen metsään harjoittelemaan murtomaahiihtoa. Hän kirjoitti: ”Talvessa maamme takeet, suksissa Suomen turva.” Suojeluskunnille ja armeijalle oli tarkoitus saada 100 000 paria murtomaasuksia sodan varalle. Suksien hankkiminen oli valtava urakka, joten suojeluskuntapiireissä järjestettiin jopa suksenvalmistuskursseja.
Samanaikaisesti Tahko ideoi suojeluskunnille hiihtomerkkijärjestelmän. On arvioitu, että talvisodan syttyessä 30 000 suojeluskuntalaista oli suorittanut luokkahiihtomerkin. Tahko totesi, että ”kolmannenkin luokan hiihtäjä olisi pystynyt kevyissä rynnäkkövarusteissa tekemään 80 kilometrin. Ensimmäisen luokan hiihtäjien kunto oli niin luja, että he pystyivät taistelulähetteinä jopa 150 kilometrin päivittäiseen hiihtomatkaan.”
1930-luvulla Tahko jatkoi urheiluvalistusta suojeluskuntain yliesikunnan urheiluosaston vt. osastopäällikkönä. Hän suunnitteli prosenttihiihdon, josta tuli melkein kansanliike. Suojeluskunnat saivat osanottoprosentteja sen perusteella, kuinka pitkälti oli hiihdetty – Tahkon filosofian mukaan matka ei tapa vaan vauhti. Hän kehitti myös ampumahiihtoa sekä tiedustelujuoksua eli suunnistusta, josta hän totesi:
”Suunnistus on niin mukavaa, että on ihme, ettei se ole syntiä.”
Tahkon yli 70 vuotta kestänyt monipuolinen ura ei mitenkään ole mahdutettavissa lyhyeen artikkeliin. Ideoihan hän esim. Salpausselän Kisat ja Vierumäen urheiluopiston ja oli perustamassa Suomen Latua. Hän puhui koko ikänsä maastohiihdon puolesta – kansanhiihdot ja pitkät laturetketkin ovat hänen ideoitaan, samoin koulujen hiihtolomat.
Kaikkia ideoitaan Tahkokaan ei saanut toteutettua, otetaan esimerkiksi hänen ajatuksensa autoilevan kansan kunnon kohentamiseksi: ”Jokaiselle huoltoasemalle pitäisi tehdä riippumatanko ja – jos tilaa on – pieni temmellyskenttä, jolla voi pelata palloa pitkän ajomatkan lomassa. Kun mies liikkuu autolla perheensä kanssa, hänen pitäisi laskea vaimo ja lapset kyydistä muutama kilometri ennen huoltoasemaa. Sitten hän ajaisi itse tankkaamaan ja perhe kävelisi perästä. Ajaja voisi huoltoasemalla sillä välin riippua, tehdä voimisteluliikkeitä ja verrytellä jäykistyneet lihaksensa notkeiksi.” Riippumatankojen sijaan jokaiselta huoltoasemalta tuntuu löytyvän syöttölöitä ja juottoloita. Kyllä suomen kansa olisi reippaammassa kunnossa, jos tämäkin Tahkon idea olisi ottanut tulta.
Ajattelijana, filosofina, ideanikkarina, johtajana, kehittäjänä, keksijänä, kirjailijana, kouluttajana, kriitikkona, professorina, toimittajana, urheilijana, valistajana ja valmentajana hän oli vertaansa vailla oleva urheilun monitoimimies, joka jaksoi puurtaa ihanteidensa puolesta loppuun asti. Samalla hän tuli vaikuttaneeksi Suomen itsenäistymiseen ja puolustuskykymme ylläpitoon enemmän, kuin moni tulee ajatelleeksi.
Kirjoittaja on Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Vapaussodan Perintö -lehden toimittaja.